tiistai 20. lokakuuta 2015

Oletko ylpeä suomalaisuudestasi, Neil Hardwick? (2/2)

Hardweek jatkuu. Haastattelun toinen osuus käsittelee Suomea vuonna 2015. Olemmeko muuttuneet?

Keskustelua muun muassa rasismista, sairaudesta, suomalaisuudesta, näyttelijöistä, unelmista, sekä Helsingin kaupunginteatterin ajankohtaisesta Ministeriä viedään -farssista.

Lue haastattelun ensimmäinen osa täältä.


Kuinka Suomi mielestäsi voi?
Suomi voi tällä hetkellä yllättävän huonosti. Hälyttävän huonosti.

Minulla on aikamoinen déjà vu tästä rasismikeskustelusta mikä meillä nyt on päällä, koska '80-luvun lopun paikkeilla Sulo Aittoniemi rupesi puhumaan rumia vietnamilaisista pakolaisista.
Se on silti jotenkin vakavampi asia nyt, koska siihen liittyy halu olla suljetussa tilassa, ettei oltaisi osana maailmaa. Uskon myös, että se on yleisempi näkymä kuin me täällä Helsingissä kuvitellaan. Luulen, että erittäin suuri osa kansaa ei halua olla missään tekemisissä ulkomaailman kanssa ja sehän on vaarallista.

En ole mikään taloustietelijä, mutta Suomi saattaa kuulemma hyvinkin olla muutaman vuoden kuluttua samassa tilanteessa kuin Kreikka, kaikki merkit viittaavat siihen.

Ja nykyäänhän Suomella on erittäin huono maine kansainvälisesti, se nähdään kylmänä ja pelokkaana maana josta ei ole kauheasti apua kenellekään. Silloin Suomella ei ole kauheasti ystäviä maailmassa. Edessä on hyvin vaikeat ajat.

Hardwick -talk show
Toimit aikoinaan juontajana monissa sarjoissa, miksi lopetit?
Mistä aloittaisin... 1989-90 oli tämä Hardwick talk-show joka oli todella näkyvä.
Se oli aika vaikutusvaltainen sarja. Silloin otin juuri Aittoniemen ohjelmaan ja päätin teloittaa hänet.
Sitten tuli vastareaktio, että ei saa, Sulo on isänmaallinen ja pelastaa Suomen. Sain tappouhkauksia, ja tämä oli 1989. Tilanne oli aivan yhtä kiihottunut kuin nyt.

Kun meillä oli lähetys lauantai-iltana, oli aivan varma että olin lööpissä maanantai-aamuna.
Se meni vähän överiksi, koska en sinänsä tykkää kauheasti julkisuudesta.
Se oli yksi syy miksi jäin sen jälkeen kameran toiselle puolelle.

Sen jälkeen oli tietysti ainakin vielä Paluu Timbuktuun (1996)...
Hyi, en haluaisi muistella sitä sarjaa... Sitä oli ensinäkin ihan mielettömän vaikea ja stressaavaa tehdä. Juuri siihen aikaan olin sairastumassa ja osittain sen sarjan takia.
Kun matkustaa ympäri maailmaa ihmisen kanssa kenen kanssa ei tule toimeen, koko kalusto mukana, eikä ole kolmatta ihmistä joka voisi vartioida samalla kun kuvataan.

Pitemmän päälle se on hirveän stressaavaa. Meidän periaate oli ettei tehdä niinkuin Michael Palin, että on iso ryhmä mukana, lennetään, mennään hyvään hotelliin, auto hakee ja vie kuvauspaikalle... Vain me kaksi mennään ja kuvataan.

Myöhemminhän Madventures teki saman.
Joo, he tekivät saman ja paremmin.
Matkan jälkeen olin ihan poikki, enkä suoraan sanoen pysty katsomaan niitä ohjelmia.

Kirjoittamasi teos Hullun lailla (1999) kertoo masennuksestasi. Se on yksi suosikkikirjoistani, jos niin voi sanoa. Oliko osa parantumisprosessin hakemista, että sairaspäiväkirjoistasi muokattiin kirja ja teit keskustelusta julkisen?
Oli. Olin vielä sairas kun kirjotin tuon kirjan. Ennen Timbuktun matkaa olin jatkuvasti julkisuudessa ja isosti - yhtäkkiä olin poissa kaksi vuotta. Tajusin että olen vielä selityksen velkaa, koska en ole kuollut. Sen alkuperäinen nimi on I'm Still Here.

