Ainoa oikea Poirot

Mitä nöyrin kiitos arvostelukappaleesta Minerva!

ITV-televisiokanava ryhtyi näyttämään vuonna 1989 Agatha Christie's Poirot -sarjaa. Suosio yllätti jokaisen, ja pikku hiljaa kaikki Christien Poirot -teokset kuvattiin. Urakka saatiin päätökseen kaksi vuotta sitten, vuonna 2013.
24 vuotta on pitkä aika tehdä mitä tahansa sarjaa, erityisesti jos se on lavastettu, puvustettu, käsikirjoitettu ja muutenkin valmistettu yhtä laadukkaasti kuin tämä. Myös näyttelijät ovat ensiluokkaisia.
Sarja on erikoinen myös siltä osin, että vuodesta toiseen pääroolia on vetänyt sama mies.

Belgialaisen salapoliisi Hercule Poirot'n rooli oli teatterinäyttelijä David Suchetille suuri haaste, josta hän aluksi meinasi jopa kieltäytyä. Kuten Vesa-Matti Loiria varoitettiin Uunosta, Suchet sai kuulla samankaltaisia kommentteja esimerkiksi veljeltään: roolia ei kannata ottaa vastaan. Hän kuitenkin otti, välittämättä pelkoa leimautua, ja loppu on historiaa.

Minerva julkaisi suomeksi ja jokaisen Poirot-fanin iloiksi Suchetin Poirot-muistelmat Hercule Poirot ja minä (Poirot and Me, 2013). Kun kuulin kirjasta, ajattelin heti että se on pakko lukea. Itseäni kun kiinnostaa näyttelijäntyön ja muistelmien ohella myös Poirot. Kaikki kolme kiinnostuksenkohdettani saikin kirjasta täyttymyksen.

Suchet valottaa aikaa hieman ennen sekä jälkeen 24 poirotvuoden, mutta pääosin kirja koostuu vuosista kaiken keskipisteessä. Hahmon kehitys käydään läpi jakso jaksolta, hyvin sujuvasti ja mielenkiinnolla. Kirjan luki hetkessä ja siihen oli helppo käydä kiinni - tein myös jotakin itselleni hyvin vierasta ja luin sitä jopa töissä ruokkiksella! Yleensä en pysty keskittymään kirjanlukuun muuaalla kuin kotona ennen nukkumaankäyntiä.

Kaikki läpikäydään mitä päänäyttelijän näkökulmasta käytävissä on: roolin luominen, kanssanäyttelijät, kuvauspaikat, hauskat tai epämieluisat sattumukset, sekä tietysti - Hercule Poirot ja Agatha Christie itse.

Mielenkiintoisimmaksi osuudeksi kirjassa ilmeneekin ne monet hetket, jolloin Suchet analysoi Poirot'a hahmona ja romaanihenkilönä. Hän teki kattavan listan ennen rooliin ryhtymistä, jonka antoi jokaisen jakson ohjaajille ja tuottajille. Listassa Suchet läpikävi huomioita hahmostaan, joita teki ennen sarjan alkua lukiessaan kaikki Poirot-novellit ja romaanit. Hän oppi tuntemaan hahmon paremmin kuin muut sarjan parissa työskennelleet, ja melko vahvasti voin väittääkin Suchet'n tutkineen hahmon niin hyvin kuin hahmon voi tutkia. Kirjassa hän sivuaa paljon myös Christien elämää.

Suchet käy myös läpi kuinka huomaa pikkuhiljaa muuttuvansa itse Poirot'n kaltaiseksi. Eikä kyse ole mistään pienestä muutoksesta, vaan hän huomaa omaksuvansa (tai kasvaneensa?) hahmonsa maailmankatsomusta ja jopa ajatusmaailmoja. Hän huomaa käyttäytyvänsä kuin Poirot, ja joissain kohdin se on jopa hieman pelottavaa luettavaa. Loppujenlopuksi kyse taitaa olla sattumasta ja kiintymyksestä hahmoon - luulen, että Suchet rakastaa hahmoa niin paljon, että haluaisi olla hän.

Jossain vaiheessa Suchet lähtee rönsyilemään ja kertomaan myös muista rooleistaan. Se on tietenkin täysin hyväksyttävää ja mielenkiintoista myös, mutta jokaisen roolin kohdalla ylistävien kritiikkien ylöskirjaaminen alkaa nopeasti puuduttaa. Se olisi toiminut täysverisessä muistelmateoksessa paremmin, mutta ei kirjassa Poirot ja minä.

Suchet jaksaa myös painottaa useassa luvussa useaan kertaan olevansa luonnenäyttelijä. Asia tulee selväksi jo ensimmisellä kerralla. Vaikka Suchet'sta voisi saada hieman ylimielisenkin kuvan listatessaan kirjaan kehuja itsestään, hän on silti kaikkea muuta. Jalat ovat (myös pakon sanelemana) pysyneet maassa ja hän tuntuu kunnioittavan jokaista kohtaamaansa ihmistä - töissä tai vapaalla. Suchet painottaa, ettei tähtikohtelu tai Hollywood ole häntä varten, vaikka nauttikin väliaikaisesti siellä asumisesta ikihyviksi.

Minulle kerrottiin "ettei Suchet ole kummoinen kirjoittaja" ja väite pitää paikkansa. Kirjassa oli paljon toistoa ja kertausta, joku asia saatettiin huomauttaa neljättä kertaa uudestaan jotta lukija varmasti muistaa mistä on kyse. Aluksi uskoin sen johtuvan käännöksestä: jos kirjan olisi lukenut englanniksi se olisi voinut toimia paremmin - ikäänkuin tuonkaltainen toisto ei istuisi suomenkieleen yhtä hyvin. Tosin kun ryhdyin muistelemaan muistelmia joita olen lukenut englanniksi, en ole vastaavaan ilmiöön törmännyt. Syy siis mitä todennäköisimmin on Suchet'n, mutta ei kirjan kannalta vaarallista ollenkaan.

Kaiken kaikkiaan Hercule Poirot ja minä oli erittäin viihdyttävää luettavaa. Jos aiemmin läpikäymäni aspektit kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän. Samassa paketissa on hienon brittinäyttelijän muistelmia, jopa vinkkejä roolinrakentamiseen, sekä tietenkin Poirot. Kuten tuhannet ja jopa miljoonat katsojat ovat saaneet huomata, David Suchet teki sen mihin legendaariset näyttelijät Albert Finney tai Peter Ustinov eivät pystyneet: herättämään Hercule Poirot'n eloon.

David Suchet: Hercule Poirot ja minä
Minerva Kustannus 2014. 379 sivua.