perjantai 24. tammikuuta 2020

Idearikas kuvaelma Sapiens herää henkiin Kansallisteatterissa

Kuva: Katri Naukkarinen
Kansallisteatterin kekseliäs Sapiens on visuaalisesti komea näytelmä Yuval Noah Hararin menestyskirjasta Sapiens: Ihmisen lyhyt historia (Bazar, 2016). Muun muassa tämä kirja on nostanut Hararin maailman tunnetuimpien kirjailijoiden ja tutkijoiden joukkoon.

On suuri ylpeyden aihe, että Kansallisteatteri on esittänyt kirjasta näyttämösovituksen ensimmäisenä maailmassa. Se on hieno osoitus siitä, että Suomessa teatteri voi toimia myös edelläkävijänä. Kyseessä ei ole perinteinen näytelmä, vaan pikemmin kuvaelma, jossa käydään läpi ihmisen historia.

Esitystä on erittäin kiinnostava seurata ja se toimii. Sapiensin ohjannut Minna Leino on tehnyt erittäin hyvää työtä. Leino on kunnostautunut tekemään näytelmiä, jotka eivät noudata perinteistä kaavaa. Hänen ohjauksensa eivät kuitenkaan mene pitkäveteiseksi sekoiluksi, vaan niissä on aina punainen lanka.

En pitänyt erityisen paljon hänen Kuningas kuolee -näytelmästään, mutta siinä oli ehdottomasti ansionsa. Sen sijaan Vanhat mestarit oli erinomainen ja loputtoman kiinnostava. Sapiens jatkaa tätä hankalien ja idearikkaiden teosten sarjaa saumattomasti.

Esityksen lavastus, puvustus ja valot ovat nappisuorituksia. Taiteilijat ovat saaneet venyä ja käyttää mielikuvitustaan ohjaajan kanssa. Visuaalisuuden lisäksi esitys myös kuulostaa hyvältä. Musiikkivalinnat ja toteutus ovat kaikin puolin tyylikästä ja kokonaisuuteen luontevasti istuvaa.

Avara luonto -dokumenteista tuttu Jarmo Heikkinen toimii kertojana – loistava idea! Periaatteessa Heikkinen on siitä syystä Sapiensin pääroolissa, vaikka siinä ei ole päärooleja. Sapiens on täysin ensemble-työ, eikä tunnetut näyttelijätkään ole tunnistettavissa etäännyttävien (ja hieman jopa pelottavien) maskien takaa.

Kansallisteatterin näyttelijöistä mukana on muun muassa Markku Maalismaa, Karin Pacius, Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, sekä tanssija Johannes Purovaara ja W A U H A U S -ryhmä.

Esitys oli vaikuttava ja ehdottomasti suositeltava. Koska siitä on vaikea kertoa, olen päättänyt laittaa kaikki kuvat esityksestä isona tähän arvioon. Niistä saa ehkä hieman käsitystä siitä, millainen tapaus on luvassa. En usko, että Suomessa mikään muu teatteri olisi tätä teosta tehnyt.

Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen
Kuva: Katri Naukkarinen

Kaikkien aikojen parhaisiin näytelmiin lukeutuva Kauppamatkustajan kuolema on napakymppi

Kuva: Mitro Härkönen
Arthur Millerin suurin klassikko on myös yksi amerikkalaisnäytelmien kirkkaimpia teoksia. Kauppamatkustajan kuolema (Death of a Salesman, 1949) palkittiin aikoinaan Pulitzerilla ja parhaan näytelmän Tony-palkinnolla.

Palkinnot ja ylisanat ovat selvästi osuneet täysin oikeaan, sillä vielä 70-vuoden jälkeenkin näytelmä ravisuttelee ajankohtaisuudellaan maailmanlaajuisesti. Toki, jotkut yksityiskohdat ovat tietenkin vanhentuneita, mutta näytelmän ydin on edelleen tätä päivää, ehkä vielä laajemmassa mittakaavassa kuin koskaan ennen.

Ammatteja katoaa ja työn arvostus nousee sitä mukaan kun ihmisen arvostus laskee. Ihminen musertuu kaiken tämän alle. "Amerikkalainen unelma" alkaa hiipiä myös muihin yhteiskuntiin tuhoisin seurauksin. Unelmassa on tietysti näennäisesti kauniin ulkokuoren takana synkkä varjopuoli.

Ihminen voi olla mitä tahansa, jos tekee tarpeeksi lujasti töitä. Se on totta, jotkut voivat, jotkut onnistuvat. Suurin osa jää kuitenkin unelman ulkopuolelle. Joskus tavoitteet ovat liian suuria. Tai ehkä ne eivät koskaan olleetkaan tavoittelemisen arvoisia?

Kuva: Mitro Härkönen
Kauppamatkustajan kuolema kertoo Willy Lomanista. Loman haluaa sisukkaasti elättää perheensä itse, oman kunniansa kautta. Heikko työmenestys ajaa hänet kuitenkin burnoutin partaalle. Ongelma ei varsinaisesti ole itse työssä, vaan siinä, että töitä ei enää ole. Tai työ on, mutta siitä ei saa enää palkkaa, koska kukaan ei tarvitse sinua enää. Willy Loman painaa valtavasti töitä ilman korvausta työstään, koska hänen tulonsa perustuvat siihen mitä hän saa myytyä.

Hänen poikansa Biff on isänsä ylpeyden aihe, niin sanotusti "isän suosikki". Biffillä oli lupaava ura urheilun parissa, mutta viime vuosina poika on ollut isälle pettymys. Hän ei halua samoja asioita. Hänen veljensä Happy sen sijaan ei saa isänsä hyväksyntää, vaikka sitä on aina kaivannut.

Linda Loman on miehensä tukena kaikissa vastoinkäymisissä ja yrittää pitää perheen, mutta ennen kaikkea Willyn pään koossa. Willy alkaa kärsiä vainoharhoista ja keskustelee jatkuvasti edesmenneen esikuvansa, veljensä Benin kanssa.

Näytelmässä on niin paljon upeita yksityiskohtia ja näkökulmia joihin tarttua. On Millerin terävät havainnot kapitalismista ja sen mahdottomuudesta, aina herkullisista ja hankalista perhesuhteista, jotka Kauppamatkustajan kuolemassa kulminoituvat isän ja hänen poikiensa välisiin suhteisiin.

Mika Myllyahon ohjaama versio oli paras näkemäni ensi-ilta viime vuodelta. Tämä on juuri se klassikko, joka resonoi ajassamme parhaalla mahdollisella tavalla. Vieressäni istunut vanhempi mies kyynelehti, kuten myös minä. Ei haitannut, vaikka välillämme oli noin 50 vuotta ikäeroa, koska näytelmässä on samaistumispintaa sukupolvelta toiselle.

Kauppamatkustajan kuolemassa yksi tärkeimmistä asioista on sen roolitus. Roolit ovat erittäin vaativia, eikä kuka tahansa pysty kannattelemaan rikkaita hahmoja. Hannu-Pekka Björkman on loistava Willy Lomanina, mutta ei kukaan varmasti muuta odottanutkaan. Intensiteetti, harhat ja epätoivo löytyvät Björkmanin silmistä.

Happyn roolin näyttelee loistavasti Samuli Niittymäki, eikä Biffiä erittäin hienosti tulkitseva Aku Hirviniemi jää yhtään Niittymäen varjoon. Niittymäki ja Hirviniemi ovat kumpikin loistavia näyttelijöitä, joita soisi näkevän näin näkyvissä ja vakavissa rooleissa useamminkin. Näytelmässä nähdään myös aina karismaattiset Kristiina Halttu ja Jukka-Pekka Palo.

Kuva: Mitro Härkönen