Oli pakko vähän selittää, mutta en viitsinyt antaa mitään haastattelua aiheesta, koska ne aina väännetään jotenkin rumasti. Päätin siis kirjoittaa kirjan ja mennä yhteen suoraan tv-haastatteluun. Samalla ajattelin että voisin ehkä auttaa, en välttämättä masentuneita ihmisiä, mutta heidän sukulaisiaan ja ystäviään jotka eivät ymmärrä mistä on kysymys kun äiti ei pysty lähtemään enää pois kotoa, miksi se vaan istuu kotona sanomatta mitään... Kirja kertoo.

Kuvasit Suomea ja suomalaisuutta paljon, vaikkapa Hardwick's Sauce: Neilin tähteet (1988) -pakinakokoelmassasi. Ovatko suomalaiset muuttuneet niistä ajoista?
Sitä en osaa sanoa, sillä voi olla että he olivat samanlaisia silloinkin. Nyt vain nämä tuhoisat voimat ovat päässeet ihan eduskuntaan ja parlamenttiin asti. Ne on ikään kuin virallistettu.

Ja hyväksytty...
Ja hyväksytty. Yhtäkkiä nämä asiat, jotka ovat varmaan olleet mukana koko ajan, saa ja pitääkin sanoa. En tiedä miten tähän pitäisi reagoida, olen vähän peloissani ja aika ymmälläni.
Ja vaikka he sanovat, että näistä asioista pitäisi keskustella - ei saa sulkea lehtien kommenttiosioita, koska täytyy keskustella... Eihän heidän kanssaan pysty keskustelemaan. Ne vain huutaa sitä samaa.

Onko tilanne yhtä paha nyt, vai jopa pahempi kuin silloin '80-luvulla?
Pahempi.

Oletko ylpeä suomalaisuudestasi?
Ei se ole mikään saavutus minulle, eli en siis voi olla siitä ylpeä. Olen ylpeä lapsistani, mutta en voi olla ylpeä Suomesta tai suomalaisuudesta koska se vain on. Mutta en myöskään häpeä sitä. Vielä.
Sekin päivä saattaa tulla.

Asut talvet Mallorcalla. Mitä Espanja tekee Suomea paremmin?
Ei Espanjasta ole mitään muuta etua minulle kuin lämpö ja ettei kadut ole jäässä. Yritän opetella espanjan kieltä jotta voisin osallistua keskusteluun hieman enemmänkin. Minulle Espanja on vain paikka olla talvella, näin se on. Olen Suomessa koko ajan tietokoneen kautta. Olen vaan pakolainen. [naurua]

Mistä luulet syrjinnän johtuvan?
Kuinka pitkälle tässä voisi mennä?
Suurempi kuvio on siinä, että markkinakapitalismi tekee kuolemaa. Ei sen takia, että vallankumous olisi tulossa tai sosialismi voittaisi tai mitään, vaan että se ei vaan toimi.
Kapitalismi ei vaan toimi. Enkä tiedä mitä tulee seuraavaksi, mihin evoluutio vie, mutta näin se ei voi jatkua. Me kaikki kuolemme jos se jatkuu näin!

Ensiksi täytyy selvittää tämä ilmastoasia ja sitä ei pysty tekemään kapitalismissa. Se vaatii sääntöjä. Ja silloin kun iso ja kauan elänyt talousjärjestelmä alkaa hajota, jotkut ihmiset syrjäytyvät hyvin voimakkaasti ja sen määrä kasvaa koko ajan. Eikä minulla ole tähän ratkaisua. Totean pelkästään että näin tällä hetkellä tapahtuu. Uskon, että se on kapitalismin vika - se on erittäin suuri kuvio.

Oletko kohdannut rasismia?
En vakavasti koska olen valkoinen/punainen. Olen tietysti nähnyt sitä, ja silloin kun tämä Aittoniemi-juttu tapahtui 1989 ja sain tappouhkauksia, niin vain joissakin mainittiin että olen ulkomaalainen ja pitäisi lähteä ja viedä lapset mukanani.
Mutta se ei ole rasismia, se on jotain ihan muuta.

