Mikä romaanin kirjoittamisessa on haastavaa, Jussi Huhtala?

Elokuvalehti Episodin toimituspäällikkö Jussi Huhtala on uneksinut omasta kirjasta jo pitkään. Vuonna 2015 Huhtala julkaisi Book on Demandin kautta lastenkirjan Paarmamies. Tänä syksynä Atena päätti kustantaa hänen virallisen esikoisteoksensa, Ukkosenjohdattimen.

Vaikka Huhtala kirjoittaa työkseen, kirjan polku kirjakauppojen hyllylle ei ollut helppo - voiko se koskaan olla? Oheinen haastattelu on käyty Huhtalan kirjajulkkareissa. Haastattelun alku valitettavasti uupuu, koska unohdin painaa rec:iä. Oleellinen välittyy kuitenkin mainiosti.

Jussi Huhtala
Kuva: Riikka Kantinkoski

Mitä opit Oriveden opistolta?
Sieltä olen oppinut todella paljon. Kävin siellä aluksi verkkokursseja 10 vuotta sitten, jonka jälkeen kävin monella kesäkurssilla. Se on paikka missä olen oppinut paljon ja pitänyt yllä luovaa kirjoittamistani. Vuonna 2010 ja 2011 järjestettiin Kohti mestaruutta -kurssi ja siellä opin tietysti todella paljon. Siellä Ukkosenjohdattimen käsikirjoitus muotoutui aika lopulliseksi, mutta silti tarvittiin vielä viisi vuotta ennen kuin se oli lopullisesti valmis.

Kerro Kohti mestaruutta -kurssista ja mitä sen jälkeen tapahtui.
Ehtona kurssille pääsylle oli se, että pitää olla olemassa valmis käsikirjoitus. Siellä oli 12 osallistujaa ja heti ensimmäisellä tapaamisella kuulin, että kolme tai neljä meistä tulee saamaan kustannussopimuksen edellisten vuosien perusteella. Pääsin siis askeleen eteenpäin vuonna 2010.
Vuonna 2011 lähetin seuraavan version kustantajalle ja ajattelin olevani aika lähellä, mutta silloinkaan kukaan ei halunnut julkaista sitä. Kului viisi vuotta, tein lastenkirjan ja kaikkea muuta. Ukkosenjohdatin jäi taustalle, mutta ajattelin että haluan kaivaa sen esiin vielä kerran. En halunnut päästää siitä irti. Kävin käsikirjoituksen läpi kolmannen kerran, lähetin sen joka paikkaan. Ajattelin, että sitten luovutan. Kustannussopimus tuli kuitenkin todella nopeasti, siihen meni vain pari viikkoa.

Eroaako luova kirjoittaminen toimittajan työstä?
Onhan se sillä tavalla samanlaista, että pitää saada tietty määrä tekstiä tiettyyn deadlineen mennessä. Kyllä lehtijuttujen tekeminen ja toimittajan työkin on todella luovaa, että siinä mielessä se muistuttaa sitä hyvin paljon. Totta kai on hirveästi apua, että on kirjo
ttanut myös ammatikseen.

Ukkosenjohdatinta on kutsuttu jossakin arvostelussa jo miesproosaksi, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Teoksesi kertoo 40-vuotiaasta Eerosta, joka on elämässään eräänlaisessa risteyskohdassa. Hän on sinkku, tympääntynyt työhönsä ja yksinäinen. Kuinka Eero syntyi?

Ukkosenjohdatin (Atena, 2017)

Se syntyi omista kokemuksistani, kun olin itse todella ahdistunut omassa toimistotyössäni ja kaipasin elämääni muutosta. Siinä mielessä Eero muistuttaa itseäni. Totta kai Eeron hahmo on hirveän paljon nörtimpi kuin minä, monin tavoin introvertimpi tyyppi mitä minä olen. Tässä kirjassa olevat toimistojutut perustuvat hyvin paljon omiin työelämäkokemuksiini ahdistavista konsulteista, tylsistä projekteista ja palavereista, sekä pöljistä työkavereista... Toinen asia mitä halusin kirjaan oli lapsuusmuistot. Halusin tehdä kirjan, mikä hyppii kahdella aikatasolla ja siksi siinä on lapsuuskokemuksia mukana - mutta epäsuorasti. Halusin käyttää ne eräänlaisen tehosekoittimen läpi. Täytyy muistaa, että kaikki ovat romaanihahmoja, eikä ketään ole kirjoitettu kirjaan suoraan.

