Ryhmäteatterin Eduskunta III sisältää ongelman

Kuva: Ilkka Saastamoinen

Susanna Kuparisen menestyksekäs Eduskunta -trilogia on tullut päätökseen. Valitettavasti.
Teatterin vahvuus on kuulemma se, että se on hetken taidetta.
Itseäni se lähinnä vituttaa, koska kun se on ohi - se on ohi. Edes historian tärkeimpiin esityksiin ei pysty palaamaan, eikä niitä usein pääse (edes huonoina) taltioina koskaan näkemään. Esimerkiksi trilogian ensimmäinen osa, Eduskunta, jäi minulta näkemättä.

Eduskunta III on kaikin puolin loistelias esitys. Se elää ajassaan ja muuttaa tarvittaessa muotoaan jos poliittinen tilanne sitä vaatii. "Sori siitä" ja muita poliittisia hassutuksia on saatu taitavasti liitettyä vielä ensi-illan jälkeenkin lennossa mukaan. Muodoltaan esitys muistutti Michael Mooren loistavaa Fahrenheit 9/11 -dokumenttia: ensimmäinen puolisko saa sinut nauramaan kyyneleet silmissä, toinen puolisko itkemään.

Robin Svartströmin Sipilä
Kuva: Ilkka Saastamoinen

Satunnaisia lippuja lähes koko näytäntökautensa loppuunmyytyyn esitykseen taitaa vielä olla saatavissa (esitys päättyy jo joulukuun 19. päivä!) ja vahvasti suositan lippuja kärkkymään. Parhaimmillaan teatteri on juuri tätä - kantaaottavaa, tarkkaa ja samalla rennon vaivatonta. Ei tehnyt heikkoakaan seurata esitystä sen kolmen ja puolen tunnin keston ajan.

Eduskunnassa on silti yksi suuri ongelma.
Mietitään Ryhmäteatterin, tai yleisesti teatterien katsojakuntaa: yleisesti ottaen valveutuneita ja itsenäisesti ajattelevia ihmisiä. Kulttuurista nauttivia ja sitä kohtuullisen paljon harrastavia ihmisiä, jotka pystyvät lippuun aina sen muutaman kympin pistämään.

Siinä missä Eduskunta III saa toki heidät ajattelemaan tämän päivän Suomessa vellovia ongelmia syvemmin, myös kaikki ne ihmiset joiden todella pitäisi tämä esitys nähdä eivät koskaan tule sitä näkemään. He eivät sattumalta lähde teatteriin, vaikka haluaisivatkin. Heillä ei ole siihen varaa, kiinnostusta tai edes oikeaa paikkakuntaa.

En sano, että nämä ihmiset äänestäisivät esimerkiksi Sipilän, Stubbin tai Soinin puolueita, mutta se on hyvin mahdollista. Valheiden tarkoitus on saada ihmiset uskomaan johonkin, mikä ei pidä paikkaansa. Tämä esitys osoittaa, kuinka lyhyet jäljet valheella todellisuudessa on.

Väitän, että suurin osa suomalaisista on autuaan tietämätön Suomen todellisesta poliittisesta tilanteesta, siksi tämä esitys on tärkeä. Se kaivaa esiin raa'an todellisuuden, esittäen sen siistissä, tarkoin analysoidussa paketissa. Siinä paketissa kaikki saavat osansa, oikeistosta vasemmistoon. Toisaalta jos nauraa muille, täytyy kyetä pystymään nauramaan myös itselleen. Kuparinen pystyy, myös häntä parodioidaan näyttämöllä.

Pihla Penttisen Urpilainen
Kuva: Ilkka Saastamoinen

Poliitikkojen takana saattaa olla vielä suurempi voima: ovatko kaikki poliitikot vain virkamiesten sätkynukkeja? Kuka tekee todelliset päätökset?

Kuparisen olisi ollut hyvin helppo lähteä laukomaan perussuomalaispoliitikkoja päin, mutta koska Kuparisen käsikirjoitus koostuu asiatekstistä ja siitä mitä oikeasti on sanottu, Perussuomalaiset pysyvät esityksessä hyvin hiljaa. Toisaalta myös persupoliitikkojen toimista (no pun intended) saa  taideteoksia tehtyä, kuten runovideoni muutamia kuukausia sitten...
Persujen sijaan profeetta Sipilä & co. puhuvat heidänkin edestään.

Jokainen näyttelijä ansaitsisi kiitoksen erikseen, loistavia yksilösuorituksia jokaisella vahvan ensemblen jäsenellä. Erityisesti rakastin Pihla Penttisen tulkintaa Jutta Urpilaisesta. Ne silmät!

Tämä esitys pitäisi nähdä TV:ssä, netissä, missä tahansa. Sen pitäisi lähteä Suomen kiertueelle. Sen pitäisi jatkua pidempään.

Eduskunta III on esitys, joka saa muuttamaan mielipiteitä. Se on puhenäytelmä, jonka pinnan alla kuohuu. Se on journalismia, se on teatteria. Satiiri elää.