Eli loppujenlopuksi rasismi johtuu ihonväristä, ei kansallisuudesta?
Nimenomaan, juu juu! Paitsi nyt. Olen miettinyt että minkälainen ihminen on - mitä tapahtuu sellaisen ihmisen päässä - joka vastustaa vastaanottokeskuksia? Anteeksi kuinka? Mitä?
Ja ilmeisesti nyt ei sitten ole kyse rasismista, koska nämä voivat vaikka olla ihan valkoisia ihmisiä joita sinne tulee. He ovat vain ulkomaalaisia... He ovat ei-suomalaisia.

Joku kirjoitti äskettäin mitä Perussuomalaiset todella haluavat. Eiväthän he halua mitään, he haluavat muilta pois. Se on niiden primus motor - itselleni ei mitään, mutta muilta pois.
Ja tämä kaikki menee niin pitkälle, että jopa johtavat poliitikot voivat julkisesti vaatia, että nämä kumiveneet käännetään takaisin Välimereen... Eli he haluavat tappaa näitä ihmisiä.
[Viittaus Kokoomuksen Wille Rydmanin antamiin kommentteihin Iltalehdelle]
Se on mennyt niin pitkälle, että murhataan nämä ulkomaalaiset. Me ollaan helvetin pitkällä kun poliitikko voi sanoa julkisesti näin.

Missä Suomi on onnistunut?
Suomi oli onnistunut siinä että siitä tuli, tai oli aika nopeasti tulossa, hyvinvointivaltio. Enää ei voi sanoa sitä. Se oli oikeusvaltio - se ei ole sitä enää. Se oli turvallinen ympäristö - se ei ole sitä enää. Tällä hetkellä heitetään kaikki saavutukset menemään. Olen erittäin pessimistinen tästä.

Sinulla taisi joskus olla sukset ristissä pilapiirtäjä Kari Suomalaisen kanssa?
Joo, Aittoniemen aikaan.
Kun olin riidellyt televisiossa Aittoniemen kanssa, Kari piirsi Sulo Aittoniemen yhden miehen orkesteriksi näyttämölle ja minun pääni näkyi kulisseissa verhon takana ja sanoin jotakin, että "te suomalaiset olette inhottavia". Aittoniemi laulaa "Hit the Road Neil".
Se ei sattunut, taisin jopa naurahtaa kun näin sen.

Hän oli somalivastainen?
Viimeisinä päivinä kyllä. Aikaisemmin vietnamilaisvastainen.

Haastattelin toimittaja-kirjailija Michael Boothia syksyllä ja hän jakoi The Economist -lehden kannan siitä että skandinaviset maat, kuten Ruotsi ja Suomi, ovat hyviä maita syntyä jos on keskinkertainen. Olemmeko keskinkertaisia?
Tavallaan. Suomi on keskinkertaisuuden luvattu maa... Jos osaa edes vähän jotenkin sinne päin niin pärjää, ei pääse rikastumaan, mutta ei myöskään putoa yhteiskunnasta pois.

Booth jatkoi vielä: "Jos omaa keskinkertaiset kyvyt, keskinkertaiset kunnianhimot ja nauttii välimaastosta..."
[Nauraa] En pysty sanomaan paremmin, tuo on aika hyvin sanottu.

Olet hyvin tekstilähtöinen ihminen. Suomalaisessa teatterissa tai elokuvassa kieli tuntuu monesti melko tönköltä, eikä puhe aina ole luontevaa. Lopputulos saattaa näyttää ihan hyvältä, mutta ei kuulosta. Muistelen lukeneeni, että Raila Leppäkoski pitäisi aina läpimenon jota pelkästään kuuntelee. Onko Suomessa ongelmia kielen kanssa?
Jos puhutaan ensin näyttelijäntyöstä, niin esimerkiksi Sanna-June Hyde on ihan lempinäyttelijöitäni kaupunginteatterilla. Hän on opiskellut Lontoossa ja siellä koulutus lähtee aina tekstistä.
Perusperiaate on aina do the words. Siksi ensimmäisen vuoden aikana Lontoossa ei saa tehdä muuta kuin Shakespearea. Kun tekee Shakespearea pohjalle, ymmärtää jotakin kielestä ja sitten voidaan tehdä jotakin muuta.

Suomessa näyttelijänkoulutus ei käsittele paljoa tekstiä, vaan se lähtee jostakin muusta - tunnetiloista ja tämmösistä asioista. Se on ihan eri lähtökohta ja ihan eri reitti. Tämä on pahasti sanottu, mutta tästä syystä suomalaisen näyttelijän replikointitaito on keskimäärin heikompi kuin keskimääräisen englantilaisnäyttelijän replikointitaito.

Sitten kun ajatellaan kirjoittajia, näytelmä- tai elokuvakäsikirjoittajia, niin heidän koulutuksensa ja kokemuksensa on varmaankin enimmäkseen proosassa, joka on aivan eri laji. Silloin kyky kirjoittaa repliikki jonkun ihmisen suuhun ei vielä ole kehittynyt tarpeeksi pitkälle.
Kun nämä kaksi asiaa törmää toisiinsa, se törmäys voi joskus olla erittäin ruma - ja joskus ihan sietämättömän keinotekoista ja luonnotonta.

Ministeriä viedään on hyvin ajakohtainen farssi. Kuka on vastuussa tämän päivän suomivertauksista?
Suomentaja Pentti Järvinen on keksinyt joitakin ja osa tuli harjotuksissa. Yleensä varmaan minulta ja joskus näyttelijät ehdotti. Eskolle ja Askolle annoin vapauden lisätä sitä mukaan kun asioita tapahtuu - Suomessa voi aina heittää jotain ajankohtaista esitykseen. Se ei ole helppoa, mutta sallittua.

Ministeriä viedään / Kuva: Tapio Vanhatalo
Ministeriin oltiin saatu yllättävän paljon nykyaikaa mukaan, ottaen huomioon näytelmän olevan '70-luvulta...
Suoraan sanoen ihmettelen että se ylipäätään ehti ensi-iltaan, koska kaupunginteatterilla on nyt remontti ja jouduimme harjoittelemaan Leipätehtaalla, jossa harjotustilat ovat hyvin pieniä.
Meillä oli lavastus pystyssä harjoitushuoneessa, pakko olla koska ne ovet ovat tavallaan pääroolissa, mutta sitten näyttelijät ovat siinä missä sä istut ja ne ovet on tossa seinässä ja ohjaaja istuu tässä ja kaikki asemat on periaatteessa tuolla, mutta ei voida mennä sinne koska tuossa on se toinen seinä...

Kun harjoittelimme kuusi viikkoa näissä olosuhteissa ei voitu tehdä asemia, ei liikeratoja, ei ajoituksia. Maanantaina 3. elokuuta pääsimme viimein Arena-näyttämölle ja saman viikon perjantaina oli ensimmäinen valmistava harjoitus! Tehtävä oli periaatteessa mahdoton, mutta me selviydyttiin.

Oletko tyytyvinen lopputulokseen?
Olen, mutta kerron mikä esityksemme suurin vika on.
Toisaalta myös Arena-teatterissa on hyvin pieni näyttämö: ei kovin syvä ja takaseinä tulee vastaan pian. Lavastuksen saaminen näyttämölle oli hyvin vaikeaa. Viime talvena kun olin Espanjassa, minä ja lavastaja Antti Mattila skypetettiin ja läheteltiin piirroksia kuinka tämä tehtäisi. Sitten keksimme pyörivän näyttämön, jota pyörittävät näyttämömiehet. He eivät vaan voi mennä koko pyöritysmatkaa, vaan joutuvat heittämään lavasteen seuraavalle koska rakoa ei ole juuri yhtään.

Tämä äärimmäisen tiivis ratkaisu tarkoitti, että kun näyttelijät tulevat ovista sisään he eivät näe muita ovia. Kaikki iskut ovat kuulossa, eli näyttelijä ainoastaan kuulee ovet. Tämä takoittaa sitä, että kun tuo ovi menee kiinni, niin toinen ovi menee heti perään - mutta ei samanaikaisesti. Farssissa ovien pitäisi mennä samanaikaisesti. Tässä lavastuksessa sitä ei pystytty tekemään. Ehkä jos olisi ollut täysin tekninen ratkaisu, jossa olisi paljon kameroita ja monitoreja.

