Maan koivussa kulkevi tähtösen tie

Olen innostunut aina kun mestarillinen Pirkko Saisio tekee jotakin uutta. Saision edelliset kirjalliset teokset Mies, ja hänen asiansa (Siltala, 2016) ja Spuuki Spaidermän ja raju nonna (Siltala, 2017) ovat suorastaan loistavia. Hänen edellinen näytelmänsä Kansallisteatterissa Slava! Kunnia. jäi pari vuotta sitten näkemättä.

Kuva: Stefan Bremer

Kansallisteatterin uusin saisio, kantaesitys Koivu ja tähti on eräänlainen jatko-osa Zachris Topeliuksen samannimiselle sadulle. Saision näytelmässä seurataan sisarusten, Kristofferin ja Hagarin, eloa. Läpikäydään niin menneisyys, nykyisyys kuin tulevaisuus. Kaiken keskiössä on suomalaisuuden peruspilarit: mökki ja metsä.

Ensimmäisellä puoliskolla nähdään Kristofferin ja Hagarin menneisyyttä, lapsuutta. Tämän lisäksi seikkaillaan nykyisyydessä, jossa iso joukko ystäviä saapuu viettämään aikaa heidän mökilleen metsän siimekseen. Väliajan jälkeen nykyisyyttä jatketaan tulevaisuudella ja eräänlaisella dystopiakuvauksella.

Joku uutismedia teki jutun siitä, kuinka Saisio irvailee esityksellä kulttuuripiireille. Sitä en Koivussa ja tähdessä juuri nähnyt, vaikka toiveikkaana sitä odotinkin. Se näkyi pikemmin alaviitteenä yhden tai kahden rasittavan henkilöhahmon muodossa, mutta ei muuten. Pääasiassa näin näytelmän esittävän omanlaistaan versiota suomalaisuudesta.

Kuva: Stefan Bremer

Tyylilaji ei vaan valitettavasti purrut minuun. Saisio on erinomainen dialogeissa - parhaimmillaan Koivu ja tähti ylsikin terävään, hauskaan ja kriittiseen pohdiskeluun, mutta kokonaisuus ei kantanut parhaalla mahdollisella tavalla. Johtuuko se ohjaaja Laura Jäntin tulkinnasta, sitä en tiedä.

Paikoin Koivu ja tähti muistutti muutaman vuoden takaisia näytelmiä Maaseudun tulevaisuus ja Luolasto, ollen tosin vähemmän happoinen ja huomattavasti selkeämpi kokonaisuus kuin Maaseudun tulevaisuus ja kiinnostavampi tapaus kuin Luolasto.

Näyttelijöistä parhaimmillaan ovat Tiina Weckström (Hagar), Katariina Kaitue (Lillemor) ja Riku Nieminen (melkein kaikki muut), jotka tekevät timanttiset roolityöt. Sonja Salminen on mainio Lee ja Elsa Saisio on mainio Ann-Lee. Lee ja Ann-Lee, molemmat kummastelevat suomalaisuutta hieman vieraista näkökulmistaan.

Lavastus onnistui luomaan tuoreen ja modernin näkökulman metsään (jota ei pääse pakoon edes teatterissa), ollen kaikin puolin tyylikäs kokonaisuus. Myös puvusto oli tehnyt hienon työn, joka kaikkiaan tuki perinteisyydellään kokonaisuuden magiaa.

Koivu ja tähti onnistuu näyttämään pakolaisongelman pienessä mittakaavassa, kun tavallinen suomalainen porukka joutuu pyytämään apua. Mitä silloin kun oma mökki muuttuu kriisialueeksi ja rajat suljetaan nenän edestä? Paikoin Koivu ja tähti kosketti jotain todellista, mutta lipui lopulta tuonpuoleiseen vailla merkitystä.

Kuva: Stefan Bremer