Kirja vilisee elokuvia ja se on myös rytmiltään elokuvamainen. Oliko se tarkoitus vai onko se tuhansien nähtyjen elokuvien tulosta?
Tuo on ihan mielenkiintoinen pointti. Minulla on ollut tässä yksi käsikirjoitusopas. Useita käsikirjoitusoppaita kirjoittanut Syd Field käyttää oppia, että leffakäsikirjoitus menee aina saman kaavan mukaan: siinä on aina alku, keskikohta ja loppu. Siinä on aina tietyt juonenkäänteet tietyissä paikoissa. Perusrakenteen alku kestää 20 minuuttia, keskikohta 40 minuuttia ja loppu 20 minuuttia. Tutkiskelin sitä ja ajattelin käyttää sitä apuna. Näin olen saanut siihen sellaisen helpon Aristoteleen runousopin kaavan, jossa on selkeästi alku, keskikohta ja loppu.

Tuliko huumori vaivatta?
Luulen, että huumori oli helppoa ja varsinainen kokonaistarina vaikeampi. Huumorijutut ovat tavallaan kertyneet vuosien varrella. Halusin, että se on hauska. Olen aina ajatellut, että yleensä romaanit ovat kuolemanvakavia - maailma on täynnä vakavia romaaneja ja vakavaa taidetta, enkä halunnut tehdä kuolemanvakavaa kirjaa, vaan että siinä olisi myös huumoria mukana. En kuitenkaan halunnut tehdä huumorikirjaakaan, vaan että siinä olisi mukana myös vakava puoli. Halusin siinä olevan molempia. Aika helposti sellainen huumori tulee, vitsikkään dialogin keksiminen ja pyöritteleminen on itsellekin kivaa.

Mikä oli haastavaa?
On joskus kiva kirjoittaa pientä, vaikka sivun dialogipätkää, mutta kokonaisuuden kirjoittaminen on vaikeaa. Vaikka niin, että lupaa kirjoittaa kokonaisen luvun viikon aikana ja että saa itsestään irti sen, että pystyy joka päivä tekemään vaikka pari sivua. Pitää asettaa itselleen aikataulut ja pysyä niissä. Pikkupätkät onnistuvat ja aina voi tehdä muistiinpanoja kun tulee ideoita mieleen, ne ovat hauskoja. Mutta sitten kun pitää istua alas ja liittää ne osaksi romaania, osaksi kokonaisuutta...

Mitä kirjallisuus sinulle merkitsee?

Huhtala ja Ben Kalland Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikalla
Taiteiden yönä 2017

Se on merkinnyt paljon. Opin nuorena lukemaan ja olen aina lukenut kaiken minkä olen saanut käsiini, sarjakuvista korkeakirjallisuuteen. Kun olin pieni '70-luvulla niin silloinhan sarjakuvien lukeminen oli vahingollista. Nykyään sanotaan, että Aku Ankan lukeminen on hyödyllistä kun siinä on niin hyvää kieltä, mutta kun minä kävin koulua niin äidinkielen opettajat sanoivat, että Aku Ankan lukeminen on haitallista. Vähän sama asia kun nykyaikana puhutaan, että tekstarit ja somettaminen rapauttaa teini-ikäisten ja nuorten mielet, niin silloin sarjakuvat oli sama juttu. Olen aina lukenut kaikenlaista tekstiä, sekä Dostojevskiä että Aku Ankkaa ja kaikkea siltä väliltä.

Arvotatko Dostojevskiä tai Aku Ankkaa keskenään, vai haluatko edes?
En oikeastaan, jokaisella on oma paikkansa. En haluaisi tavallaan nyrpistää nenääni ettei joku olisi taidetta, en haluaisi erottaa korkeakulttuuria ja sitä mitä sanotaan viihteeksi. Tykkään itse paljon Hollywood-elokuvista ja minusta parhaat niistä ovat taidetta, kun taas jotkut ajattelevat että ne ovat pelkkää paskaa. En haluaisi arvottaa asioita tuolla tavalla.

Oletko suunnittelemassa jo seuraavaa romaania?
Kyllä sellainen on suunnitteilla. Suunnitteleminen on aina kivaa, pitäisi vaan kirjoittaa. Minulla on jo muutaman sivun synopsis seuraavasta romaanista ja tarkoitus olisi, että se valmistuisi vähän nopeammin kuin esikoisromaanini, joka kesti kaikkiaan kymmenen vuotta. Eräs opettajani Orivedeltä sanoi onnitellessaan, että rupea nyt jo kirjoittamaan uutta ennen kuin ensimmäinen ilmestyy ja saat tietää sen vastaanotosta. Se oli mielestäni hyvä neuvo ja olen jo aloittanutkin. Toivotaan, että parin vuoden päästä tulee valmista.