Ministeriä viedään on tottakai nopea ja rullaa, mutta se ei ole vaarallinen. Jokaisen sisääntulon pitäisi olla vaarallinen: se just melkein näki sen ja yleisö nauraa vielä enemmän.
Mutta meidän lavastus on nerokas ratkaisu, Antti on ihan nero. Mieletön, erittäin hyvä lavastaja.

Syntyivätkö kaikki hahmot näyttämölle samantien, vai jouduitteko hakemaan niitä pitempään?
No, Santeri Kinnunen esimerkiksi rupesi jossakin vaiheessa tekemään hyökkäävää tyyppiä, jolla on pienet viikset. Annoin totta kai tehdä sitä muutaman päivän, mutta sain Santerin onneksi uskomaan, että tuodaan vähän pinteriä tähän farssiin.

Ministeriä viedään - Esko ja Asko
Kuva: Tapio Vanhatalo
Mikä on unelmiesi produktio? Varmaan Pinteriä tai Beckettiä?
Voisi sanoa, että suurin unelmani olisi tehdä joko Pinteriä tai se Stoppardin Rosencrantz and Guildenstern Are Dead.

Jos saisit haluamasi rahan ja puitteet, saisit tehdä mitä tahansa, missä tahansa - mitä tekisit?
En pysty vastaamaan täydellisesti, koska tuollaista pitäisi miettiä vakavasti...

Jos saisin Santerin, niin sellaisen Pinterin näytelmän kuin Onnellisten illallinen (Celebration). Se tapahtuu ravintolassa ja siinä on kaksi pöytää, jossa toisessa pöydässä on kaksi gangsteria ja niiden vanhoja vaimoja, toisessa pöydässä on pariskunta. Sitten on tarjoilija joka liikkuu niiden välillä... Todella vaikea sanoa mistä se kertoo, koska se on kuin runo! Ja miksei Helsingin kaupunginteatterille.
Ennen kaikkea varmaan kuitenkin Ei kenenkään maata. Esko ja Asko. Minne tahansa.

Saako mistä tahansa vitsailla?
Saa, mutta ajoitus on tärkeä. Jos joku nyt menisi heittämään vitsiä siitä pojasta joka hukkui Välimereen, niin sen täytyisi olla aika helvetin hyvä vitsi ennen kuin se olisi hyväksyttävä.

Luulen, että esimerkiksi raiskaus ja pedofilia ovat sellaisia aiheita joissa pitää olla hirveän varovainen.
Yhdessä Nyhjää tyhjästä -jaksossa Ulla Tapaninen joutui laulamaan Pedofiliahumpan.. Että kyllä se voidaan tehdä, jos on joku niin nerokas ihminen kuin Ulla.

Tappaako poliittinen korrektius komedian?
Ei Suomessa, mutta tämä ilmiö on varmaan varsinkin jenkeissä. Pikkuhiljaa, ainakin jenkeissä ja Britanniassa, ollaan opittu että esiintyjällä on oikeus loukata ihmisiä ja ettei loukkaantuminen ole kuolemaksi. Kyllä aikuinen ihminen kestää sen.
Suomessa pelätään hirveästi että joku muu loukkaantuu: en minä tietenkään, mutta naapuri hirveästi loukkaantuu... Siitä täytyisi vähän oppia pois.

Kun olin aktiivinen tv-viihteessä, kuolema oli se asia josta ei saanut kirjoittaa mitään. Voihan olla, että naapurin rouva on kuollut juuri sinä päivänä. Niin? Entä sitten? Meilläkin kuollaan... Kirjoitin paljon kuolemasta eikä mitään sensuroitu, paitsi yksi Reinikaisen jakso, jossa poliisi kysyi mihin vainaja viedään. Joku sanoi sen hautausmaan nimen ja se piipitettiin, koska ne joilla on omaisia samalla hautausmaalla saattaa loukkaantua.
Onneksi se tekstitettiin kuitenkin ruotsiksi ja siinä se lukee ihan... [naurua]

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Olisipa mielenkiintoista tavata Hardwick, mielenkiintoinen persoona.

    VastaaPoista