Mikä on taiteen tehtävä, Neil Hardwick? (1/2)

Neil Hardwickin merkitys suomalaiseen tv-viihteeseen on ollut valtava. Toisaalta esimerkiksi Tankki täyteen ja Reinikainen -sarjan takana ollut taiteilija on ohjannut vuosikymmeniä teatteria ympäri Suomen, viime vuosina Helsingin kaupunginteatterissa. Esitykset ovat olleet menestyksekkäitä: esimerkiksi vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Kvartetti pyöri lähes 10 vuotta.

Hardwick on myös juontanut tv-sarjoja, kirjoittanut kirjoja, ohjannut menestyselokuvan.

Tällä hetkellä Ministeriä viedään -farssi pyörii Helsingin kaupunginteatterissa. Mutta mitä projekteja ohjaaja haluaa vielä tehdä? Voiko taide muuttaa maailmaa? Millainen on hyvä ohjaaja tai näyttelijä? Miksi Suomen suosituimpiin lukeutunut television tekijä jätti tv:n taakseen?

Syyskuun 7. päivä sain haastatella mestaria puolentoista tunnin ajan. Aika tuntui lyhyeltä ja meni nopeasti. Tallensin keskustelun, jonka olen nyt jakanut kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä keskitytään Hardwickin uraan ja taiteeseen yleisesti.

Lue haastattelun toinen osa täältä.

Opiskelit Cambridgen yliopistossa fysiikkaa, myöhemmin filosofiaa. Koska teatteri tuli elämääsi?
Se tuli yliopiston aikana ylioppilasteatterissa, siellä on kaikenlaisia ryhmiä. Itse esimerkiksi olin ADC:ssä (Amateur Dramatic Club): meidän King's Collegella oli oma ja ranskaa puhuvilla oma ryhmänsä. Ohjasin ja näyttelin myös ranskaksi joskus. Olin aika aktiivinen, mutta silti edelleen virallisesti filosofi siihen aikaan. Valmistuin ja tajusin ettei filosofina saa ainakaan heti töitä ja ajattelin lähteä katsomaan vähän maailmaa. Samalla reissulla ollaan...

Sitten tulit Suomeen?
Tulin Suomeen aika pian valmistumisen jälkeen, tunsin yhden tytön täältä... Siitä ei tullut mitään, mutta tapahtui muuta ja tänne päätyminen oli sattumien summa.

Aika klassista tulla naisen perässä Suomeen.
Joo, vaikka mä en saanut sitä naista... Mutta oli muita naisia. [naurua]

Mikä on teatterin vahvuus?
Sen suora kontakti yleisöön. Se on sekä yleismaailmallinen että paikallinen koko ajan: me tässä tilassa nyt, mutta myös yleisemmin. Se on sen vahvuus.

Onko teatterilla heikkouksia?
Se on vaikea laji, jolloin on helppo tehdä huonosti. Ja huono teatteri on ihan karmeaa ja hämmentävää, varsinkin jos kyseessä on komedia tai farssi. Haluaa heti pois...

Voiko teatteri muuttaa maailmaa?
En mä tiedä... En tiedä.
Ennen Hitlerin nousua tehtiin kaikenlaista teatteria Hitleriä vastaan, mutta se nousi silti.
Nyt ei tule mieleen sellaista teatteriesitystä tai näytelmää joka olisi muuttanut maailmaa, mutta se muuttaa ihmisten maailmankuvia. Ja siten epäsuorasti varmaan maailmaakin, koska teatterilla on tavallaan koulutuksellinen funktio myös. Se laajentaa ihmisten kuvaa maailmasta, kuten kaikki fiktio tekee.

Mikä oli ensimmäinen sinua muuttanut, tai suuren vaikutuksen sinuun tehnyt taidekokemus?
Se on voinut olla jotain musiikissa tietysti, mutta en nyt muista missä järjestyksessä asiat tapahtuivat. Teininä olin sisäoppilaitoksessa jossa televisio oli kielletty, mutta radiota sai kuunnella.
Imin mielettömästi esimerkiksi Beckettin, Pinterin tai Ionescon näytelmiä radiokuunnelmina. Nehän toimivat loistavasti radiossa, intensiteetti on ihan toista luokkaa.

Se sai kiinnostumaan kielestä, joka muuttuikin erittäin tärkeäksi minulle silloin.
Rupesin tajuamaan mistä taiteessa on kysymys, eli siis metaforasta - Taide rakentaa kohtauksen, joka merkitsee jotain muuta. Ihminen on ainoa eläin joka pystyy käyttämään metaforaa, ja se on taiteen ydin.

Hardwick näytteli ja käsikirjoitti sketsisarjaa
Löylyä - suomalaisen saunan nousu ja uho (1977)

Olit ensin näyttelijä, mikset jatkanut?
En ole hyvä. Ihan teknisesti en ole kauhean hyvä näyttelijä. Osaan hieman näytellä kameralle, koska se on hirveän paljon helpompaa kuin teatterinäytteleminen. Olen ollut muutamassa elokuvassa ja TV-sarjassa ja siihen taitoni riittävät, muttei pidemmälle. En menisi näyttämölle enää.

Miksi kameranäytteleminen on helpompaa?
Elokuvassa tavallaan kamera tekee sen työn, kamera ja leikkaaja. Jos vain olet siinä kuvassa ja ajattelet jotakin, vaikka kaurapuuroa, se on näyttelemistä - se on läsnä. Kamera kertoo sen jutun. Tietysti jos vaaditaan jotakin suurempaa mielentilaa niin silloin pitää vähän näytelläkin...
Mutta jos menet suurelle näyttämölle ja ajattelet vain kaurapuuroa niin eihän siitä tule mitään. Kyllä täytyy pystyä ilmaisemaan asioita takariville.

Mikä rooli nuoruudestasi on jäännyt mieleen?
Meillä oli joka vuosi koulussa yksi Shakespearen näytelmä. Alussa näyttelin naisia, koska meillä ei ollut tyttöjä koulussa. Muutaman naisroolin jälkeen pääsin tekemään Brutuksen roolin Julius Caesarissa.

Sitten Edward Albeella on sellainen näytelmä kuin Eläintarhatarina (The Zoo Story). Se on kahden miehen näytelmä joka tapahtuu puistossa ja päättyy siihen kun toinen mies tappaa toisen, ja minä olin se tappaja. Se on jäänyt mieleen.

Olet myös ollut Monty Python-jäsen Michael Palinin ohjelmassa?
Michael teki joitakin matkailuohjelmia, muun muassa yhden nimeltä Pole to Pole, jossa matkattiin pohjoisnavalta etelänvalalle, matkaten Suomen kautta. Minua tunnettiin vähän BBC:llä siihen aikaan koska kävin Montreuxin Kultainen ruusu -festivaaleilla monesti: tutustuin esimerkiksi John Howard Daviesiin, joka ohjasi ensimmäiset Monty Pythonit. Hänestä tuli hyvä kaveri.
Hän oli ilmeisesti antanut Palinille yhteystietoni ja tuottajat ottivat yhteyttä. Mentiin sitten kuvaamaan saunaan Michaelin kanssa...

Sisko ja sen veli / Kuva: Antero Tenhunen, YLE Kuvapalvelu

Aloit menestyä tv:ssä ohjaajana ja käsikirjoittajana. Tuli esimerkiksi Tankki täyteen, Reinikainen, Musta tuntuu, Pakanamaan kartta... Voitit paljon palkintoja, Venloja ja sen Kultaisen ruusun...
En pääpalkintoa, sain lehdistöpalkinnon ja erikoismaininnan jurylta koska "rikoin komedian rajat - For breaking the bounds of comedy". Ja se oli sarjasta Sisko ja sen veli (1986).

Miksi jätit tv:n?
Tai miksi tv jätti minut? Televisio muuttui voimakkaasti ja minä taas en. Jäin rannalle.
Pakanamaan kartta (1991) oli minulle uusi alue. Tajusin, että siihen suuntaan menen nyt: olen tehnyt kaikki komediat ja talk show't. Tämä on alani: kokeellinen, vakava draama, jossa totta kai on myös huumoria mukana - aina pitää olla huumoria mukana! Sain tehdä sen, mutta sitten sanottiin että tää loppuu tähän. Tällaista ei enää tehdä.

