Korjaamo on täysverinen myllyaholainen draamakomedia

Kuva: Tommi Mattila

Vihdoinkin! Olen odottanut päivää, jolloin näkisin Mika Myllyahon itsensä käsikirjoittaman ja ohjaaman näytelmän. Olen hänen näytelmätekstiensä suuri fani, Paniikki (2005) on tietysti suosikkini. Valitettavasti hän ei kuitenkaan ole kirjoittanut uutta näytelmää sitten vuoden 2009 (korjatkaa, jos olen väärässä).

Kun hän otti Kansallisteatterin taiteellisen johtajan paikan vastaan seuraavana vuonna, ei ihmekään ettei hänellä ole ollut aikaa paneutua uuden näytelmän kirjoittamiseen. Tähän asti. Korjaamo on Myllyahon uusi pienoisnäytelmä kahdesta autokorjaamolla työskentelevästä miehestä. Ola on kokoomuslainen, toistaiseksi autokorjaamolla työskentelevä rehtori ja Jallu korjaamon duunaripomo.

Myllyaho on onnistunut luomaan tästä pienestä korjaamosta Suomen pienoiskoossa, esitellen kaksi erilaisen samanlaisesta lähtökohdasta kasvanutta miestä. Onko luokkayhteiskunta toteutunut Suomessa? Toisen mielestä on, toisen mielestä ei. Saako sanoa neekeri? Rajat auki vai kiinni?

Kuva: Tommi Mattila

Näytelmä antaa molemmalle ihmiselle äänen. Korjaamo ei kuitenkaan moralisoi, tai osoita suoraan toisen olevan väärässä ja toisen oikeassa, mikä tietysti palvelee katsojaa paremmin. Katsoja on tarpeeksi älykäs tehdäkseen päätöksen itse. On kuitenkin huomioitava, että näytelmän tarkoitus ei suinkaan ole pohtia kysymyksiä maahanmuutosta tai luokkayhteiskunnasta.

Korjaamo esittelee kaksi erilaista ihmistä ja onnistuu näyttämään hyvinkin realistisessa valossa näiden kahden erilaisen ihmisen maailmankuvat. Tässä näytelmässä vastauksilla ei ole väliä, ihmisellä on. Vaikka aiheet ovat vakavat ja hyvinkin ajankohtaiset, niin huumoria tästä näytelmästä ei puutu.

Korjaamo on itseasiassa erittäin hauska näytelmä, täysverinen myllyaholainen draamakomedia, joka sisältää viiltävän tarkkoja huomioita yhteiskunnastamme.

Korjaamon jälkeen minulla on vain kaksi toivetta: ensimmäinen on se, että näytelmä julkaistaisi myös kirjana. (Ja jos joltakulta löytyy Paniikki niin sekin olisi tarpeen, trilogian muut osat kyllä löytyvät.) Toisena toivon, että Myllyaho kirjoittaisi lisää näytelmiä. Yleensä näistä pienoisnäytelmistä saa parhaat kiksit.

Jalluna ja Olana nähdään aina niin karismaattiset Jukka-Pekka Palo ja Seppo Pääkkönen. Lavastus on hieno ja esityksen musiikki on valikoitu äärimmäisen hyvällä maulla. Näytökset Kansallisteatterin Omapohjassa. Nastaa!

Kuva: Tommi Mattila