Rakastunut Shakespeare tarjoaa hehkeyttä ja nuorta kauneutta - ei suuhun mätäneviä hampaita

Kuva: Tapio Vanhatalo

Helsingn Kaupunginteatterissa nähdään puitteiltaan komea ja sisällöltään erittäin melodramaattinen teos suoraan West Endistä. Käsikirjoituksen ja sen adaptaation ovat laatineet itse mestarit: näytelmän alkuperäisestä elokuvakäsikirjoituksesta Oscar-palkinnon voittaneet sir Tom Stoppard ja Marc Norman, sekä käsikirjoituksen näyttämölle muokannut Lee Hall.

Ei ole mikään salaisuus, että William Shakespearen näytelmät ja niihin liittyvät asiat ovat minulle kun kissanminttua. Minulla oli kuitenkin pelkoni näytelmän suhteen, jotka osin täyttyivätkin. Eniten teoksessa ehkä ärsyttää sen historiallinen epätarkkuus - mutta se on henkilökohtainen ongelma, melkein kaikki dramatisoidut teokset ovat kirjoitettu miten sattuu hyvän tarinan toivossa.

Rakastunut Shakespeare kertoo komeasta näytelmäkirjailevasta näyttelijästä Will Shakespearesta ja kauniista vaaleaveriköstä Viola de Lessepsistä. Will kamppailee inspiraationsa kanssa yrittäen epätoivoisesti kirjoittaa uutta komediaa. Viola taas unelmoi näyttelijän ammatista, mikä tietysti oli sula mahdottomuus naisena Shakespearen ajan Englannissa. Rakastutaan ja nönnönnöö.

Kuva: Tapio Vanhatalo

Näytelmä on siitä hauska, että se yhdistelee hauskasti oikeita tapahtumia tähän fiktioon. Rakastuneen Shakespearen tarina on mielikuvitusta, mutta se on keksitty hapuilevien todellisuuksien väliin. Romeo ja Julia yhdistetään Shakespearen elämään, esimerkiksi. Näytelmäkirjailija Christopher Marlowen kuolema sulautuu myös omalla tavallaan tuohon tarinaan, eikä silmäniskuilta Shakespearen tuotantoon vältytä.

Rakastuneen Shakespearen tapahtumien jälkeen Will saa inspiraation puuskan kirjoittaa (hyvin luontevasti) Loppiaisaaton ja toisaalta näytelmä kuhisee teatterimaailman sisäpiirivitsejä. Syystä tai toisesta Fennyman käytti samaa stylistiä kuin Richard Burton. Lukuisia kuuluisia sitaatteja Shakespearen tuotannosta - siinä mielessä Rakastunut Shakespeare on suurta ilottelua.

Kari Arffmanin ohjaama näytelmäversio on täynnä hauskoja ja muka-hauskoja henkilöhahmoja. Jälkimmäisiin en halua pureutua. Ensimmäisiin sen sijaan... En käsitä miksi Jouko Klemettilän tasoinen koominen nero ei saa kunnollisia rooleja. Vaikka näytelmä oli mainiosti näytelty, hän ja Heidi Herala osoittivat (jälleen) olevansa näyttämön ykköskoomikot. Enkä selvästi ollut mielipiteineni yksin. Koko teatteri oli täynnä yläastelaisia tai lukiolaisia teinejä ja huomasin heidän seuraavan esimerkiksi Klemettilän pieniä ja hienovaraisia eleitä taustalla aktiivisesti.

Sivuhuomiona muuten, teinit tuntuivat nauttivan teatteri-illasta. Aluksi pojat tietysti olivat vähän viileitä, mutta luulen niiden muutamien rivojen vitsien saaneen heidänkin sydämensä hieman lämpimämmiksi.

"Ihanaa, taas Jesse kehui!" / Kuva: Tapio Vanhatalo

Päähenkilöt tekivät mainiot roolityöt. Miila Virtanen tekee debyyttinsä Helsingin Kaupunginteatterissa nuoren ja kirkasotsaisen, lopussa naurettavan epäloogisen Violan roolissa. Heikki Ranta on tasahyvä komeana ja intohimoisena Shakespearena. En voi kuitenkaan olla huvittamatta mieltäni, että tässä hänet esitetään tuollaisena sydänkäpysenä vaikka todellisuudessa hänellä on todennäköisesti ollut esimerkiksi suuhun mätänevät hampaat.

Myös Heppu tekee elämänsä roolin teatteriseurueen kirkkaimpana tähtenä. Hänen koominen ajoituksensa ja tarkan eheät eleensä vetävät vertoja alansa parhaille. Hänen silmistään huokui filosofiaa ja ajatuksia, jotka osoittivat roolihenkilön kompleksisuuden: syödäkö, vai eikö syödä nappulaa? Miksei se anna herkkupalaa? Miksi minulla on röyhelöt tassuissa? Erityinen maininta myös karismaattiselle Tuukka Leppäselle Marlowen roolista, sekä Luca Elshoutille hauskan katupojan tulkinnasta - aivan mahtavaa.

Lavastus ja puvustus oli huippua ja nautittavaa. Puvustuksessa oli mahtavia epookkipukuja ja toisaalta paikoin hauskoja väriyhdistelmiä.

Ehkä Rakastunut Shakespeare saa ihmiset kiinnostumaan Shakespearesta enemmän? Toivotaan. Käsiohjelmassa on muuten erittäin hämmentävä infolaatikko: sen mukaan Shakespearen näytelmiä on esitetty Helsingin Kaupunginteatterin yli 50-vuotisen taipaleen aikana vain säälittävät yhdeksän. Niistä ensimmäinen oli Richard III (1968) ja viimeisin Hamlet (2012). On toki selvää, ettei Shakespeare ole suomalaisille niin kulttuurimerkittävä tekijä, mutta teatterihistoriallisesta näkökulmasta sitäkin tärkeämpi.

Kuva: Tapio Vanhatalo