Nyt oli monta kanavaa, hirveästi ohjelmia ja piti tehdä paljon, eli siis nopeasti koska raha on sama tai vähemmän. Enää ei saa harjoitella koska se on liian kallista - suoraan vaan studioon.
Ja jos voisi vielä tehdä ilman käsikirjoitusta koska ne maksaa ihan helvetisti... Silloin rupesin vittuilemaan niille. Tein sellaista Nyhjää tyhjästä (1991)-sarjaa...

Ja sehän oli menestys...
Ja se oli menestys! [Naurua] Valitettavasti...
Ajattelin, että nyt mä näytän niille. Menimme Ryhmäteatterin näyttämölle ilman mitään päässä! Kyselin yleisöltä ja näyttelemässä oli nämä mestarit... Totta kai se oli menestys.

Oli myös toinen juttu, kun enää ei saanut edes jälkikäsitellä materiaalia... Selvä sitten, antakaa mulle yksi kamera ja suora linkki niin teen sellaisen sarjan kuin Yksi kuva (1993).
Ne olivat tunnin suoria lähetyksiä lauantai-iltaisin, menin live-kameran kanssa jonnekin ja tehtiin yksi tunnin kuva.
Tällaista harrastin ja kyllästyin totaalisesti. Sairastuin tietysti myös ja olin poissa työelämästä ylipäätään.

Sarjan tekeminen tänä päivänä vaatisi sen että saisin tehdä laatua. Ihan kansainvälistä laatua, olen tehnyt ihan riittävästi sellaisia halpoja tuotantoja. Jos saisin tehdä kunnolla, niin ehkä palaan televisioon. Jotakin kyllä tulee, aion tehdä kameran kanssa vielä jotain.

Jos rakastat (2010)

Elokuvadebyyttisi Jos rakastat (2010) oli menestys.
Se menestyi siinä mielessä, että se sai jotain 100 000 katsojaa, mutta se ei ollut kriittinen menestys. Kriitikot reagoivat erittäin negatiivisesti siihen...

Onko sillä väliä?
Ei kauheasti, koska on esimerkiksi ollut kolme näytöstä jossa katsojat saavat laulaa mukana, ja ne tilaisuudet ovat niin koskettavia. Ihmiset itkee ja laulaa... Varsinkin sateessa Sodankylässä keskellä yötä, jossa kaikki olivat kännissä puoli kolmelta sunnuntaina. Siellä laulettiin kovaa! Se oli mahtavaa. Kyllä se on ihan hyvä elokuva, en häpeä sitä yhtään.

Mistä idea elokuvaan lähti?
Tuottaja Jarkko Hentula halusi tehdä musikaalielokuvan jossa laulut ovat tuttuja. Hän tilasi Katja Kalliolta käsikirjoituksen ja miettivät kuulemma puoli vuotta kuka sen voisi ohjata kunnes keksivät. He soittivat, tavattiin ja totta kai suostuin siihen. Sitä oli mahtava tehdä, nautin siitä suunnattomasti.
Harmittaa vaan kun en ole viiteen vuoteen päässyt tekemään toista elokuvaa. Se on aika pitkä tauko.

Millaista oli tehdä sketsisarjaa Parempi myöhään (1979)?
Parempi myöhään oli ensimmäinen isompi yritykseni tehdä tv-viihdettä. Meillä oli erittäin suuret tähdet, [Ritva] Valkama ja [Pentti] Siimes, mutta myöskin Jussi Jurkka.
Aisaparinani oli Seppo Ahti, joka on ihan nero - hän kirjotti suurinpiirtein kaikki alkujuonnot, jotka ovat ihan mielettömiä. Itse kirjoitin siihen sketsejä ja muutaman juonnon.
Oli mukavaa tehdä, mutta helvetinmoinen paine kun sitä materiaalia täytyy jatkuvasti tuottaa ja yhtäkkiä huomataan että meillä on 2,7 miljoonaa katsojaa! Ritva ja Pentti kyllä kantoi sen sarjan.

