perjantai 14. marraskuuta 2014

Helsingin Kaupunginteatteri: Miten menestyä vaivatta liike-elämässä

Sanotaan, että Helsingin Kaupunginteatteri valmistaa Suomen johtavat musikaalit.
Useita genreä edustaneita esityksiä siellä nähneenä muutamien viime vuosien aikana voin edelleen ainakin itse allekirjoittaa väitteen.

Tunnen musikaaleja suhteellisen hyvin, mutta en todellakaan ole mikään asijantuntija. Todisteeni siitä on esimerkiksi se, etten ollut aiemmin edes kuullut tästä kyseisestä teoksesta, joka kuitenkin on saanut maailmanensi-iltansa Broadwaylla jo 1961! Kymmenen vuotta siitä eteenpäin ja esitys sai kantaesityksensä Suomessa, myöskin HKT:n näyttämöllä, pääroolissa Vesa-Matti Loiri.

Miten menestyä vaivatta liike-elämässä
Kuva: Charlotte Estman-Wennström

Nyt hieman pakollisia namedroppauksia: näytelmä perustuu Shepherd Meadin teokseen How to Succeed in Business Without Really Trying, jonka näytelmäkäsikirjoitukseksi muokkasivat Abe Burrows, Jack Weinstock ja Willie Gilbert. Laulujen sanoituksesta ja sävellyksestä vastaa puolestaan Frank Loesser. Tarkkasilämisimmät huomaavat, että mukana on samaa porukkaa kuin Guys and Dolls -musikaalissa (tunnetaan Suomessa nimellä Enkeleitä Broadwaylla).

Mielestäni esitys oli erinomainen. Markku Nenosen ohjaus ja koreografia toimi hienosti. Tyylillisesti ilmaisu oli esittävää, selkeää ja karikatyyrinomaista. Jokaisen teatteria opiskelevan täytyisi saada joskus näytellä tällaisessa esityksessä, ainakin itse kokisin sen hyödyllisenä. Karikatyyrimäinen näytteleminen oltiin sisäistetty niin hienosti, että siitäkin huolimatta näytelmän maailmaan uppoutui (viehättävän seuralaiseni huomio oli tämä uppoutuminen). Näin hyvää teatteria tehdään. Hieno puvustus ja lavastus tietenkin edesauttoivat asiaa. Ohjaaja ja näyttelijät herättivät käsikirjoituksen eloon hauskasti ja luontevasti.

Esko Roine
Kuva: Charlotte Estman-Wennström
Näyttelijöistä mainittakoon legendaarinen Esko Roine, joka teki hillittömän roolisuorituksen pomo J.B. Biggleyna, suuryrityksen johtajana jonka suosioon näytelmän päähenkilö, uusi työntekijä J. Pierrepont Finch (Antti Lang) pyrkii. Finch käyttää pyrkimyksissään apuna lukemaansa kirjaa Miten menestyä vaivatta liike-elämässä… Biggleyn sukulaispoika (Iikka Forss) yrittää kaikin voimin saada ylennystä itselleen tunkemalla samalla tuoreen työntekijän rattaisiin niitä niin kutsuttuja kuuluisia kapuloita.
Finchin siistin siistiä pakkaa sekoittaa samaisessa yrityksessä työskentelevä sihteeri Rosemary (Anna Victoria Eriksson), sekä tyrmäävän kaunis Hedy La Rue (Kaisa Mattila) aika-ajoin.

Tanssijoista mieleeni erityisesti jäi loistava, HKT:llä debytoiva tanssija Jero Mäkeläinen.

Joku mielensäpahoittaja saattaisi näin nykypäivänä vetää kauniiseen nenäänsä tämän nykypäivän herneen, esityksen stereotypisen - ja jonkun luonnehdinnan mukaan - vanhanaikaisen mies- ja naiskuvan vuoksi.
Se on turhaa.
Eiköhän kaikki älykkäät katsojat ymmärrä stereotypioiden olevan, mitäpä muutakaan, kuin stereotypioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti