Woody Allen -kilpailun tulokset ja oma lista

Melkein kuukausihan tähän vierähti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan: Woody Allen -kilpailu on ratkennut!

Tehtävänähän oli perustella suosikki Allen leffasi.

Vastauksia tuli useita ja usea eri elokuva sai ääniä, vaikka painotus olikin vahvasti uusissa, 2000-luvun elokuvissa.

Kannatusta sai Annie Hall, Manhattan, Match Point, Vicky Christina Barcelona, Midnight in Paris, sekä Blue Jasmine.

Kirjapalkinnon voittajanhanhan valitsi salainen kolmas osapuoli. Salainen tuomarimme kommentoi voittajaa seuraavilla sanoilla:

"Parhaiten perusteltu, erilainen näkökulma. Anteeksi ei pyydelty eikä turhia kumarreltu. Raati on yksimielinen, Raatikaine kaksimielinen."

Voittajaksi selviytyikin viehättävän kaunis, luokseenkutsuva, lahjakas, hassunhauska ja hullunkurinen Anni Kekki.

Voittajan on helppo lukea.
Kuva: Joonas Lehikoinen

"MANHATTAN se on. Nyt ihan inuiitilla. Koska ennen sitä leffaa olin saanut Allenin leffoista migreenin: liikaa inisevää puhetta. Manhattanin kauniit kaupunkikuvat, pehmeä jazz ja ylipäätään ne esteettiset, viipyilevät mustavalkokuvat vangitsi. Kerrankin jaksoin kuunnella Allenin tekstiä ja annoin Allenin muillekin leffoille sitten uuden mahdollisuuden. Onneksi annoin, koska jos se Allen jotain osaa niin luoda hahmoja, jotka näyttää kuinka hassuja ihmissuhteet osaa olla ja kuinka hassuja ihmiset osaa olla ja kuinka elämä on just sitä - hassua. Ja pirun kauniita kuvia hän osaa rakentaa ja kauneutta ei koskaan ole tässä maailmassa liikaa."

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille!

Kuten lupasin, julkaisen samalla myös oman lempi Allen leffalistani (sitä kun on minulta jo ehditty kuumotellakin). Listaa lukiessa kannattaa muistaa, että 11 elokuvaa on näkemättä, eli noin neljäsosa. Valtaosa niistä sijoittuu 80-luvun loppuun/90-luvun alkuun.

Elokuvat eivät ole järjestyksessä sen kummemmin, sillä en osaa pistää niitä ruotuun:

1. Annie Hall (1977)

Tätä ei tarvitse perustella.

2. Ota rahat ja juokse (Take the Money and Run, 1969)

Ensimmäinen elokuva, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Allen. Huikea, suomalaisittain "kreisikomedia". Samaa sarjaa Mel Brooksin ja Leslie Nielsenin parhaille elokuville.

3. Zelig (1983)

Kun näin tämän ensimmäistä kertaa, en tiennyt mitä odottaa. En ollut nähnyt vastaavaa. Aiheeltaan Zelig on samantyyppinen kuin Ota rahat ja juokse, "mukadokumentti". Hulvaton.

4. Kairon purppuraruusu (The Purple Rose of Cairo, 1985)

En tahdo spoilata tästä mitään, mutta näin isolle leffafanille kuin minä tää on aika kova juttu. Näinhän se menee. Samalla tässä elokuvassa piilee totuus, että toive.

5. Hannah ja sisaret (Hannah and Her Sisters, 1986)

Parhaita Allen -käsikirjoituksia mun mielestä. Dialogi on veitsenterävää. Ja nää roolityöt tässä on mielettömiä.

6. Match Point (2005)

Väitän, että tää leffa on taas siinä kaikkein suurimmassa ääripäässä verraten ensimmäiseen elokuvaan. Tää suhteellisen synkkä, seksikäs trilleri. Ihan mieletön. Ja yllättää monet: monia sellaisia leffoja katsellessa, jossa ohjaajilla on tosi selkeä tyyli voi tunnistaa että kyseessä on Hitchcockin tai Scorsesen elokuva, mutta tätä en arvais Allenin elokuvaksi.

7. Midnight in Paris (2011)

Aiheeltaan nerokas. Ja hienosti toteutettu. Owen Wilsonkin on hyvä, vaikken hänestä hirveästi pidä näyttelijänä.

8. Harry pala palalta (Deconstructing Harry, 1997)

Tässä on tosi hauska idea myös, totuus ja fiktio sekoittaa kirjailijan pään. Kuvattu aika episodielokuvamaisesti paikoin. Tykkään.

9. Luotisade Broadwaylla (Bullets Over Broadway, 1994)

Periaatteessa tää on aika keskitasoa Allenin skaalassa, mutta täs on herkullisia rooleja ja hyvin näyteltyjä hahmoja. Allenmaisesti tehty hyvinkin perinteinen tarina.

10. Bananas - minä ja vallankumous (Bananas, 1971)

En aluksi pitänyt Bananasista kamalasti, mutta se sisältää samanlaista huumoria hyvin pitkälle kuin Ota rahat ja juokse. Vaatii paljon, että pystyy nousemaan tällaisista "kevyistä" elokuvista maailman huippuelokuvatekijöiden joukkoon - vaikka komediaa sanotaankin kaikkein vaikeimmaksi genreksi.

Ps. Uutta kilpailua pukkaa loppuviikosta. Stay tuned!

Kansallisteatteri: Patriarkka

Kirsti Wallasvaara ja Raimo Grönberg
Kuva: Stefan Bremer

Juha Jokelan Patriarkka sai kantaesityksensä melkein tasan kaksi vuotta sitten. Näytelmä oli Kansallisteatterin virallinen 140-vuotisjuhlanäytelmä. Saksan arvostetulla Heidelberger Stückemarkt -näytelmäfestivaalilla Patriarkka voitti yleisöpalkinnon.

 Itse näin näytelmän nyt toista kertaa. Näin silloisen viimeisen esityksen (joka oli myös Juha Mujeen viimeinen esitys ennen eläkkeelle jääntiään), ja nyt tämän toisen tulemisen ensimmäisen esityksen. Eli ensimmäisen viimeisen ja toisen ensimmäisen.

Esitys on aivan huikea. Se hipoo täydellisyyden rajoja. Ensinäkin Teppo Järvisen lavastus on kaikessa yksinkertaisuudessaan upea. En halua kuvailla sitä, koska parempi vaan nähdä se itse.

Juha Muje, Juha Varis, Raimo Grönberg
Kuva: Stefan Bremer

Toinen erityismaininnan arvoinen asia on videokuvan käyttö. Se oli täydellistä. Nykypäivän teatterissa videokuva on valitettavaa. Sitä käytetään aivan liikaa ja siitä on tullut itseisarvo. Tuntuu, että liian moni esitys yrittää hakea siitä nykyaikaisuutta ja tuoretta näkemystä. Mutta sitten taas: on esityksiä, joissa käytetään videokuvaa ja joissa Käytetään videokuvaa. Siis oikeasti, saadaan hyöty täysin irti. Tämä esitys on sellainen. En pysty edes sanomaan kuinka tietyt videoprojisoinnit on toteutettu - mutta onneksi katsojana minun ei tarvitsekaan tietää kuinka se kani sieltä hatusta vedetään. Patriarkassa se, kuten kaikki muukin, on niin tarkkaan mietittyä. Tiedetään mitä ollaan haluttu ja se on järjestetty.

Kolmantena tietysti näyttelijät. Ei tässä mitään vikaa ole. Raimo Grönbergin mieletön, miellyttävä roolityö Heimona, politiikan ja liike-elämän eläköityneenä vaikuttajana saa kokemaan laajan tunneskaalan.
Mahtavaa nähdä myös Kirsti Wallasvaara kerrankin arvoisessaan roolissa. Lahden Kaupunginteatterissa olen nähnyt hänet useasti, ja jostain syystä roolitettu aina samanlaisiin rooleihin Niissä hän näyttelee tietenkin aivan mainiosti, mutta inhoan tätä ettei jostain syystä ymmärretä tai uskalleta luottaa näyttelijöiden potentiaaliin tehdä oikeasti oikeaa roolityötä ja työstää erilaisia rooleja. Näyttelijäntyö on näyttelijän työ! Typecasting sucks.

Juha Muje
Kuva: Stefan Bremer

Juha Muje oli Juha Muje. Hän oli hulvaton ja karismaattinen, nostaen pinnan alta esiin aika rankankin hahmon.
Kaija Pakarinen teki pienen ja merkittävän roolin Mujeen hahmon vaimona. Haluan nostaa hahmon esille siksi, että se oli äärimmäisen onnistunut. Erittäin, erittäin vahva naishenkilö, erittäin hyvin näyteltynä. Se saattaa jäädä monissa kritiikeissä ehkä mainitsematta, mutta tahdon ehdottomasti nostaa tämän esiin.
Esityksen toinen Juha, Varis (keksinpä hauskan) nähdään Heimon tarkkanäköisenä poikana ja Kristiina Halttu hänen suorapuheisena ja älykkäänä vaimonaan…
Heimon sovittelevana tyttärenä nähdään Pirjo Määttä. Antti Luusuaniemi liikemiehenä, joka tekee suurinpiirtein mitä liikemiehet tekevät.
Herkulliset, vaikkakin aika surulliset roolit saa nähdä myöskin Minka Kuustoselta ja Heikki Pitkäseltä.
Heidän tarinansa oli kuvattiin kuin suomifilmissä, näyttäen haikean totuuden kuvan ulkopuolelta.

Esityksessä nivoutui hienosti yhteen nuoruus ja vanhuus, menneisyys ja nykyisyys. Voiko koira oppia uusia temppuja? Tarvitseeko edes? Onko mies '70-luvulta nykyajan nainen 2000-luvulla? Olen melko varma ettei tuo ole kysymys mikä esitykseen kuului, mutta sellaisen kelan se minussa herätti.

Yksi asia mistä voimme olla samaa mieltä on, että Juha Jokela on yksi Suomen merkittävimpiä ja tarkkanäköisimpiä näytelmäkirjailijoita, että ohjaajia. Hänen edellisiin näytelmiinsä lukeutuu mm. Esitystaloudet Espoon Kaupunginteatterissa.

Patriarkka on puhdas ja komea puhedraama, joka on nähtävä. Esityksiä on jäljellä enää yhdeksän, hieman reilu kuukauden. Käy katsomassa (tämä ei ole kehotus). 

Hienoa teatteria on ilo katsoa. Kestää toisen katsomiskerran… Tai no. Oikeastaan jopa paransi sitä.

Kuva: Stefan Bremer

Minä, Vesku ja Vain elämää

Pari päivää sitten kauan odotettu Vain elämää -sarjan 3. kausi alkoi. Jakso ylitti parhaimmillaan miljoonan katsojan rajan. Keskimääräisesti jaksoa katsottiin enemmän kuin mitään aiempaa sarjan jaksoa; edellinen ennätys oli Anna Abreulla.

Kuva: Petri Aho

Luulen, että ainoa artisti, ainoa taiteilija Suomessa joka pystyy saamaan katsojia näin paljon on Vesku.
Kuka Loirista ei tykkäisi? Jos joku ei pidä Loirin musiikista, pitää ainakin hänestä näyttelijänä. Harvassa ovat he, jotka eivät pidä Veskusta ollenkaan.

Hauskinta tässä mun mielestä on se, että ekalla kaudella Vain elämää pilkattiin paljon. Samoin toisella kaudella. Kolmanteen mukaan ilmoitettiin Vesku, ja arvostelijat alkoivat pitää pienempää ääntä. Miestä arvostetaan niin paljon, ettei siihen paljoa sanota vastaan. Jos Vain elämää kelpasi Veskulle, miksei se kelpaisi muillekin? Kehuin tätä formaattia jo ekalla kaudella, mutta aika pitkällehän kauden onnistuminen riippuu artisteista.

Paljon on kritisoitu juuri tätä "itkuasiaa". Monille tuntuu olevan vaikea hyväksyä, että taiteilijat ovat herkkiä ihmisiä. Se on hauskaa, koska yleensä juuri herkkyys on taiteilijan tärkeimpiä ominaisuuksia. Mitä pahaa siinä on? Moni suuri taideteos olisi jäänyt tekemättä ilman kyyneliä. "Ei kehtaa katsoa kun ne siellä itkee". Parastahan on se, ettei tarvitse. Mutta sekin on uutisoinnin vika pääosin, kun juuri se on se uutinen joka nostetaan esiin kuukausia ennen lähetystä. Luulen, että se on artistille iso hetki, kun joku tulkitsee omia laulujaan, itselle kaikkein tärkeimpiä asioita.

Tällä kaudella on muutenkin ihan loisto kattaus. Loirin lisäksi odotan innolla Paula Vesalaa ja Samuli Edelmannia.
Myös Paula Koivuniemellä ja Toni Wirtasella on hienot äänet, vaikka heidän musiikkinsa on minulle vierasta.

Kun katsoin tätä avausjaksoa ekaa kertaa, jostain syystä liikutuin kamalasti. Se viestii sitä, että vaikka Veskua ei henkilökohtaisesti tuntisi niin silti hän on koskettanut minua ja tuhansia, satojatuhansia suomalaisia aivan järkyttävän paljon. Hän on meille läheinen.

Kuva: Nelonen Media / Petri Aho

Oma suhteeni Veskuun on pitkä. Olen pienestä pitäen rakastanut uunoja ja mielestäni parhaita roolisuorituksia suomalaisessa elokuvassa on Jokke-papan rooli Pahat pojat -elokuvassa. Musiikkiin tutustuin varmaan joskus Ivalon ilmestymisen aikaan 2006 paikkeilla, jolloin olin 14-vuotias. Olen ollut onnekas ja nähnyt Veskun keikalla kolme kertaa: yhdessä joulukonsertissa, Loirista Leinoon -konsertissa, sekä Tavastialla Pori Jazz -kenraalissa. Jokainen konsertti on ollut elämys ja itselleni tärkeä kulttuurikokemus.

Ja mikä tärkeintä - olen jopa päässyt kohtaamaan mestarin kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli kirjamessuilla 2010. Peter von Bagh haastatteli häntä ja uusi albumi Skarabee oli juuri ilmestynyt. Osasin onneksi taktikoida ja sain nimmarin Hyvää puuta -CD:hen. Sanoin vapisevalla äänellä "Tä-tämä oli viviime vvuoden paparas llevy." Ja olin tosissani. Se on mestariteos.
Toinen kerta oli vielä ikimuistoisempi: Tavastian keikan jälkeen, noin kello 00:00. Tavastian valot syttyivät ja oli pakko lähteä ulos. En nähnyt Veskun vielä poistuvan, kuten muut bändin jäsenet, joten jäin odottelemaan vielä ulos. Oven edessä oli vielä taksi, joten olin varma ettei Vesku ole poistunut. Odottelin ulkona vain hetken, kun Vesa-Matti Loiri itse astelee poikiensa avustamana ulos. Kysyin tuttuun tapaan pelokkaalla äänelläni: "O-olisiko mmitään mahdollisuutta saada ninimmaria tähän?"
Vesku: "Onks sulla kynää?"

Rajoitettu 4+20 "Amerikkapainos"

Minä: "Joo, olen varautunut kaikkeen!"

 En tietenkään saanut tussia heti auki … Kehuin keikkaa kauheasti, Loiri hymyili ja vaikutti liikuttuneelta. Samalla hän alkoi pyöritellä levyäni käsissään ja kysyi onko se alkuperäinen (tähän mainittakoon, että alkuperäinen 4+20 -albumi, Loirin ensimmäinen, lienee Suomen arvokkaimpia levyjä, niitä ei hirveästi ole). Sanoin, että ei ole, johon Loirin poika sanoi heti että kyseessä on pari vuotta sitten julkaistu uusintapainos. Vesku avasi kannet ja sanoi, että kyllä tämä alkuperäinen on kun se aukeaakin. Totesin levyn olevan amerikkapainos.
Kiitin vielä ja läksimme tahoillemme.

Illan jaksosta sen verran, että lienee mahdotonta esittää kuusi kappaletta Veskun tuotannosta niin, ettei jokainen katsoja jäisi kaipaamaan vielä jotakin biisiä. Jaksossa kuultiin hienot huumoriklassikot Naurava kulkuri ja Kohtalokas samba, leinoklassikot Lapin kesä ja Elegia, loiriklassikko Väliaikainen, sekä unohdettu helmi Brontosauruksen yö.
Omiksi suosikiksi kirkkaimmin nousi Wirtasen Brontosauruksen yö. Vesalan Elegia oli kaunis, samoin Edelmannin Väliaikainen. Nauravasta kulkurista oli hyvä versio Elastisella, Vartiaisen samba oli myös very nice! Oikeastaan kaikki oli hyviä, mutta on sanottava, että ei niitä biisejä silti kukaan esitä niin kuin Vesku itse - ja odotankin eniten Loirin tulkintoja muiden biiseistä.

Kimmo Elastinen summasi Loirin ehkä parhaiten:
"Kaikkee mitä se on tehny se on ollu paras."
Mitäpä siihen lisäämään.

Helsingin Kaupunginteatteri: Vanja-eno

Tänä syksynä Helsingissä esitetään kahta eri versiota Anton Tšehovin klassikosta Vanja-eno. Äsken Helsingin Kaupunginteatterissa nähtiin viimeinen ennakko (toisinsanoen kenraali) ennen huomista ensi-iltaa (18.9.), kun tänään Kansallisteatterissa juhlitaan ensi-iltaa.

Santeri Kinnunen, Iida Kuningas, Marjut Toivanen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Tämän illan kokemuksiani ennakosta Helsingin Kaupunginteatterissa kuvaa hyvin se, että minua harmittaa kirjoittaa tästä näytelmästä mitään. En haluaisi kirjoittaa näin upeasta näytelmästä, vaan esiintyä sellaisessa itse. Se ottaa päähän. En halua olla "kriitikko" tai "nuori teatterikatsoja" - vaikka esitysten katsomista rakastankin. Tehtäväni on olla näyttelijä, ja pelkään näiden kirjoitusten vievän minut vielä kauemmas tavoitteistani ja unelmistani - vaikka kirjoittamista rakastankin.

Huh. Nyt kun sain tämän ulos, saanen siirtyä esityksen ankaraan ylistämiseen - jos sopii?

Mistähän aloittaisin…

Olen odottanut tätä, sekä Kansallisen Vanjaa jo kun kuulin näiden tulevan teattereihin, olisiko ollut vuoden alusta.

Pienelle näyttämölle astuessa edessäni seisoi upea Zsolt Khellin lavastus, jonka toteutuksesta on vastannut työryhmä Tuomas Antikaisen ja Lauri Simeniuksen johdolla.

Esityksen alkaessa autenttista tunnelmaa luo myös Györgyi Szakácsin puvustus, toteutusvastaavina työryhmä Tiina Sivosen ja Nina Virkin johdolla.

Santeri Kinnunen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Tarkasta ohjauksesta vastaa unkarilainen Tamás Ascher, joka ohjasi Vanja-enon vuonna 2012 myös Sydney Theatre Companylle. Sonjan roolissa nähtiin silloin joku Cate Blanchett…

Projekti on varmasti ollut mielenkiintoinen, koska näytelmän työryhmä on kommunikoinut ohjaajan kanssa tulkkien välityksellä. Maailmalla Ascher tunnetaan yhtenä parhaista Tšehov-ohjaajista.

Jokainen näyttelijä tässä HKT:n versiossa teki hahmoilleen kunniaa. Jopa pienistä sivuhenkilöistä oltiin kaivettu esiin mielenkiintoinen persoona, johon olisi tahtonut tutustua vielä enemmän. Pääosassa Vanjana nähtiin aina loistava Santeri Kinnunen, tavoittaen roolissaan äärimmäisen tuskan ja epätoivon.

(Tähän väliin huomautan, että vaikka näytelmän aiheet ovat synkkiä, Tšehov itse näki näytelmän enemmänkin komediana. Tämä versio on todennäköisesti hyvinkin uskollinen kirjailijan omille ajatuksille: näytelmä on hillitön, mutta hillitysti. Tässä versiossa oltiin varmasti tavoitettukin se huumori, jota Tšehov oli eläessään tarkoittanut.)

Esko Salminen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Lääkärin roolissa nähtiin Martti Suosalo - aivan hykerryttävää! Esko Salminen veti despoottisen professorin roolin -roolin kuin roolin, kuten aina - napakymppiin. (Välihuomautuksena muuten, hänen ensimmäinen monologinsa kuulosti hämmästyttävän tutulta - kunnes muistin itse valmistaneeni sen ensimmäisiin Teatterikorkeakoulun pääsykokeisiini...)

Anna-Maija Tuokko näytteli professorin nuorta vaimoa upeasti, juuri oikealla arvokkuudella ja tarkkuudella. Iida Kuningas teki loistavan roolin Sonjana.

Tuokon ja Kuninkaan (miten tämä taivutetaan?) yhteinen kohtaus oli yksi esityksen parhaista hetkistä, joita (voitte varmaan tekstistä päätellä) oli monia.

Yhdeksi esityksen hulvattomimmista rooleista nousi Pekka Huotarin esittämä köyhtynyt tilallinen. 

Eikä mainitsematta voi jättää Tiia Loustetta äitinä, Marjut Toivasta vanhana palvelijana, tai Matti Olavi Raninia renkinä. Kiitos!

Anna-Maija Tuokko ja Martti Suosalo
Kuva: Tapio Vanhatalo

Vanja-enohan on näytelmänä yli 100 vuotta vanja (heh, huomaistteko?) ja sai kantaesityksensä Moskovan Taiteellisessa Teatterissa vuonna 1899, jonkun Konstantin Stanislavskin ohjaamana…

Klassikoksi näytelmää voi sanoa juurikin sen ajattomuuden takia - luonnonsuojelu ja keski-iän kriisit lienee ajattomia ongelmia ihmiskunnan historiassa.

Esitys on nähdäkseni lokakuun puoliväliin asti loppuunmyyty, ainakin melkein, joten kannattaa varata liput ajoissa mihin niitä saa. Älä missaa tätä.

Ps. Yltiöpositiivinen päivitykseni saattaa aiheuttaa joissain lukijoissa ällötysreaktioita - pahoittelut siitä. Nyt kuitenkin, pari tuntia ennakon jälkeen, tuntuu tältä.

Pps. Prosessoin esitystä vieläkin ja uskon palaavani tähän. Tuntuu, etten saanut sanotuksi kaikkea - niin hyvää, ettei sanotuksi saa? Enkä puhu Kismetistä - vaikka sitä(kin) rakastan.

Ppps. Nyt menee jo väsymyksen piikkiin.

Pppps. Kun tekstin alussa puhun tämän illan esityksestä ja huomisen ensi-illasta, se johtuu siitä, että aloitin tämän kirjoittamisen jo eilisen puolella, en tänään. Tänään on siis ensi-ilta ja eilen oli ennakko, jonka siis näin. En ole voinut nähdä tulevaisuuteen, eli tässä tapauksessa huomiseen. Hyvää ötyä.

Santeri Kinnunen ja Esko Salminen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Santeri Kinnunen ja Iida Kuningas
Kuva: Tapio Vanhatalo

Shopping Tour

Kuva: Black Lion Pictures

Suomessa yllättävän vähälle huomiolle jäänyt venäläinen kauhukomedia Shopping Tour tuli eilen katsottua. Lahtelainen ystäväni ei ollut kuullutkaan elokuvasta, mikä yllätti minut täysin.
Elokuva sai viime viikonloppuna ensi-iltansa Suomessa, mutta ensiesityksensä se sai jo vuonna 2012 Rakkautta ja Anarkiaa -festareilla. Putinlandiassa elokuva on pyörinyt yli 600 elokuvateatterissa kautta maan, jopa Siperiassa asti.

Mielenkiintoni heräsi viimeistään kun kuulin ensimmäistä kertaa elokuvan mainoslauseen - joka lienee yksi parhaista: "Käteinen ei käy - kätesi käy".

Mikhail Brashinskyn ohjaama, äärimmäisen pienen budjetin elokuva, kertoo yksinkertaisimmillaan äidistä ja pojasta - Blair Witch Project -tyyliin. He ovat osa pientä bussilastillista venäläisiä, jotka tulevat parin päivän ostosmatkalle Suomeen. Heitä varten avataan ennakkoon uusi Gigantti-tavaratalo, jossa jumppapukuiset myyjät palvelevat asiakkaita parhaansa mukaan…

Elokuva kuvaa suomalaiset kannibaaleina yhtenä päivänä vuodessa. Ajatus itsessään on jo viihdyttävä. Luin joitain kritiikkejä elokuvasta, jossa kritisoitiin elokuvan "komediastatusta". Shopping Tourissa ei kuulemma ole tarpeeksi vitsejä. No, minusta elokuvan huumori on juuri aiheen järjettömyydessä, eikä tämän ole tarkoituskaan olla ha-ha-pissa-kakkakomedia.

Tatyana Kolganova veti roolinsa hyvin. Kuva: Black Lion Pictures

Ennen elokuvaa näytetään kelpo lyhytelokuva, The One Who Hates Darkness, jonka Mr. Lordin johtama raati valitsi.

Suomessa elokuvaa levittää Black Lion Pictures, ja se on nähtävissä ainakin Helsingissä, Lahdessa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.

20 Films / 20 elokuvaa

Ok! This will be my first post in both english and finnish. My english won't be perfect but I think we all can accept that.

So, I've been getting these so-called "film challenges" via Facebook (thanks Markus and Bernard). The first one was, name 15 films that have changed your life. The other was something like name 20 favorite films. I think it would be wise to collide both of these. I think that every great film I've seen has changed my life one way or another. So that's why I'm going to (try) make a list with 20 great films I've seen. Next, my rules:

1. All films on this list are great for me, so if you're reading there is Mamma Mia! on my list, there is Mamma Mia! on my list and it deserves to be there.
(Ok, that won't be on the list, I think there is about 20 films that I'll list more likely).
2. I try to give some reasoning for every film. But as you know, a feeling is hard to verbalize.
3. Tomorrow I think the list would be totally different, but I think all you movie lovers know the feeling trying to pick few favorites from hundreds and hundreds of films you're seen.
4. Films are not in particular order.
5. If there is #X after the film, it means that film is currently on IMDb's Top 250 list.


And the hardest part. The list, ladies and gentleman:

1. The World's Fastest Indian (2005)
Directed by Roger Donaldson
Starring Anthony Hopkins
When this film came out I already was a big fan of sir Anthony. As a moviegoer I am pretty actor-centered-guy. If there is some of my favorite actor in a film, I will see it. In this biographical film, Hopkins gives a wonderful performance as Burt Munro, a New Zealander, whose desire is to break the world record as the most fastest man with a motorcycle. This is a total feel-good road movie from New Zealand, through the US to the state of Utah. See this.

2. A Beautiful Mind (2001) #163
Directed by Ron Howard
Starring Russell Crowe, Jennifer Connelly, Ed Harris
This wonderful biographical feature tells a story of mathematician John Nash, who in his later years got the Nobel Memorial Prize for Economic Sciences.
This film was awarded with 4 Academy Awards, including Best Motion Picture, Director and Actress in a Supporting role (Connelly). I think one of the biggest crimes in Oscar history is that Denzel Washington won Best Actor in a Leading role from Training Day over Crowe in this one. Both were great but Crowe gave one of the greatest performances in the history of film. Amen.

3. Lawrence of Arabia (1962) #83
Directed by David Lean
Starring Peter O'Toole, Alec Guinness, Omar Sharif
Now this one is one of most important films in my life. Also a biographical about British officer T.E. Lawrence. There won't be ever a film like this because they just don't make films like this anymore. This is a masterpiece in every possible way. This was O'Tooles' first leading role in a motion picture. He also made one of the greatest performances in movie history, and was nominated for Academy Award for it. Film won 7 Oscars, including Best Picture and Director.

4. Schindler's List (1993) #7
Directed by Steven Spielberg
Starring Liam Neeson, Ralph Fiennes, Ben Kingsley
Maybe the best representation of the terrors of Holocaust (with The Pianist by Polanski, of course). Again a film based on a true story of a German man called Oskar Schindler, who saved over a thousand jews from the concentration camp. This film makes you cry, this film makes you think. Spielberg made the film for free, asking first several other directors to direct this, including Roman Polanski. People said he should make it himself. He did, and got his first two Academy Awards for it. Film won 7 Oscars, including for the Best Picture.

5. Annie Hall (1977) #176
Directed by Woody Allen
Starring Woody Allen, Diane Keaton
One of the funniest drama-comedies there is. This is one of many Allen's tour-de-force films and the first one to get him Oscars. Film won 4 (Best Picture, Actress for Keaton, Director and Screenplay).
I identify very strongly with Allen, his thoughts, neuroticism and humor. I find myself in this one.

6. Rear Window (1954) #33
Directed by Alfred Hitchcock
Starring James Stewart, Grace Kelly
This is the finest work by the Master of Suspense - and one of the most original. A photographer in a wheelchair spying his neighbors from his apartment's window. A classic everybody should check out.

7. The Ghost Writer (2010)
Directed by Roman Polanski
Starring Ewan McGregor, Pierce Brosnan
Some of you might think why I chose this film on my list. I saw this two times from a silver screen and the final scene made me cry. Both times. I still get chills while watching it. This exciting thriller is about a ghost writer who is hired to write a memoirs of a former prime minister of Britain.

8. The Naked Gun: From the Files of Police Squad! (1988)
Directed by David Zucker
Starring Leslie Nielsen
This is one of the finest crazy-comedies there is. I'm not sure is a crazy-comedy understandable genre in english, but you get the point if you've seen this. Leslie Nielsen was a comic genius. This, the whole trilogy actually, is one of my biggest favorites. This film about detective Frank Drebin is based on a TV-series Police Squad!

9. Forrest Gump (1994) #14
Directed by Robert Zemeckis
Starring Tom Hanks, Gary Sinisie, Robin Wright
Everybody loves Tom Hanks. Everybody love Forrest Gump. This is considered more a comedy than a drama, which makes this film an acception if thinking Oscars. Comedies hardly win many awards, this classic won 6, including Best Picture, Actor for Hanks and Director.

10. Love Actually (2003)
Directed by Richard Curtis
Starring Bill Nighy, Hugh Grant, Emma Thompson, Liam Neeson, Colin Firth, Alan Rickman, Martin Freeman
This film might be the romantic comedy of my generation. Every desperate romantic loves this. All star cast and one of the greatest British director-writers today.

11. Fahrenheit 9/11 (2004)
Directed by Michael Moore
The best documentary I've ever seen. Yes, this one is pretty controversial but on the other hand it was the first documentary taking home Palme d'Or in Cannes. First half of this makes you probably laugh, the second half cry. This is strongly against George W. Bush, and shows what happened after the twin towers of World Trade Center collapsed. Bush and the troops invaded Iraq.

12. 12 Angry Men (1957) #8
Directed by Sidney Lumet
Starring Henry Fonda, Lee J. Cobb, E.G. Marshall, Jack Warden
The whole film happening only in one room full of jurors. The intensity is something that only a small amount of films can achieve. Acting is wonderful.

13. One Flew Over the Cuckoo's Nest (1975) #15
Directed by Milos Forman
Starring Jack Nicholson, Louise Fletcher
The film won 5 Oscars, all the major categories (Best Picture, Director, Actor for Nicholson, Actress for Fletcher and Screenplay) and for a reason. Actor Kirk Douglas bought the right for this book, and he always wanted to play the main character. He couldn't find the money for the film for years and became too old for the part. His son, Michael Douglas, wanted to produce the film and got the financing. This truly made Nicholson for who he is today.

14. Robin Hood: Men in Tights (1993)
Directed by Mel Brooks
Starring Cary Elwes, Richard Lewis
That's right. The spoof of Robin Hood: Prince of Thieves got to my list. I was thinking to put the original The Producers here, but I chose differently. This film is a underrated gem in Brooks' wonderful filmography. This was one of my favorites as a child. Still makes me laugh.

15. The Godfather (1972) #2
Directed by Francis Ford Coppola
Starring Marlon Brando, Al Pacino, James Caan, Robert Duvall, Diane Keaton
There is no question will The Godfather be on list. The only question is part I or II. This is a rare movie trilogy for that matter, the second one is as good or some say even better than the first one. I can't decide so number one for me. One of the greatest films in a history of film, and only 3 Oscars. Best Picture, Actor for Brando and Screenplay.

16. Kramer vs. Kramer (1979)
Directed by Robert Benton
Starring Dustin Hoffman, Meryl Streep
What happens when a mother leaves her child to her ex-husband, and later comes back to get the custody of her son. A touching film that everyone should see. Won 5 Oscars, including Best Picture, Actor for Hoffman and Actress for Streep.

17. Wonder Boys (2000)
Directed by Curtis Hanson
Starring Michael Douglas, Robert Downey Jr, Tobey Maguire, Frances McDormand
This very underrated film should be in everyones watch-list. A story about an english professor-writer.
Watch the rest.

18. Alfie (1966)
Directed by Lewis Gilbert
Starring Michael Caine, Shelley Winters
At first I typed another Lewis Gilbert-Michael Caine film here, Educating Rita, but changed it at the last moment. The original version of Alfie is amazing.

19. Take the Money and Run (1969)
Directed by Woody Allen
Starring Woody Allen
The first feature film directed and screenwrited by Allen. A great comedy. It tells a story of Virgil, a lousy bank robber.

20. The Master (2012)
Directed by Paul Thomas Anderson
Starring Philip Seymour Hoffman, Joaquin Phoenix, Amy Adams
When I saw this film first time at the Venice Film Festival, I got stunned. The film itself is wonderful, but the acting is something from another planet. Hoffman and Phoenix won both best actor awards in Venice and that was the only right possible decision. Hoffman was one of greatest actors of all time, and as an aspiring actor, I think watching his performances is a right thing to do.

It's finished… I'm not satisfied at all. So many great films got left out. There's not a single film from some of my biggest favorites. Oh well. Maybe after a month I make another one...
If you read this far, congratulations. And please come back.


-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Okei! Tämä on ensimmäinen kaksikielinen päivitykseni. Englantini ei ole täydellistä, mutta hyväksytään se.

Eli, olen saanut Facebookin kautta näitä "leffahaasteita" (kiitos Markus ja Bernard). Ensimmäisessä piti nimetä 15 elokuvaa, jotka ovat muuttaneet elämäsi. Toisessa oli ilmeisesti, että nimeä 20 lempparia.
Ajattelin, että fiksuinta olisi yhdistää nämä molemmat, koska jokainen mahtava elokuva jonka olen nähnyt on muuttanut elämääni tavalla tai toisella. Siksi yritän tehdä listaa 20 mahtavasta elokuvasta. Seuraavaksi säännöt:

1. Kaikki listatut elokuvat ovat minulle mahtavia, jos luet että Mamma Mia! on listalla, Mamma Mia! on listalla ja se ansaitsee olla siellä.
(Okei, se ei tule olemaan listalla, koska luulen että keksin kuitenkin noin 20 elokuvaa jotka listaan mielummin)
2. Yritän perustella jokaisen filmin. Mutta kuten tiedät, tunnetta on vaikea sanallistaa.
3. Huomenna lista on todennäköisesti täysin eri, mutta kaikki leffojen ystävät todennäköisesti tietää tunteen kun täytyy valita muutama suosikki sadoista näkemistä elokuvista.
4. Elokuvat eivät ole järjestyksessä.
5. Jos elokuvan perässä on #X, se tarkoittaa elokuvan sijoitusta IMDb:n Top 250 listalla.


Ja nyt vaikein homma. Hyvät naiset ja herrat, lista:

1. Maailman nopein intiaani (2005)
Ohjaus Roger Donaldson
Pääosassa Anthony Hopkins
Kun tämä elokuva ilmestyi, olin jo sir Anthonyn suuri fani. Leffakatsojana olen aika pitkälle näyttelijäkeskeinen tyyppi. Jos joku lempi näyttelijöistäni on elokuvassa, katson sen. Tässä elämäkerrallisessa elokuvassa Hopkins tekee loistavan suorituksen uusiseelantilaisena Burt Munrona, jonka unelma on rikkoa moottoripyöräilyn nopeuden maailmanennätys omalla moottoripyörällään. Tämä on täydellinen hyvänmielen road-elokuva Uusi-Seelannista Pohjois-Amerikan läpi Utahin valtioon. Näe tämä.

2. Kaunis mieli (2001) #163
Ohjaus Ron Howard
Pääosissa Russell Crowe, Jennifer Connelly, Ed Harris
Tämä upea elämäkerrallinen elokuva kertoo matemaatikko John Nashin tarinan, joka voitti myöhempinä vuosinaan taloustieteen Nobel palkinnon.
Elokuva palkittiin neljällä Oscarilla, mukaanlukien paras elokuva, ohjaus ja naissivuosa (Connelly). Luulen, että yksi suurimmista rikoksista Oscar-historiassa tapahtui, kun Denzel Washington voitti parhaan miespääosan Training Daysta Crowen sijaan. Molemmat olivat loistavia, mutta Crowe teki yhden kaikkien aikojen roolitöistä koko elokuvan historiassa. Aamen.

 3. Arabian Lawrence (1962) #83
Ohjaus David Lean
Pääosissa Peter O'Toole, Alec Guinness, Omar Sharif
Tämä on yksi elämäni tärkeimmistä elokuvista. Myös elämäkerrallinen elokuva brittiläisestä upseerista T.E. Lawrencesta. Tällaista elokuvaa ei koskaan enää tule, koska tälläisiä elokuvia ei enää tehdä. Tämä on mestariteos kaikin mahdollisin tavoin. Tämä oli O'Toolen ensimmäinen pääosa isossa elokuvassa, tehden samalla yhden mahtavimmista roolisuorituksista elokuvan historiassa. Saaden siitä Oscar-ehdokkuuden. Elokuva voitti seitsemän Oscaria, mukaanlukien parhaasta elokuvasta ja ohjauksesta.

4. Schindlerin lista (1993) #7
Ohjaus Steven Spielberg
Pääosissa Liam Neeson, Ralph Fiennes, Ben Kingsley
Ehkäpä paras elokuva holokaustin kauhuista (Polanskin Pianistin ohella, tietenkin). Jälleen tosi tarinaan perustuva tarina saksalaisesta Oskar Schindleristä, joka pelasti yli tuhat ihmistä keskitysleiriltä. Tämä elokuva saa sinut itkemään, tämä elokuva saa sinut ajattelemaan. Spielberg ohjasi elokuvan ilman palkkiota, kysyen ensin useammalta elokuvantekijältä jos he ohjaisivat elokuvan, mukaanlukien Roman Polanskilta. Spielbergille kuitenkin sanottiin, että hänen pitäisi tehdä se itse. Onneksi tekikin, sillä hän sai kaksi ensimmäistä Oscariaan siitä. Elokuva voitti seitsemän Oscaria, mm. parhaasta elokuvasta.

5. Annie Hall (1977) #176
Ohjaus Woody Allen
Pääosissa Woody Allen, Diane Keaton
Yksi hauskimmista draama-komedioista mitä on. Tämä on vain yksi Allenin mestariteoksista, ja ensimmäinen joka toi hänelle Oscareita. Elokuva voitti neljä (paras elokuva, näispääosa Keatonille, ohjaus ja käsikirjoitus).
Samaistun vahvasti Alleniin, hänen ajatuksiinsa, neurooseihinsa ja huumoriinsa. Näen itseni tässä elokuvassa.

6. Takaikkuna (1954) #33
Ohjaus Alfred Hitchcock
Pääosissa James Stewart, Grace Kelly
Tämä on jännityksen mestarin parhaita töitä - ja yksi kaikkein omaperäisimmistä. Valokuvaaja pyörätuolissa vakoilee naapureitaan huoneistonsa ikkunasta. Klassikko, joka kaikkien täytyisi nähdä.

7. The Ghost Writer (2010)
Ohjaus Roman Polanski
Pääosissa Ewan McGregor, Pierce Brosnan
Jotkut teistä saattavat ihmetellä,  että miksi valitisin juuri tämän elokuvan listaani. Näin tämän valkokankaalta kaksi kertaa, ja loppukohtaus sai minut  itkemään. Molempina kertoina. Saan
edelleen kylmiäväreitä katsoessani sitä. Tämä jännittävä trilleri kertoo haamukirjailijasta, joka palkataan kirjoittamaan Britannian entisen pääministerin muistelmat.
Jotkut teistä saattavat ihmetellä,

8. Mies ja alaston ase (1988)
Ohjaus David Zucker
Pääosassa Leslie Nielsen
Tämä on yksi parhaita crazykomedioita mitä on. Leslie Nielsen on koominen nero. Tämä, oikeastaan koko trilogia, on yksi suurimpia suosikeitani. Tämä kertomus rikosetsivä Frank Drebinistä perustuu TV-sarjaan Police Squad!

9. Forrest Gump (1994) #14
Ohjaus Robert Zemeckis
Pääosissa Tom Hanks, Gary Sinisie, Robin Wright
Kaikki rakastaa Tom Hanksia. Kaikki rakastavat Forrest Gumpia. Tämä elokuva mielletään usein enemmän komediaksi kuin draamaksi, mikä tekee elokuvasta poikkeuksen ajatellen Oscareita. Komediat harvoin voittavat monia pystejä, tämä klassikko vei kuusi, mukaanlukien parhaasta elokuvasta, miespääosasta Hanksille ja ohjauksesta.