Entä aiemmin sivuttua Nyhjää tyhjästä (1991)?
Se oli ahdistavaa eri tavalla. Mehän olimme Ryhmiksen lavalla 18 kertaa ilman minkäänlaista ajatusta ja ne esitykset kestivät kolme tuntia. Niistä sitten leikattiin puolen tunnin tv-lähetyksiä. Esitykset päättyivät aina puolen tunnin improvisoituun musikaaliin. Se oli ihan käsittämätöntä, mutta ei valitettavasti mahtunut lähetyksiin.

Muistan kuinka Martti Suosaloa aina jännitti - Manu lähti lenkille, juoksi hirveästi, tuli takaisin ja makasi pian käytävällä "Neil! En tuu, mä en voi mennä tänään, nyt ei tuu!" Se oli kauheaa, mutta jotenkin se aina vaan meni.
Karonkka kesti muistaakseni kolme päivää ja jostain kummman syystä mentiin Tampereelle... Paine oli niin suuri, että siitä piti päästä eroon. Ne olivat kuitenkin hienoja päiviä ja nautin niistä.

Miksei esimerkiksi Nyhjää tyhjästä julkaista DVD:llä? On iso ongelma kun näitä ei näe mistään. Sekin on niin hauska ja puhutaan vielä tänäkin päivänä.
En tiedä, onkohan siinä jokin tekijänoikeusongelma? Joskus niitä on ollut YouTubessa ja sitten ne otetaan pois ja joku toinen tulee tilalle. Oikeudet on minulla, olen sarjan tuottaja. Enkä haluaisi hirveästi edes rahaa siitä. Olisi kiva jos ne olisi nähtävillä, mutta kukaan ei ole pyytänyt.

Minkälainen olisi Neil Hardwickin Bond-elokuva?
Erittäin suuri floppi. Siinä ei olis mitään actionia, kirjoittaisin ja ohjaisin sen niin ettei se pääsisi koskaan siihen actioniin asti. Se ei saa mitään naisia eikä tapa ketään... Ei onnistuisi, sori.

Mikä inspiroi sinua taiteilijana?
Luulen, että juuri ne säröt minussa vaatii että niitä käsitellään. Mutta ei suoranaisesti, vaan metaforan kautta. Jos esimerkiksi katsoo vähän vakavampia sarjojani, kuten Musta tuntuu (1985) tai Pakanamaan kartta, niistä pystyy lukemaan aika paljon henkilöhistoriaani, kuten suhdetta naisiin. Jos niitä osaa lukea oikein niin kaikki on siinä, koska se on ollut se impulssi joka on synnyttänyt ne sarjat.

Pakanamaan kartta (1991)

Ketkä inspiroivat sinua?
Jos puhutaan ohjaamisesta niin näyttelijät.
Kirjoittamisessa en tiedä... Se on ilmeisesti eri asia jos jumaloi tiettyjä kirjailijoita, on ollut puhetta Pinteristä ja Beckettistä. Mutta inspiroivatko he minua? Sitä en tiedä. Itseasiassa en edes tiedä mitä se inspiraatio on, en tiedä onko minulla kokemuksia siitä. Istun vain koneen ääreen ja rupean kirjoittamaan.

Kuinka kirjotat?
Kirjotan vähän lajista riippuen, mutta niin että aamulla teen jotain ihan muuta.
Moni kirjoittaa nimenomaan aamuisin, minä en ellei deadline paina päälle. Joskus yhden-kahden maissa iltapäivällä aloitan ja kirjoitan johonkin seitsemään-kahdeksaan asti. Lopetan kun tiedän mistä jatkan, sitten tiedän mistä seuraavana päivänä aloitan.
Teen hirveästi versioita. Pakinaan saattaa helposti mennä kaksi-kolme päivää. Kukaan ei usko kun sanon, mutta se on tosi hidasta.

Ehkä paras tv-komediasarja mitä on tehty on Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towers). John Cleese kirjoitti sen yhdessä silloisen vaimonsa Connie Boothin kanssa. Sitä ohjasi tämä sama John Howard Davies, joka oli kaverini. Aina kun John (Davies) sai uuden käsiksen Johnilta (Cleese), hän luki sen puhelimessa mulle tänne Suomeen jossa kello oli yksi tai kaksi aamulla. Olen siis kuullut kaikki jaksot ensimmäisen kerran puhelimessa!
Jokaisen jakson käsikirjoitukseen meni vähintään neljä viikkoa - joskus enemmän, jopa kuusi viikkoa puolen tunnin jaksoon. Kun niitä katsoo ymmärtää miksi: ne on rakennettu niin nerokkaasti ja kaikki liittyy toisiinsa... Suosittelen kovasti.

Mainitsit aiemmin, että jumaloit Beckettin ja Pinterin töitä. Olet kuitenkin tehnyt vain yhden Beckettin näytelmän Suomessa, senkin '80-luvulla. Mikset ole tarttunut niihin myöhemmin?
Ei kukaan anna ohjata niitä. Tekisin milloin tahansa, Asko Sarkola on varmasti kyllästynyt kun jatkuvasti ehdotan kaikenlaista Pinteriä ja Beckettiä...

Odottaessa (Waiting for Godot, suom. myös Huomenna hän tulee tai Godota odottaessa) syntyi sillä tavalla, että vuonna 1984 Esko Roine pyysi minua ohjaamaan Michael Fraynin Ensimmäinen näytös (Noises Off) -farssin, joka oli mieletön menestys Tampereen Teatterissa.
Karonkassa Esko lähetti minulle rakkauskirjeen pienellä paperilapulla, jonka toisella puolella luki että saan ohjata mitä tahansa, milloin tahansa. Sanoin että haluan ohjata Godot'n ensi vuonna, eikä Esko voinut perääntyä. Se oli hyvä esitys, mutta siihen se jäi.

On paljon muutakin Beckettiä ja varsinkin Pinteriä jota tekisin erittäin mielelläni.

Pinterin Ei kenenkään maa (No Man's Land) on hieno.
Ei kenenkään maan tekisin nimenomaan Eskolle ja Askolle! Se on kuin kirjoitettu niille. Se on mahtava näytelmä, ihan mieletön näytelmä!

Spring Awakening, HKT / Kuva:
Ville Akseli Juurikkala

Teet Helsingin Kaupunginteatterissa paljon farsseja ja komedioita, mutta teit myös esimerkiksi Kööpenhaminan 2000-luvulla.
Kööpenhamina on varmaan paras ohjaukseni koskaan. Michael Frayn kävi täällä katsomassa sen ja oli erittäin otettu. Olen myös tehnyt vakavampia musikaaleja, kuten Spring Awakening, ja niistä saan itaselleni hyvin paljon. Olen luotettava farssiohjaaja ja saan aina vietyä eheän esityksen ensi-iltaan - vaikka farssi alkaakin jo vähän tulla korvista ulos. Ehdotan aina näytelmiä ja roolitusta, mutta teatterijohtaja päättää mitä tehdään koska se on sen homma. Niin se menee.

Tekisitkö Shakespearea?
Minulla ei ole mitään syytä uskoa että olisin siinä hyvä, mutta juuri siksi haluan tehdä. Olen tehnyt niin paljon sellaista mitä jo osaan.

Et ole päässyt haastamaan itseäsi?
En. Haluaisin tehdä jotain missä olen epävarmempi.

Minkä Shakespearen näytelmän valitsisit?
[Kari] Heiskanen meni tekemään Hamletin jo.
Mutta sellainen Tom Stoppardin näytelmä on kuin Rosencrantz and Guildenstern Are Dead [esitetty joskus Kansallisteatterissa nimellä Haukat ja haikarat], joka tapahtuu viereisessä huoneessa Hamletin kulisseissa. Se on nerokas näytelmä, voisin jopa maksaa jollekin teatterille jos saisin tehdä sen, mutta kun kukaan ei halua sitäkään. En ymmärrä miksi.

Etkö ole ottanut minnekään yhteyttä?
Vähän... Sanotaan että Ouluun asti. Kyllä ne aina juttelee. Olemme yhteydessä ja sitten he eivät enää ole yhteydessä. Suomessa on vähän moukkamainen periaate, että jos vastaus on ei, sitä ei kerrota. Kukaan ei ikinä soita että "joo me miettittiin, mutta ei me tehdä tätä".
Vain hiljaisuutta, jolloin nämä jutut kuolee aina siihen. Soitetaan ainoastaan jos päätetään tehdä jotakin.

