Kansallisteatteri: Vanja-eno

Krista Kosonen, Eero Aho, Emmi Parviainen ja Kristo Salminen
Kuva: Stefan Bremer

Reilu kaksi kuukautta sitten näin Helsingin Kaupunginteatterin version Vanjasta. Sääliksi, tai onneksi, muistini on lyhyt ja näiden kahden näytelmän tarkka vertaaminen jää heikoksi - mikä lienee hyväkin asia.

Teitä lukijoitani mahdollisesti tympii jo ainainen hehkutukseni.
Kestäkää se.

Uskon, että kun Kansallisteatterista tehdään kirjoja tämä näytelmä tullaan muistamaan niissä yhtenä merkittävimpänä teoksena. Tämä oli kertakaikkiaan erinomainen nykyaikainen tulkinta Tšehovin suuresta klassikosta.

Seela Sella ja Emmi Parviainen
Kuva: Stefan Bremer

Markus Tsokkisen upea lavastus. Pirjo Valisen onnistunut puvustus. Sanna Salmenkallion komea musiikki ja äänisuunnittelu… Näytelmä on (jälleen) hieno osoitus siitä, kuinka yhteistyö on teatterissa kaikki kaikessa.

Paavo Westerberg on yksi näitä ihmisiä, joita kutsun yhdeksi Suomen tärkeimmistä käsikirjoittaja-ohjaajista nykypäivänä. Olen nähnyt kaksi hänen itsensä käsikirjoittamaa ohjausta (Valhe, joka on yksi parhaita näytelmiä joita olen nähnyt - näin sen Kansallisessa kolmesti, sekä He eivät asu enää täällä). Westerberg on minulle laadun tae, ja siksi odotinkin paljon tästä Vanjasta. Edelliset näkemäni näytelmät ovat kuitenkin olleet hyvin intiimejä, joten jännitin kuinka hän saa suuren näyttämön hyppysiinsä varsinkaan kun ei ohjaa omaa tekstiään. Voin kertoa, ei tee heikkoakaan.

Tämä versio on itsessään jo äärimmäisen eeppinen, mikä oli ehkä aika rohkea veto. Varsinkin jos nyt vertaan siihen HKT:n versioon, mikä oli hyvin pieni, pienen näyttämön versio. Ja ylittämätön siinä.
Sanoisin molempien olevan viiden tähden näytelmiä.
Ja vaikka nyt näitä vertaankin, on kuin vertaisi Jack Nicholsonin ja Heath Ledgerin Jokereita - mahdotonta. Molemmat ovat niin erilaisia ja näkökulmatkin poikkeavat hieman toisistaan.

Eero Aho ja Krista Kosonen
Kuva: Stefan Bremer

Siinä missä HKT:n versio oli kevyt, Kansallinen meni synkempään suuntaan. Olin silti äärimmäisen yllättynyt, kuinka näinkin pimeästä ja paikoittain karmivastakin teoksesta saatiin tekstin komiikka hienosti esiin ja välittymään yleisöön. Ja mitä sitä kieltämään - olihan tämä seksikäs esitys.

Mitä näyttelijöihin tulee, Suomen parhaimmistoahan siellä taiteilee. Antaa itsestään niin paljon.
Eero Aho, Krista Kosonen, Seela Sella, Heikki Nousiainen… Ylistyssanoja ei näiden nimien liitteeksi tarvita. Emmi Parviainen tekee myös
hienon roolisuorituksen.

Kristo Salminen
Kuva: Stefan Bremer

Ja nyt tapaukseen Kristo Salminen.

Olin yllättynyt lukiessani Helsingin Sanomain kriitikon puheita. Hän ei ymmärtänyt. Salminen vei Vanjan masennuksen maanisen puolelle - välillä hänen puolestaan oikeasti pelotti. Vanja oli arvaamaton ja silti Salminen repi hahmostaan niin hillittömän… Kristo Salminen veti aivan nappiin, enkä muuta odottanutkaan.

Minulta kysyttiin, että kannattaako pitää väliä kun katsoo molemmat Vanjat. En osaa sanoa. Jos haluaa verrata esityksiä tarkemmin, kannattaa varmaan nähdä esitykset heti peräjälkeen. Jos haluaa saada molemmista mahdollisimman itsenäisen elämyksen, kannattaa ehkä odottaa muutama viikko. Esitykset eivät todellakaan syö toisiaan, vaan täydentää katsojan kulttuurikokemusta - kuinka usein on mahdollisuus nähdä kaksi samaa, erittäin laadukasta näytelmää kahden Suomen huipputeatterin esittäminä?

Teatteri on suuri etuoikeus. Nautitaan siitä.

Possu ja Kristo Salminen
Kuva: Krista Mäkinen