10. Rakkautta vain (2003)
Ohjaus Richard Curtis
Pääosissa Bill Nighy, Hugh Grant, Emma Thompson, Liam Neeson, Colin Firth, Alan Rickman, Martin Freeman
Tämä elokuva saataa olla minun sukupolveni pääteos, jos ajatellaan romanttisia komedioita. Jokainen toivoton romantikko rakastaa tätä. Mieletön näyttelijäkatras ja yksi parhaita brittiläis ohjaaja-käsikirjoittajia tänä päivänä.

11. Fahrenheit 9/11 (2004)
Ohjaus Michael Moore
Tämä on paras dokumentti jonka olen nähnyt. Kyllä, tämä melko kiistelty, mutta toisaalta ensimmäinen dokkari mikä voitti Cannesin pääpalkinnon, Kultaisen palmun. Ensimmäinen puolikas saa sinut todennäköisesti nauramaan, toinen puolisko itkemään. Tämä vahvasti George W. Bushin vastainen elokuva näyttää mitä tapahtui kun World Trade Centerin kaksoistornit romahtivat. Bush ja joukot hyökkäävät Irakiin.

12. Valamiesten ratkaisu (1957) #8
Ohjaus Sidney Lumet
Pääosissa Henry Fonda, Lee J. Cobb, E.G. Marshall, Jack Warden
Koko elokuva tapahtuu yhdessä huoneessa täynnä valamiehiä. Elokuvan intensiteetti on jotain, minkä vain harva pystyy saavuttamaan. Elokuva on loistava.

13. Yksi lensi yli käenpesän (1975) #15
Ohjaus Milos Forman
Pääosissa Jack Nicholson, Louise Fletcher
Elokuva voitti viisi Oscaria, kaikki pääkategoriat (paras elokuva, ohjaus, miespääosa Nicholsonille, naispääosa Fletcherille ja käsikirjoitus) ja syystä. Näyttelijä Kirk Douglas osti kirjan oikeudet, ja tahtoi aina näytellä päärooli McMurphyä. Hän ei saanut rahoitusta elokuvaan ja pian olikin rooliin liian vanha. Hänen poikansa, Michael Douglas, halusi tuottaa elokuvan ja löysi rahoittajan. Tämä elokuva teki Nicholsonista sen kuka hän on tänään.

14. Robin Hood: Miehet sukkahousuissaan (1993)
Ohjaus Mel Brooks
Pääosissa Cary Elwes, Richard Lewis
Niinpä. Tämä Robin Hood: Varkaiden kuningas -parodia pääsi listaani. Suunnittelin pistäväni alkuperäisen The Producers - Kevät koittaa Hitlerille tähän, mutta päätin toisin. Tämä on aliarvostettu timantti Brooksin loistavassa filmografiassa. Tämä oli yksi lapsuuden suosikeistani. Saa minut edelleen nauramaan.

15. Kummisetä (1972) #2
Ohjaus Francis Ford Coppola
Pääosissa Marlon Brando, Al Pacino, James Caan, Robert Duvall, Diane Keaton
Ei ole kysymystäkään olisiko Kummisetä listassa. Ainoa kysymys on, että osa I vai II. Tämä on harvinainen elokuvatrilogia siinä mielessä, että toinen osa on yhtä hyvä, tai jopa parempi kuin ensimmäinen. En voi päättää kumpi on minulle se ykkönen, joten valitsin ensimmäisen. Tämä yksi elokuvahistorian suurimpia elokuvia voitti vain kolme Oscaria. Paras elokuva, miespääosa Brandolle ja käsikirjoitus.

16. Kramer vastaan Kramer (1979)
Ohjaus Robert Benton
Pääosissa Dustin Hoffman, Meryl Streep
Mitä tapahtuu, kun äiti jättää lapsensa entiselle aviomiehelleen ja saapuu myöhemmin takaisin hakemaan poikansa huoltajuutta. Koskettava elokuva, joka kaikkien pitäisi nähdä. Voitti viisi Oscaria, mm. paras elokuva, miespääosa Hoffmanille ja naispääosa Streepille.

17. Wonder Boys (2000)
Ohjaus Curtis Hanson
Pääosissa Michael Douglas, Robert Downey Jr, Tobey Maguire, Frances McDormand
Tämä hyvin aliarvostettu elokuva pitäisi olla jokaisen katsomislistalla. Tarina äidinkielen opettajasta-kirjailijasta. Katso loput.

18. Alfie - naisten viettelijä (1966)
Ohjaus Lewis Gilbert
Pääosissa Michael Caine, Shelley Winters
Ensiksi kirjoitin tälle paikalle toisen Lewis Gilbert-Michael Caine -elokuvan, Tunnit Ritan kanssa, mutta vaihdoin sen viime hetkellä. Alkuperäinen versio Alfiesta on mieletön.

19. Ota rahat ja juokse (1969)
Ohjaus Woody Allen
Pääosassa Woody Allen
Ensimmäinen Allenin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva. Loistava komedia. Kertoo Virgilin, surkean pankkiryövärin, tarinan.

20. Mestari (2012)
Ohjaus Paul Thomas Anderson
Pääosissa Philip Seymour Hoffman, Joaquin Phoenix, Amy Adams
Kun näin tämän elokuvan ensimmäistä kertaa Venetsia elokuvajuhlilla, olin tyrmistynyt. Elokuva itsessään on loistava, mutta näytteleminen on kuin toisesta ulottuvuudesta. Hoffman ja Phoenix molemmat saivat parhaan miesnäyttelijän palkinnon Venetsiassa, mikä oli ainoa mahdollinen vaihtoehto. Hoffman oli yksi kaikkien aikojen parhaita näyttelijöitä, ja näyttelijäksi aikovana nuorena miehenä koen, että hänen roolitöidensä katsominen on oikein.

Siinäpä ne… En ole ollenkaan tyytyväinen. Niin paljon hienoja elokuvia jäi ulkopuolelle. Kokonaan listan ulkopuolelle jäi sellaisia elokuvia, ettei joitain suosikkinäyttelijöitäni ole listalla ollenkaan. No, ehkä kuukauden päästä teen tämän uudestaan…

Jos pääsit näin pitkälle, onnittelut. Ja palaa vielä… Pliide.

U2: Songs of Innocence (2014)

U2: Songs of Innocence

Toissapäivänä, Suomessa myöhään illalla, viiden sekunnin varoitusajalla irkkubändi U2 julkaisi kauan odotetun uuden albuminsa Songs of Innocence Applen Keynote 2014 -tapahtumassa. Albumi on ensimmäinen sitten No Line on the Horizonin vuodelta 2009. Muistan, ettei edellinen levy ilmestyessään kolahtanut niin lujaa kuin olin toivonut, mutta viimeistään vuoden päästä massiivisen 360°-kiertueen jälkimmäisellä Helsingin keikalla ne olivat todella hyviä ja ns. "grew on me".

Viimeeksi vuonna 2004 yhtye teki Applen kanssa sopimuksen. Tehtiin rajoitettu erä U2 iPodeja, joka sisälsi bändin koko tuotannon, mukaanlukien silloin uusimman How to Dismantle an Atomic Bomb -albumin. Nyt, 10 vuotta myöhemmin, Apple oli tehnyt uuden sopimuksen. He antavat 500 miljoonan nopeimman iTunes -käyttäjän ladata albumin ilmaiseksi, ennen levyn fyysistä julkaisua lokakuussa.

Nyt olen useamman kerran kunnellut tämän uutukaisen läpi.
Loistava albumi.

U2 on siitä harvinainen bändi, ettei levyä tule ulos kovin usein. Minulle U2 on tärkeä bändi, mutta ei mikään Springsteen tai Sting - valtava kiinnostus on ehtinyt lopahtaa ennen seuraavaa levyä. Se pysyy aina jossain siellä mielen perukoilla, satunnaisia kuuntelukertoja, hyvän levyn tai hienon julkaisun ostan jos sattuu hyvään saumaan, mutta siinä se oikeastaan on. U2 live-videoita ei tule katsottua juurikaan, eikä sijoitettua reilua 100 euroa johonkin boksiin.
Viimeistään intoni bändiin lopahti viime vuonna, kun kuuntelin heidän uuden biisinsä Ordinary Love, elokuvaan Mandela: Pitkä tie vapauteen. Minulle se oli lähempänä meteliä kuin musiikkia. Moni tosin oli eri mieltä: biisi voitti Golden Globen ja sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta laulusta.

Applen mainos

Yhteensä U2 on julkaissut nyt 13 levyä. 2000-luvulla vain neljä: All That You Can't Leave Behind (2000), How to Dismantle an Atomic Bomb (2004), No Line on the Horizon (2009) ja nyt Songs of Innocence (2014). Fanikunta kasvaa vähäisistä julkaisuista huolimatta; kiertueetkin ovat maailman myydyimpien joukossa. Ehkä muidenkin artistien kannattaisi ottaa mallia ja haudutella materiaalia hetken ennen julkaisua. Tosin Bonolla ja kumppaneilla menee mielestäni himpun verran liian kauan. Levyt tosin on aina kompakteja ja vähintäänkin hyviä.


Ja ettei tämä päivitys menisi aivan lässytykseksi, käydäänpä levy nopeasti läpi, kappale kappaleelta:

1. The Miracle (Of Joey Ramone)
Hyvät sanoitukset. En innostunut parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla hirveästi (yllätys, yllätys, tämä lienee levyn ensimmäinen single), mutta perehtyessä sanoituksiin enemmän kappaleeseen uppoutui syvemmin mukaan. Kertomus musiikin ensimmäisestä iskusta tulevan lauluntekijän tajuntaan.

2. Every Breaking Wave
Tämän biisin olen kuullut livenä ensimmäisten joukossa! Se esitettiin ensimmäistä kertaa livenä Helsingin keikan toisena iltana, jolloin olin paikalla. Suomalaisille tarjottiin jotain todella erityistä - mikä on aivan oikein, edellisestä käynnistä Suomessa oli vierähtänyt kuitenkin 13 vuotta. Laulu on hautonut siis neljä vuotta.
Erittäin kaunis melodia ja sanoitukset. Bonon ääni kuulostaa mahtavalta.

3. California (There is no End to Love)
Oodi nimenmukaiselle kaupungille. Jotkut ovat huomauttaneet biisissä olevan Beach Boys-vaikutteita. Tykkään tästä, mukava ja hyväntuulinen uptempo-biisi.

4. Song for Someone
Tää on upea kappale. Tosi romanttinen, voisin kuvitella tän soivan jossain laadukkaassa discossa (jos sellaista edes on). Tää on sellanen biisi mikä saa jotenki omat rakkausasiat mieleen. Lyriikat sen verran löyhät, että samaistuminen on vielä helpompaa. Tää on tavallinen rakkaustarina. Oikeassa tilanteessa voisi saada jopa kyyneleet silmiin. Lähtee pelkistetysti ja kertosäkeessä U2:n mahtipontisuus tulee messiin.

5. Iris (Hold Me Close)
Ihan kiva biisi. Vähän häiritsee, kun parissa kohtaa Bono laulaa "Iris… Iris…" ja (tietäen vielä U2 läheisen yhteistyön Applen kanssa) kuulostaa kuin tekstissä sanottaisiin "iOS… iOS…" Mutta ehkä se olen vain minä. Tuntuu pahalta ajatella näin, sillä kappale kertoo Bonon kuolleesta äidistä. Nyt kun tiedän sen, kuuntelen sen seuraavan kerran varmaan eri korvin.

6. Volcano
Lähtee jännittävästi käyntiin, mutta… Yksitoikkoiset sanat, aika yksitoikkoinen biisi. Ihan kivaa kuunneltavaa, mutta en tajua mikä kyse tässä on. Tulivuori, olet rock'n'roll, me olemme rock'n'roll… Rolling Stonen kriitikon mukaan saattaisi kertoa nuoren Paul Hewsonin (Bonon) äidin kuoleman käsittelystä. Se voisi olla järkevää.

7. Raised By Wolves
Tää on vahva biisi. Tällä hetkellä yksi suosikeistani. Tästäkin täytyi vähän luntata tietoa: tämä on tositarina Dublinissa räjähtäneestä autopommista Bonon ollessa lapsi. Se tapahtui lähellä hänen omaa kotiaan, ja mainitsikin eräässä haastattelussa olleensa onnekas selvitäkseen siitä. Kuulemma minä tahansa muuna päivänä hän olisi ollut levykaupassa joka tuhoutui räjähdyksessä, mutta tuona kyseisenä perjantaina hän pyöräili kouluun.

8. Cedarwood Road
Omistettu Guggille, joka on ollut hänen parhaita ystäviään siitä asti kun molemmat asuivat lapsina Cedarwood Roadilla. Muistoja lapsuudesta, varmaan yksi levyn parhaita kappaleita. Paljon hienoja riimejä. Laulu päättyy sanoihin: "A heart that is broken / Is a heart that is open". Tykkään ajatuksesta.

9. Sleep Like a Baby Tonight
Myös tässä levollisessa kappaleessa riimeillä on iso merkitys. Vaikka kappale on levollinen, sen merkitys tuntuu olevan raskas. Kertoo miehestä, joka syö aamiaisen, lukee lehdestä poliitikon rakastajattaresta, nukkuu yönsä rauhassa ajattelematta todellisia maailman ongelmia.
"Hope is where the war is /
When the church is is where the war is /
Where no one can feel no one else's pain"

10. This is Where You Can Reach Me Now
Joe Strummerille omistettu. Kappaleen inspiraationa toiminut kuulemma Clashin keikka vuodelta 1977, jolle U2 osallistui. Jäi vähän valjuksi. Ehkä albumin heikoin.

11. The Troubles
5/5. Vähän edellisen albumin tyylinen lopetus, tulee mieleen Cedars of Lebanon vaikka kappaleet ovatkin erilaisia. Tää laulu kasvaa säkeistö säkeistöltä. Kappaleessa vierailee Lykke Li, joka tekee tästä oikeastaan sellaisen kappaleen kuin se on. Great vocals Bono and Lykke! Hieno lopetus.

Kaiken kaikkiaan kompakti paketti. 11 uutta biisiä, kokonaisvaikutelma on loistava. Vaikka soundi on tässäkin levyssä tosi "U2", silti tää tuntuu jotenkin riisutummalta albumilta kuin edelliset. Ja Bonohan on sanonutkin tämän olevan tosi henkilökohtainen levy. Se kuuluu.
Omia suosikkejani ovat kappaleet Every Breaking Wave, Song for Someone, Raised By Wolves, Cedarwood Road ja The Troubles. Uskon, ettei fyysinen levy ilmestyessään tule hyllyssäni pölyttymään, tätä tulee kuunneltua varmaan useita kertoja.

Nyt odottamaan uutta kiertuetta. Viimeisimmällä Suomen keikalla Bono lupaili, ettei seuraavaa kertaa tarvitse odottaa 13 vuotta.

Konkreettinen albumi julkaistaan 13.10. deluxe-painoksena (sisältää muutaman ekstrabiisin), sekä vinyylinä (sisältää ilmeisesti vielä yhden ekstrabiisin deluxeen verrattuna, yhteensä 16.)

Avoimessa kirjeessään Bono lupaili lisää yhteistyötä Applen kanssa tulevina parina vuotena, sekä kuulemma pian valmistuvaa jatkoa: Songs of Experience.
     
        "It should be ready soon enough… Altough I know I've said that before…"

U2
Kuva: Paolo Pellegrin

Helsingin Kaupunginteatteri: Vielä ehtii

Maanantai 8. elokuuta 2014.

Kävin ensimmäistä kertaa teatterissa melkein neljään kuukauteen. Se on minulle varmaan pisin aika useaan vuoteen etten ole käynyt katsomassa mitään. Sitäpaitsi edellinen kerta oli Kansallisteatterissa Ilta Esko Salmisen kanssa, eli sekään ei ollut näytelmä.

Vielä ehtii on näyttelijöiden juhlaa. Vesa Vierikko, Leena Uotila, Ulla Tapanien ja Riitta Havukainen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Olin kuullut erittäin paljon hyvää tästä melkein vuosi sitten suomenkielisen kantaesityksensä saaneesta komediasta. Ruotsalainen Carin Mannheimer on käsikirjoituksen (I sista minuten) takana. Hän myös ohjasi kantaesityksen Göteborgiin vuonna 2011. Edellisen kerran Mannheimeria nähtiin Helsingin Kaupunginteatterissa v. 2010, kun suurella näyttämöllä esitettiin samoja teemoja käsittelevää näytelmää Viimeinen valssi (Sista dansen).
Pertti Sveholmin ohjaama Vielä ehtii teki minuun paljon suuremman vaikutuksen kuin se.

Näytelmä kertoo Mariannesta, muistisairaasta vanhasta rouvasta, joka asuu isossa lukaalissa yksin. Hänen ystävänsä, Annakaisa ja Säde, vierailevat hänen luonaan joka maanantai pelaamassa bridgeä. Heidän porukkansa neljäs kuoli, joten he ehdottavat korvaajaksi Peteriä, joka osoittautuu suureksi pettymykseksi. Vanhat kaunat ja uudet tuulet sekoittuvat tässä onnistuneessa komediassa, joka onnistuu naurattamaan myös vakavammassakin paikassa.

Riitta Havukainen, Leena Uotila, Ulla Tapaninen
Kuva: Tapio Vanhatalo

Näyttelijöiden juhlaahan tämä suurimmaksi osaksi on. Esityksessä nähdään kolme legendaarista naista: Leena Uotila, Ulla Tapaninen ja Riitta Havukainen.
Vaikka heistä kolmesta Uotila tekee upean pääroolin, ei Tapaninen tai Havukainen jää missään nimessä varjoon.
Erityisesti rakastin Tapanisen roolihenkilöä. Kuten ystäväni kanssa väliajalla puhuimme, se tuntui kaikkein tunnistettavimmalta hahmolta - niin hyvässä kuin pahassa!
Vesa Vierikko tekee myös onnistuneen roolin Peterinä, kuten Jukka Rasila Tommina.

Suuren suosion vuoksi esitys siirtyi pieneltä näyttämöltä Arena-näyttämölle. Edessä istuva vanha pariskunta katsoi vihaisena takanani istuvaa naista, joka nauroi hersyvästi persoonallisella naurullaan.
Esitys pyörii Helsingin Kaupunginteatterin lisäksi myös Tampereen Työväen Teatterissa.

Itselleni aihe tuli läheiseksi siinä mielessä, että olen yrittänyt sanoa omille läheisilleni, ettei liian myöhäistä ole koskaan. Jos joku sanoo, esimerkiksi, ettei kehtaa tai voi lähteä jonnekkin tai tehdä jotain uutta koska on jo 40, 50, 60 tai 70 vuotta, niin haloo!
Vielä ehtii.
Aina ehtii.
Parhaimmassa tapauksessa uskaltaminen lisää elinvuosia. Ja tämä koskee kaikenikäisiä.
Viime vuonna Lahden Kansanopistossa yksi tärkeimpiä oppejani oli se, että tahtoakseen kehittyä täytyy aina täytyy pyrkiä omalle epämukavuusalueelleen. Se takaa kehitystä ja se kasvattaa ihmistä.
Tai kuten Leena Uotila asian esityksessä ilmaisi:  

      "Me voidaan tehdä mitä tahansa - koska ketään ei kiinnosta! Perkele, vielä ehtii!"

Woody Allen -kilpailu

Ohjaaja-käsikirjoittaja-näytteiljä Woody Allenin ura on vertaansa vailla. Vuodesta 1969 hän on ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvan lähes joka vuosi. Se tekee 43 elokuvaa.
On harhaluulo, että Allen olisi tehnyt elokuvan joka vuosi, sillä hänen uransa alussa oli muutama välivuosi (1970, -74, -76 ja -81). Sitä tietysti kompensoi vuodet, jolloin hän on tehnyt jopa kaksi elokuvaa vuodessa, tai elokuvan lisäksi pienempiä projekteja, kuten TV-elokuvan.
Vuodesta 1982 Allen on tehnyt elokuvan per vuosi.

Elokuvia on laidasta laitaan ja voisi sanoa että jokaiselle katsojalle melko varmasti löytyy jotakin. Komediasta (Ota rahat ja juokse) romanttisempiin draamakomedioihin (Midnight in Paris) ja draamoista (Sisäkuvia) trillereihin (Match Point).
Vaikka Woody Allenin tyylistä ei pitäisi ollenkaan, kukaan ei voi kiistää hänen nerokkaita käsikirjoituksiaan.

Itselläni taitaa näistä Allenin ns. "virallisista" leffoista olla näkemättä 11 (siitähän sain loistavan uudenvuodenlupauksen!), mukaanlukien uusin, viikko sitten ensi-iltansa saanut Magic in the Moonlight.

Oscareita Allenilla on 4, ehdokkuuksia 24 (siitäkin huolimatta, ettei häntä juuri kiinnosta. Allen ei ole koskaan osallistunut Oscar-tilaisuuteen, paitsi vuonna 2002 esitelläkseen New York -segmentin.)


Nyt en rupea tekemään Woody Allenista henkilökuvaa, koska tällä postauksella on toinen tarkoitus. Alle olen listannut kaikki Allenin elokuvat vuosittain, uusimmasta alkaen. Ja nyt kilpailuun: kerro mikä on sinun suosikki Woody Allen -elokuvasi ja perustele vastauksesi. Saat listata myös useamman vaihtoehdon, mutta valitse yksi joka on ylitse muiden.

Palkinnoksi voittaja saa hienon ja hyväkuntoisen ensipainoksen Woody Allenin Sivuvaikutuksia -kirjasta vuodelta 1981! Kirja sisältää 16 lyhyttä tarinaa.

Vastauksesi voit pistää joko blogini kommenttikenttään, minulle Facebookissa tai s-postilla mun etunimi.sukunimi[at]wippies.fi.

Voittajan todennäköisesti arpoo kolmas osapuoli, eli epäreilusta pelistä ei voi syyttä eikä minua ei voi lahjoa!

Sinulla on viikko ja kolme tuntia aikaa osallistua - torstaina 11.9. klo 15:00 jälkeen kilpailuun ei voi enää osallistua.

Eli toisinsanoen, jos et ole vielä nähnyt Allenia tarpeeksi, nyt on korkea aika! (10 vuoteen ei näemmä suomentaja ole jaksanut suomentaa leffan nimeä...)

2014 - Magic in the Moonlight
2013 - Blue Jasmine
2012 - To Rome with Love
2011 - Midnight in Paris
2010 - You Will Meet a Tall Dark Stranger
2009 - Whatever Works
2008 - Vicky Cristina Barcelona
2007 - Cassandra's Dream
2006 - Scoop
2005 - Match Point
2004 - Melinda ja Melinda (Melinda and Melinda)
2003 - Sinua parempaa (Anything Else)
2002 - Hollywood Ending
2001 - Jadeskorpionin kirous (The Curse of the Jade Scorpion)
2000 - Keksejä ja konnia (Small Time Crooks)
1999 - Sweet and Lowdown
1998 - Celebrity - kuuluisuus
1997 - Harry pala palalta (Deconstructing Harry)
1996 - Kaikki sanovat I Love You (Everyone Says I Love You)
1995 - Rakkauden jumalatar (Mighty Aphrodite)
1994 - Luotisade Broadwaylla (Bullets Over Broadway)
1993 - Manhattanin murhamysteeri (Manhattan Murder Mystery)
1992 - Miehiä ja vaimoja (Husbands and Wives)
1991 - Varjoja ja sumua (Shadows and Fog)
1990 - Alice
1989 - Rikoksia ja rikkomuksia (Crimes and Misdemeanors)
1988 - Toinen nainen (Another Woman)
1987 - Syyskuu (September)
1987 - Radio Days
1986 - Hannah ja sisaret (Hannah and Her Sisters)
1985 - Kairon purppuraruusu (The Purple Rose of Cairo)
1984 - Broadway Danny Rose
1983 - Zelig
1982 - Kesäyön seksikomedia (A Midsummer Night's Sex Comdey)
1980 - Muistelmia - Stardust Memories
1979 - Manhattan
1978 - Sisäkuvia (Interiors)
1977 - Annie Hall
1975 - Sota ja rakkaus, eli älkää ampuko Napoleonia (Love and Death)
1973 - Unikeko (Sleeper)
1972 - Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä (Everything You Always Wanted to Know About Sex But Were Afraid to Ask)
1971 - Bananas - minä ja vallankumous
1969 - Ota rahat ja juokse (Take the Money and Run)

Voittaja julkistetaan täällä ensi viikon lopulla.
Samalla julkaisen myös oman listani Allen -leffoista.