Onko viihteellä ja taiteella eroa?
Ei ainakaan suurta eroa. Tai olisiko siinä se ero, että viihteessä tietää mihin pyrkii, mutta taiteessa ei välttämättä. Jos ohjaisin tai kirjoittaisin farssin on ihan selvää mihin pyrin: haluan naurattaa ihmisiä. Jos yleisö nauraa olen onnistunut, jos ne ei naura olen epäonnistunut. Taiteessa taas ei voi sanoa että tietäisi mihin pyrkii... Pikemmin katsotaan mihin tämä vie. Taide myös opettaa tekijälleen jotain.

Eivätkö farssit ole taidetta?
On, mutta farssi on pikemminkin käsityötä - kaunistat tavallaan huonekalua tai jotakin on tehty käsin. Onko se taidetta vai ei, se on ainakin miellyttävä silmälle ja sielulle, mutta ehkä siitä puuttuu juuri se kysyvä aspekti joka taiteessa on aina mukana. Taiteilija itse kysyy itseltään.

Mikä on taiteen tehtävä?
Taiteella ei ole mitään tehtävää.
Taiteen tehtävä on olla olemassa.
Sanoisin, että se ruokkii meidän inhimillisyyttä, mutta ei sen enempää - sen tehtävä ei ole viihdyttää, opettaa tai lohduttaa. Ei mikään niistä. Vähän ruokkia ja valaista meidän inhimillisyyttä.

Oletko musikaalinen ihminen?
Siinä mielessä että kuuntelen musiikkia. En käy paljoa konserteissa.
Osaan soittaa melodiaa pianolla nuoteista, mutta en varsinaisesti osaa soittaa.
Olen ohjannut pari oopperaa ja muutaman musikaalin, pysyn kyllä scoressa mukana ja tiedän mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta kun luen scorea en kuule mitään. Täytyy saada joku soittamaan se.
Musiikki merkitsee paljon. Käytän sitä paljon TV-sarjoissa, kuten nimenomaan Musta tuntuu ja Pakanamaan kartta - niissä musiikin osuus on äärimmäisen tärkeä.

Pieni yösoitto (1987)

Ja Pienessä yösoitossa.
Ja Pienessä yösoitossa... [Naurua] Voi jumalauta...
Se oli niin hauskaa kun sain postissa ne DVD:t. "Kiva nyt katson tämän, en muista tästä mitään..." Heti ensimmäisenä Leena Uotila kävelee kotiin väsyneenä sellokotelon kanssa.
Jo kuva sanoo että hän on kauhean väsynyt, samalla kun äänessä on tämä kauhean väsynyt sellosoolo... Olenko tosiaan ollut niin huono tässä musiikkivalinassa?
Miksi olen tehnyt musiikkivalinnan yks yhteen, tiedätkö? Eihän se näin voi mennä, kunnes pikku hiljaa tajusin että sarjan kaikki musiikit on vaihdettu.

Miten ne pystyivät tekemään sen ilman lupaa?
Ei ne pysty, se on täysin laitonta. Ne teki sen silti.

Vedit sen DVD-julkaisun pois markkinoilta? Ja eivätkö ne vielä ilmoittaneet etteivät olisi halunneet mitään voittoa siitä julkaisusta...
Juu juu, välittömästi. Jos ne ei halua mitään voittoa, niin miksi niitten pitää tuhota se taideteos sitten? He sanoivat että se on julkinen palvelu, halutaan taltioida sarja tuleville sukupolville... - Niin mutta te tuhositte sen, eihän se ole sama mitä on tehty! Jotain ihan muuta...

Mitä musiikkia kuuntelet?
Lähinnä jazzia, vähän klassista ja bluesia ja tämmöstä... Lempi esiintyjät ovat mm. Tom Waits, Miles Davis ja Iiro Rantala... Tykkään myös rytmisesti monimutkaisesta musiikista, jossa on vaikka iso orkesteri soittamassa ja rytmi vaihtuu koko ajan, se on ihan jännittävintä mitä on olemassa.
Minulle musiikki ei oikeastaan koskaan ole taustamusiikkia. Ehkä joskus kun ajan pitkiä matkoja tai teen ruokaa, mutta muuten musiikki on sellaista että haluan kuunnella sitä.

Onko mitään elokuvasuosikkia?
Tämä vaihtuu tietysti vähintään kerran kuukaudessa, mutta tällä hetkellä lempi elokuvani on varmaan Kukkoilijat (In Bruges). Se on aivan mieletön, aina kun katson sen uudestaan tajuan siitä jotain enemmän, siinä on hirveästi tasoja. Mutta toimii ihan viihteenä myös.

Toinen on Suu messingillä (Brassed Off). Se merkitsee hyvin paljon, koska on tavallaan omaa taustaani: hiilikaivosalue, se politiikka siellä ja myöskin torvisoittokunta. Se tulee jostain kaukaa lapsuudesta, siinä on elokuva joka itkettää aina.

Jos ajatellaan ohjaajia, niin ilman muuta Kubrick on ykkönen. Ehdottomasti Kubrick.

Entä suosikkileffat häneltä?
Hohto. Ja Outolempi. Huonoja hän ei mielestäni tehnyt... Totta kai Eyes Wide Shut on vähän kyseenalainen, mutta ei sekään huono ole missään tapauksessa.. Kellopeliappelsiini on aivan loistava.

Koetko ikinä epäonnistumisia työssäsi?
Ennen ensi-iltaa totta kai, se kuuluu asiaan.
Olen tosin tehnyt joitakin ihan älyttömän huonoja tv-ohjelmiakin, minulla on ollut tosi kummallisia vaiheita... Olen tehnyt rallikuski- ja formuladokumentteja, haastatellut Keke Rosbergia, mitä?! Miksi olen tehnyt sellaista...
Olen joutunut mukaan myös joihinkin todella epäonnistuneisiin viihdesarjoihin. Joskus joutuu sellaiseen asetelmaan, että vaikka olisi parhaat ihmiset mukana niin ei vaan toimi - ei svengaa.

Miten pääset epäonnistumisten yli?
Tekemällä jotain parempaa, muuta lääkettä siihen ei ole. Pitää yrittää unohtaa mahdollisimman nopeasti.

Kvartetti, HKT / Kuva: Pasi Liesimaa

Millainen on hyvä näyttelijä?
[Pitkä tauko] Totta kai näyttelijän pitää olla oivaltava harjoituksissa.
Mutta näytteleminen vaatii myöskin järjestelmällisyyttä, koska harjoitusprosessi on asioiden oivaltamista ja niiden kokemista ensimmäistä kertaa. Esitys on jotain muuta, koska silloin pitää tietää mitä saavutti silloin - ihan turha mennä räpimään samoja tunteita enää esityksessä.

Hyvä näyttelijä on sellainen joka pystyy tavallaan valehtelemaan, että nytkin minä tunnen sen - vaikka se tunne on ollut viimeeksi kuusi viikkoa sitten harjoituksissa. Sellainen on teknisesti hyvä näyttelijä.

Hyvällä näyttelijällä on myös pettämätön rytmitaju ja ajoitus ylipäätään. Esimerkiksi Ritva Valkama - siinä on näyttelijä jonka ajoitus oli täydellinen aina. Hän ei koskaan ajoittanut mitään väärin. Aivan ihme tapaus...

Millainen on hyvä ohjaaja?
En tiedä, koska ohjaaja ei pääse seuraamaan muita ohjaajia.
Nuorempana tein sen niin, että olin suunnitellut hirveästi etukäteen. Tiesin ihan kaiken.
Myöhemmin olen oppinut sen olevan ehdottomasti väärä tapa tehdä. Täytyy ymmärtää näytelmä, tietää siitä mahdollisimman paljon ja peruskaaren pitäisi olla mielessä tai selkärangassa.

Mutta sitten täytyy kuunnella mitä näyttelijät tekevät ja joskus ensimmäinen viikko menee siihen, että vaan kuuntelee mitä näyttelijä yrittää ilmaista. Se on vuorovaikutusta, se on orgaanista.