maanantai 15. joulukuuta 2014

Kansallisteatteri: Jukka Puotila -Show 2014

Jukka Puotila
Kuva: Krista Mäkinen
Useille Jukka Puotila lienee tuttu Kotikatu -sarjasta. Itse en sarjaa koskaan ole katsonut, ja Puotila onkin minulle tutuin Kansallisteatterin kärkinäyttelijänä. Tänä vuonna (ainakin aina yhtä luotettavan Wikipedian mukaan) hänen uransa Kansallisteatterissa on jatkunut tasan 30 vuotta.

Näyttelijäntyön ohella Puotila on mieletön imitaattori. Ensimmäisen kosketukseni hänen imitaatiokykyynsä sain varmaan Iltalypsystä.

Jukka Puotila -Show on Puotilan ja Taina Westin yhteistyön tulos.
Puotila pitää yksin pienen näyttämön täyttä salia hyppysissään koko esityksen keston (1h 45min) ajan.
Ja on pitänyt itseasiassa jo 7 vuotta, sillä tämä vuosi on järjestyksessään juurikin volume 7.

Esitys ei suinkaan ole pysynyt samana vuodesta toiseen, vaan on joka kerta hyvinkin ajankohtainen - ajankohtaiset poliitikot ja julkisuudenhenkilöt puheineen ja päätöksineen saavat osansa tässä löylyssä. Jossain haastattelussa Puotila onkin sanonut, että hänen täytyy harjoitella aina istuva presidentti, pääministeri, sekä muistaakseni ulkoministeri. Vuosien saatossa hahmokavalkadi on siis vain kasvanut.

Illan (totta puhuakseni olin matineanäytöksessä) päräyttävimmät imitaatiot saimme mielestäni Sauli Niinistöstä, Paavo Lipposesta ja Väyrysestä, Esko Salmisesta, Martti Ahtisaaresta, Hjallis Harkimosta, Antero Mertarannasta ja lukuisista muista. Lähestulkoon jokainen imitaatio oli täydellinen. Vaikka politiikkaa ei seuraisi, olen varma että esityksessä ja jutuissa pysyy mukana. Sitä ei pidä pitää esteenä tämän taidekokemuksen näkemiselle.

Jos haluatte viihtyä, nauraa tai kuulla miltä kuulostaa kun koko sali nauraa - mene katsomaan tämä. Omalla kohdallani tämä oli toinen kerta, näin show'n ensimmäisen kerran vuonna 2012. Kolmannen kerran toivottavasti vuoden päästä.

Tuossa alhaalla on vielä video, jonka kaverini oli linkannut Facebookiin joku aika sitten.
Suosittelen katsomaan.
Jos 2,5 minuuttia viihdyttää näin paljon, kuvittele sama potenssiin kaksi tuntia.

Jukka Puotila
Kuva: Krista Mäkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti