Päikkärit ovat saapuneet

Tätä on odotettu kauan. Enkä tarkoita päikkäreillä päiväunia, en nuku niitä koskaan. Päikkärit on esikoisalbuminsa julkaissut suomalaisyhtye Elias Kaskinen & Päivän Sankarit.

Tutustuin Elias Kaskiseen ja hänen musiikkiinsa lukiossa. Silloin yhtyeen kokoonpano ja nimi (Elias Kaskinen Band) oli hieman eri. Myöhemmin alkuperäinen rumpali vaihtui ja yhtyeen nimi muuttui nykyiseen muotoonsa. Nyt, viisi vuotta perustamisen jälkeen, herrat saivat levytyssopimuksen. Esikoisalbumi Elämä lupaa mulle julkaistiin elokuun 28. päivä.

Saavun Virgin Oiliin albumin julkkareihin. Katsomossa on pari tuttua kasvoa, mutta valtaosa paikalle saapuneista kuulijoista lienee uskollisia faneja. Eturivi näyttää olevan jo kiivaista fanitytöistä täysi.
Muutama rohkea käy tilaamassa ylihintaisen juoman ennen keikan alkua. Tunnelma on jännitystä täynnä. Jännityksen aistii jo ilmassa mitä lähemmäs kello käy starttia - keikan on ilmoitettu alkavan tasan 22:30, ei aiempaa eikä myöhempää.

Ja niin se alkaakin. Suureellisesti ja mahtipontisesti, mikä tässä tilanteessa on enemmän kuin sopivaa. Päikkärit saapuu lavalle, Kaskinen panttaa itseään vielä hetken. Rummut rymisevät ja ensimmäinen biisi lähtee. Rakasta vielä kun voit. Kaskinen juoksee lavalle.

Bändin kontrasti on uskomaton verrattuna aiemmin näkemiini keikkoihin heiltä (täytyy tosin myöntää, että olen nähnyt heidät vain kahdesti, jälkimmäisen kerran muutama vuosi sitten Lahdessa Ravintola Torvessa, jossa paikalla lisäkseni oli vain kourallinen kuuntelijoita). Aina he ovat olleet hyviä, mutta tämä oli jotain uutta - energia ikään kuin purkautui, ja toisaalta sitä riitti.

Toisen biisin aikana huomasi kuinka kovassa tikissä bändin soittajat myös ovat; Axel Virkkunen kitarassa, Artti Pursiainen bassossa ja Niko Koivuhovi rummuissa. Todella vaikuttavaa. Nokkamiehen preesens on vahva ja esiintyminen itsevarmaa - Kaskinen kertoi jännittävänsä keikkaa, mutta se ei todellakaan paistanut katsomoon.

"Tervetuloa hyvät ystävät!", Kaskinen huutaa toisen biisin jälkeen.

Lyhyen jodlaushetken jälkeen, neljänneksi biisiksi osoittautuu yksi albumin suosikkiraitani Puumaja. Se aiheuttikin keikan ensimmäiset kylmät väreet. Se saa minut omiin aatoksiini pohtimaan musiikin voimaa, ja saatan inspiroitua kirjoittamaan aiheesta myöhemmin jotain blogiinikin. Albumin perusteella olen mieltänyt Elias Kaskinen & Päivän Sankarit pop-yhtyeeksi, mutta keikat näemmä lipuvat usein rockin puolelle. I like it.


Keikalta jäin kaipaamaan enemmän sooloja. Virkkunen, Pursiainen ja Koivuhovi ovat taitavia ja osaavia muusikoita, kitara-, rumpu-, tai bassosooloja olisi ollut hieno kuulla pitkin keikkaa. Se olisi tuonut hienon säväyksen.

Aina minä jään on hieno live-veto, kuten myös Elämä lupaa mulle. Suurin osa levyn biiseistä on sovitettu todella hienosti liveyleisön kuultaviksi. Myös Milloin sä eroat on hieno livenä, kappale aukesi ihan eri tavalla kun sen kuuli luonnossa. Koko yhtye tuntui myös jotenkin rentoutuvan tämän biisin kohdalla. Uskon, että tulevilla keikoilla tätä biisiä tullaan odottamaan paljon.

Illan seitsemäs kappale yllätti täysin - soitto kuulosti aluksi hetken aivan Sielun veljiltä ja olin ihan että OMG. Yleisölle tarjoiltiin harvinaista herkkua, sillä kyseinen kappale oli vielä julkaisematon Kauneutesi pelastaa maailman. Itse biisi oli loistava, nousten yhdeksi illan parhaimmista vedoista.  Seuraavaksi alkaa encore.

"We want more!", yleisö huutaa englanniksi. Joko iso osa yleisöstä on saapunut ulkomailta, tai suomalaisyleisö luulee yhtyeen saapuneen.

Oma suosikkini lähtee encoren ensimmäisenä. Tämä julkaistiin hieman erilaisena Elias Kaskinen Bandin ensimmäisellä EP:llä Raitiovaununkuljettaja. Kappale Kauemmas kuin kaupunkiin oli jo silloin helvetin kova. Yhtyeen greatest hit. Sinkkuna sitä ei tietenkään julkaista, kuten parhaita biisejä ei koskaan. Toiset kylmät väreet tuli tästä vedosta, vaikka aluksi sovitus tuntui jotenkin väärältä.

Illan viimeinen biisi oli Sano se mulle. Kaskisen paita pois ja tärykalvot puhki, muistutan että neitsyt öljyn yleisö koostuu hyvin paljon kahden X-kromosomin omaavia ihmisiä. Toisaalta mikä olisikaan ollut parempi tapa päättää Päikkäreiden levyjulkkarikeikka? Sano se mulle.