Helsingin Kaupunginteatteri: Vielä ehtii

Maanantai 8. elokuuta 2014.

Kävin ensimmäistä kertaa teatterissa melkein neljään kuukauteen. Se on minulle varmaan pisin aika useaan vuoteen etten ole käynyt katsomassa mitään. Sitäpaitsi edellinen kerta oli Kansallisteatterissa Ilta Esko Salmisen kanssa, eli sekään ei ollut näytelmä.

Vielä ehtii on näyttelijöiden juhlaa. Vesa Vierikko, Leena Uotila, Ulla Tapanien ja Riitta Havukainen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Olin kuullut erittäin paljon hyvää tästä melkein vuosi sitten suomenkielisen kantaesityksensä saaneesta komediasta. Ruotsalainen Carin Mannheimer on käsikirjoituksen (I sista minuten) takana. Hän myös ohjasi kantaesityksen Göteborgiin vuonna 2011. Edellisen kerran Mannheimeria nähtiin Helsingin Kaupunginteatterissa v. 2010, kun suurella näyttämöllä esitettiin samoja teemoja käsittelevää näytelmää Viimeinen valssi (Sista dansen).
Pertti Sveholmin ohjaama Vielä ehtii teki minuun paljon suuremman vaikutuksen kuin se.

Näytelmä kertoo Mariannesta, muistisairaasta vanhasta rouvasta, joka asuu isossa lukaalissa yksin. Hänen ystävänsä, Annakaisa ja Säde, vierailevat hänen luonaan joka maanantai pelaamassa bridgeä. Heidän porukkansa neljäs kuoli, joten he ehdottavat korvaajaksi Peteriä, joka osoittautuu suureksi pettymykseksi. Vanhat kaunat ja uudet tuulet sekoittuvat tässä onnistuneessa komediassa, joka onnistuu naurattamaan myös vakavammassakin paikassa.

Riitta Havukainen, Leena Uotila, Ulla Tapaninen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Näyttelijöiden juhlaahan tämä suurimmaksi osaksi on. Esityksessä nähdään kolme legendaarista naista: Leena Uotila, Ulla Tapaninen ja Riitta Havukainen.
Vaikka heistä kolmesta Uotila tekee upean pääroolin, ei Tapaninen tai Havukainen jää missään nimessä varjoon.
Erityisesti rakastin Tapanisen roolihenkilöä. Kuten ystäväni kanssa väliajalla puhuimme, se tuntui kaikkein tunnistettavimmalta hahmolta - niin hyvässä kuin pahassa!
Vesa Vierikko tekee myös onnistuneen roolin Peterinä, kuten Jukka Rasila Tommina.

Suuren suosion vuoksi esitys siirtyi pieneltä näyttämöltä Arena-näyttämölle. Edessä istuva vanha pariskunta katsoi vihaisena takanani istuvaa naista, joka nauroi hersyvästi persoonallisella naurullaan.
Esitys pyörii Helsingin Kaupunginteatterin lisäksi myös Tampereen Työväen Teatterissa.

Itselleni aihe tuli läheiseksi siinä mielessä, että olen yrittänyt sanoa omille läheisilleni, ettei liian myöhäistä ole koskaan. Jos joku sanoo, esimerkiksi, ettei kehtaa tai voi lähteä jonnekkin tai tehdä jotain uutta koska on jo 40, 50, 60 tai 70 vuotta, niin haloo!
Vielä ehtii.
Aina ehtii.
Parhaimmassa tapauksessa uskaltaminen lisää elinvuosia. Ja tämä koskee kaikenikäisiä.
Viime vuonna Lahden Kansanopistossa yksi tärkeimpiä oppejani oli se, että tahtoakseen kehittyä täytyy aina täytyy pyrkiä omalle epämukavuusalueelleen. Se takaa kehitystä ja se kasvattaa ihmistä.
Tai kuten Leena Uotila asian esityksessä ilmaisi:  

      "Me voidaan tehdä mitä tahansa - koska ketään ei kiinnosta! Perkele, vielä ehtii!"