 |
| Kuva: Sara Kittilä |
Vesa Vierikon ohjaamassa Gabrielissa Sarkola nähdään nimiroolissa Gabriel Lindströminä, naisia huijaavana lurjuksena aina toukokuuhun 2019 asti. Samalla hän astuu legendaarisen Tarmo Mannin saappaisiin, joka näytteli samaisen roolin vuoden 1951 elokuvassa. Haastattelu on käyty Kansallisteatterin syyskauden avajaisissa elokuun puolessa välissä 2018. Gabrielista voit lukea lisää tästä.
Minkälainen suhteesi on Mika Waltariin?
Waltarin teokset ovat itseasiassa suomalaisen kirjallisuuden klassikoista ne mitä olen lukenut vähiten. Niistä romaaneista olen lähinnä nähnyt Komisario Palmuja televisiosta, en ole juuri lukenut Waltaria. Isoisäni oli samaa sukupolvea Waltarin kanssa. Hän oli toimittaja, asui tässä Kalliossa. Maailma 40-luvulla on jäänyt minulle vähän mystiseksi ja romanttiseksi ajaksi. Nyt kun luin tämän ensimmäisen Waltari-näytelmäni, yllätyin miten loistava kirjailija, ja näytelmäkirjailija, hän oli.
Waltarihan oli poikkeuksellisen tuottelijas kirjailja.
Nimenomaan. Hänellä oli tämä taito kirjoittamiseen ja suomenkieleen, draaman kaaren rakentaminen ja kaikki, repliikkien sisältöjen uloskirjoittaminen, henkilöhahmot...
Mikä Gabrielissa kiehtoo sinua?
Minua kiehtoo miten röyhkeä se näytelmä on, se oli ensimmäinen reaktioni. Miten röyhkeästi Waltari on kirjoittanut auki sellaisen asian, mikä tänä päivänäkin saattaa olla vähän tabu. Kuinka nuori mies voi vietellä vanhempia naisia ja saada heidät polvilleen, antamaan rahat ja vielä niin, että ne naiset jäävät kaipaamaan häntä vielä kaiken sen jälkeen... Onhan se aika röyhkeä!
 |
| Kuva: Mitro Härkönen |
Ja toisaalta myös hauska.
No on! On hauska, siinä on paljon huumoria, mutta mustaa.
Oletko itse mustan huumorin ystävä?
Olen. Mitä ilkeämpi sen hauskempi... Mutta en väitä, että tämä olisi maailman ilkein versio, ei lainkaan. Pyrimme toteuttamaan tämän tekstin aika lähelle kuten se on kirjoitettu. Emme tee siihen mitään ylimääräisiä koukkuja, koska se teksti itsessään on niin loistava että se kyllä kantaa itsessäänkin. Jos siihen lisää jotain, niin se on kyllä siitä tekstistä pois.
Kuinka lähestyit tätä roolia?
Lähestymistapani tähän on hyvin vahvasti tekstin kautta, koska Gabriel on mies jolla on sana hallussa, hänellä ei ole paljon muuta. Hänellä ei ole koulutusta, ei rahaa, ei yhteuskunnallista statusta, mutta sana hänellä on hallussaan. Hän on niin suvereeni valehdellessaan ja ollessaan rehellinen, että hän ei välttämättä edes tiedä koska itse valehtelee. Niin patologinen valehtelija. Eli juuri tekstiin olen keskittynyt, koska se on se hänen aseensa, se on se millä hän liikkuu.
Oletko kokenut viime aikoina suuria taidekokemuksia?
Nyt pistit pahan, olen juuri tullut kesälomilta... Kesällä ei ole hirveän isoja taidekokemuksia ollut. Olen kyllä löytänyt äänikirjat. Olen kuunnellut Juha Hurmeen Niemen ja Jordan B. Petersonin 12 elämänohjetta: käsikirja kaaosta vastaan, joka on tällainen miehille suunnattu, aika terävällä huumorilla varustettu elämäntapaneuvoja sisältävä kirja. Se on ollut viihdyttävä, mutta en laittaisi sitä taideosastolle ollenkaan.
Mikä tuo sinulle inspiraatiota?
Musiikki. Lapseni tietysti. Erilaiset kohtaamiset, ihmisten tapaaminen. Koska tässä freelancerin työssä tapaa uusia ihmisiä ja pitää tutustua nopeasti ja sitten tehdä työtä yhdessä, niin kuin tässäkin, kaikki ovat minulle uusia tuttavuuksia, niin he inspiroivat. Uudet ihmiset ja kemiat ihmisten välillä.
Mikä on suosikkinäytelmäsi?
Nyt tulee mieleen David Mametin Myyntitykit (Glengarry Glen Ross, 1983).
Voiko viihde olla taidetta?
Voi. Ehdottomasti voi. Taidehan syntyy katsojan kokemuksessa. Jos katsoja pitää kokemaansa taiteena niin ehdottomasti.
Onko teatterilla paikka tulevaisuuden maailmassa?
On. Teatterilla tulee olemaan paikka aina, niin kauan kuin ihmisiä tällä pallolla tallaa. Se missä muodossa se on, niin sitä en tiedä. Mutta kyllä me aina tulemme kerääntymään yhteen, fyysisesti samaan tilaan, kertomaan toisillemme tarinoita.
 |
| Kuva: Mitro Härkönen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti