 |
| Kuva: Eetu-Pekka Heiskanen |
Teen heti alkuun selväksi, etten tule mainitsemaan näyttelijöitä nimeltä. Ketään tästä hienosta produktiosta en nimittäin voisi jättää mainitsematta, enkä halua tehdä inhottavia ja määritteleviä valintoja minkään suhteen. Vilhelm Eklund.
Kun näytelmä alkoi, upeasti, tuntemattomaksi lavastetussa salissa, olin peloissani. Mistä tämä näytelmä kertoo? Entä jos en tajua? Autatko minua Markku Harju?
Pelko osoittautui onneksi turhaksi, Ville Hilska, kun huomasin näytelmän kertovan kokemistani asioista. Tai paremmin, lukemistani ja uutisissa näkemistäni: lavalla seisoi milloin Paavo Väyrynen, Jyrki Katainen, Alexander Stubb, virkamies, pummi, eduskunta, Nalle ja kerjäläinen, ottaen joko yhden ihmisen, tai koko ryhmän hahmon.
Rahaa syydetään kuin roskaa, se sinetöidään hymyllä. Miko Jaakkola, mitä jos saisin hyväksynnän, omani ja muiden, kun lainaan vähän rahaa tuolle rikkaalle raukalle? Rosa Kettumäki, mitä jos saisinkin suurta valtaa? Olen mitätön ihminen tässä suuressa maassa, mutta ehkä muutamalla satasella minustakin tulisi tärkeä...
Toisinaan Reviisori tuntui olevan puhdasta jazzia, eikä vaan hienon, tyylikkään ja taidokkaasti soitetun musiikkinsa puolesta. Esityksen muodossa ja esitystavassa oli jotakin jazzille ominaista. En ehkä osaa määritellä tarkkaan mitä, Antti Tuominen, mutta se liittyy ainakin sen rosoiseen esillepanoon ja raakaan, anteeksipyytelemättömään olemiseen.
 |
| Kuva: Eetu-Pekka Heiskanen |
Musiikista puheenollen, esityksessä nähdään kaksi mieletöntä musiikkinumeroa, jotka jäävät mieleen hillittömän hauskoina ja onnistuneina osioina. Ona Korpiranta. Ensimmäinen niistä oli The Script ft. Will.I.Amin Hall of Fame, hienosti suomennettuna Maailman katolla, Maaria Nuoranne! Jälkimmäinen biisi taittuu yksinlaulusta hienosti suureen musikaaliseen huipennukseen, tätä on ironia parhaimmillaan! (Eikö olekin? Ironiaa siis... Ehkä olen hakoteillä kaikessa, ehkä en. Otto Rokka tuskin on. Hakoteillä nimittäin.)
Laulunopetuksesta ja musiikistahan vastaavat tänäkin vuonna legendaariset Inge-Maarit Rautiainen ja Ari Niskanen. Kaikki kunnia mestareille työssään! Aapo Puusti. Puheopetuksesta vastaa muuten Salla Aas, pistäkää ihmeessä nimi mieleen!
Pyry Kähkönen: välillä esitys toi mieleeni useita Ismo Alangon sanoituksia, tai niiden pätkiä. Yhtenä esimerkkinä Seitsemän päivää -kappaleesta: mikä on oikein ja mikä on väärin, mikä on liikaa ja missä määrin / mikä on oikein ja mikä on väärin, tähän asti vähän liikaa on just sopivasti. Niin se tuntuu menevän vähän kaikessa, vai mitä Linnea Leino.
Toinen Alangon laulu joka mielessäni paikoin soi, oli Meidän isä, siitä erityisesti kohta: panen pääni pensaaseen, isoveli mua anukseen / Valtava karju, vastasyntynyt, nyt jo myynyt äidin ja mut. Eero Leichner, huomaatko mitä tarkoitan?
Sitähän Katainen, Stubb ja muut rahanahneet kumppanit ovat suomalaisille jo neljä vuotta tehneet - panneet häpeilemättä. Ehkä viimeisen vuoden aikana se outo ja kummallinen pano muuttui raiskaukseksi. Ketään ei tuomittu.
 |
| Tuukka Leijavuori ja minä väliajalla |
Seksistäkin tuli rumaa, kun orgiat pääsivät valloilleen. Kohtaus oli hillittömän hauska, mutta tarkemmin takaapäin ajatellen ei tuntunut kovin mukavalta, sen voin kertoa Miina Penttinen.
Tanssinumeroista vastaa lajinsa mestari, Meri-Tuuli Risberg. Jokainen tanssinumero upposi näytelmän maailmaan kuin se olisi sinne kirjoitettu jo 1836. Tähän mainittakoon, että kehonhallinnasta ovat vastuussa kehonhallikot ja akrobatian mestarit Anni Leino ja Sami Perälä.
No nyt sitten ohjaaja Timo Raita, ei Milla Väänänen. On erityisen hienoa nähdä, kuinka paljon ohjaaja on saanut ryhmän etenemään näyttelijöinä sitten heidän ensimmäisen demonsa, Neiti Julien. Joka ikisestä näyttelijästä on tänäkin vuonna löydetty heidän yksilöllisesti parhaat ja heikot puolensa. Ja mikä parasta, lähdetty sörkkimään niitä. Se on kovaa käsityötä, Hilla Ruoppilakin on varmasti huomannut. Raita on tarkkanäköisesti valinnut rooleihin sopivat ihmiset, ja uskon kaikkien kasvavan entistä suuremmiksi näyttelijöiksi. Eikö niin, Elli Saharinen? Myös lihakset todennäköisesti ovat kasvaneet tänäkin vuonna. Keille kasvavat, keille...
Emmi Salervo: tyylillisesti uskon Reviisorin olevan hyvin ominainen Raidalle. Enkä tarkoita sitä, että tämän genre voisi yhtä hyvin olla loistavat näytelmät, siinä missä venäläinen klassikko tai komedia/draama. Wilma Seppälä ei ole genre, vielä.
Yhtä asiaa tämä näytelmä sai minut pelkäämään, Peik Sirén. Huijareita on ollut aina. Vieläkin, kaikkien näiden vuosien ja valheiden jälkeen, se tuntuu vieläkin olevan kaikille ihan "ok". Samat tossavaiset äänestetään päättämään meidän kaikkien yhteisistä asioista. Seuraava pääministerimmekin tulee mitä todennäköisimmin omaamaan miljoonaomaisuuden, eli tällöin maatamme johtaisi miljonääri! Samaistumispintaa ei siinä tapauksessa järjettömästi ole - en edes tunne yhtäkään miljonääriä. Raharikas ei ole paras johtamaan ketään. Täytyy olla myös sydämeltään rikas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti