Kansallisteatteri: Pohjalla

Kuva: Stefan Bremer

Olen niin iloinen, että kävin vuoden viimeisenä Kansallisteatterin aukiolopäivänä katsomassa Janne Reinikaisen ohjaaman, Maksim Gorkin klassikkonäytelmän, Pohjalla (Na dne). Pohjalla valittiin pienen näyttämön 60-vuotisjuhlanäytelmäksi, ja hyvä niin.

Edellisen kerran näin Reinikaisen mestarillista ohjausta vuonna 2010, jolloin Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä esitettiin Dostojevskin Idiootti, pääosassa Hannu-Pekka Björkman.
Molemmissa esityksissä oli samanlaista runsauden ja yltäkylläisyyden estetiikkaa, vaikka Pohjalla-väellä ei ollutkaan käytännössä mitään. Tämä klassikko on ajankohtainen helmi. Myös vahvimpia ensemble-kokemuksia mitä olen lavalla nähnyt. Jokainen näyttelijä teki 100 % lasissa hienoa työtä upeassa puvustuksessa ja lavasteissa.

Jukka-Pekka Palo
Kuva: Stefan Bremer

Jukka-Pekka Palo tekee yhtä karismaattista työtä kuin aina ennenkin, ja olen iloinen nähdessäni hänet Kansallisteatterin lavalla jälleen. Hän on yksi suurimmista suosikeistani, mutta edellisen kerran taisin nähdä hänet niinkin kauan kuin kaksi vuotta sitten Mr Vertigossa. En ainakaan muista esitystä sen jälkeen.
Antti Pääkkönen vetää myös tapansa mukaan vahvan roolityön. Petri Manninen. Paula Siimes. Kuten kaikki, nyt kun aloitin mainitsemaan nimeltä niin pitäisi oikeastaan nimetä kaikki. Kaikkien näyttelijöiden täytyy käydä katsomassa esitys ja nähdä tältä teatteritaiteen
Rekalta, kuinka se temppu tehdään.

Kuva: Stefan Bremer

Sanaa "kokemus" käytetään liian usein teatterista puhuttaessa.
Mutta todellisuudessa juuri Pohjalla on niitä näytelmiä joita ei mennä katsomaan, vaan kokemaan. Koe vuoden WOW! mainostaa Kansallisteatterikin Facebookissa. Kaksi tuntia, ei väliaikaa. Sisään teatteriin ja ulos, toivottavasti jotain oivaltaneena.

Timo Hietalan musiikki ja äänisuunnittelu on hämmästyttävän hienoa ja mukaansa tempaavaa, kuten myös Max Wikströmin valosuunnittelu.

Pohjalla ei ole helppo esitys toteuttaa, päin vastoin. Luulen, että se on yksi teknisesti vaativimmista.

Entä mistä näytelmä kertoo? Ihmisyydestä. Siitä kun ei ole mitään. Näytelmän idea kiteytyy sopivasti yhteen lauseeseen, jonka poimin Kansallisteatterin sivuilta. Yksinkertaisimmillaan se menee jotenkin näin: "Yömajaa kansoittaa alamaailman kirjava väki."

Astu pienen näyttämön yömajaan, istu alas ja nauti. Minä ainakin aion vielä toisen kerran.

Kuva: Stefan Bremer