Kuka vie vampyyrien tanssia?

Raili Raitala / Kuva: Mirka Kleemola

En ole kuullut Helsingin Kaupunginteatterin uutuudesta, Vampyyrien tanssista (Tanz der Vampire), yhtään huonoa sanaa. Lukemani kritiikit ovat olleet positiivisia, jopa ylistäviä.

Puvustus, lavastus ja orkesteri ansaitseekin paljon kiitosta. Muuten en ole niin hullaantunut tästä spektaakkelista kuin muut. Musikaalin ideahan on hauska, ikään kuin parodia tavallisista vampyyritarinoista. Idean toimivuus ei ole ihme, sillä näytelmä perustuu loistavan ohjaajalegenda Roman Polanskin elokuvaan Vampyyrintappajat (The Fearless Vampire Killers, 1967).

Toisin kuin tämä, elokuva ei ollut musikaali. Musikaaliksi elokuva muuttui 1997 Wienissä, jonne Polanski itse ohjasi kantaesityksen. Musiikki ei iske, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, eikä versiointi Bonnie Tylerin Total Eclipse of the Heartista auttanut asiaa. Mukana oli myös joku Meat Loafin biisi. Tämä kaikki siitä syystä, että musikaalin säveltäjä Jim Steinman on tehnyt kyseiset biisit.

En ihan ymmärrä miksi ne on pitänyt musikaaliin tunkea. Jos tämä oltaisi toteutettu Mamma Mia! -konseptilla, asia olisi voinut olla eri. Se tuntui väärältä, vaikka sinällään versioinnit toimivat.

Samuel Harjanne / Kuva: Mirka Kleemola

Mielestäni myös itse toteutus (tai tulkinta) oli hieman mennyt metsään. Useissa kohtauksissa näki selkeästi mihin vitsi oltiin käsikirjoituksessa tarkoitettu. Tässä versiossa huumori, jonka vuoksi Polanski oli projektista alun perin niin innoissaan, oli jäänyt taka-alalle. Vampyyrien tanssi oltiin tehty liian vakavasti, ilman campia. Näennäisesti sitä oli jossain siellä Krolockin nahkahousuissa, mutta se jäi melko pintapuoliseksi. Siksi esitys oli paikoin lapsellinen, ei kovin uskottava.

Samuel Harjanne oli mielettömän hauska Krolockin Herbert-poikana! Yksi musikaalin päähenkilöistä oli professorin nuori assistentti Alfred, josta oltiin ihan hauskasti tehty esityksen Gene Wilder suurine silmineen ja käkkärätukkineen. Ja kirjastobiisi vaati kovaa taitoa, hienoa työtä herra Antti Timonen! Rakastan luettelolauluja. Puvustuksesta mainittakoon vielä kerran: upeaa keskeliäisyyttä ja Ammattitaitoa isolla A:lla!

Pisteet Helsingin Kaupunginteatterille kuitenkin rohkeudesta ottaa tämä melko tuore, kulttimusikaalin maineen saanut esitys näyttämölle. Hauskana knoppina mainittakoon, että HKT:tä on tainnut puraista Roman-kärpänen: vähän aikaa sitten missasin talossa Yasmina Rezan Carnage -näytelmän, josta Polanski teki onnistuneen filmatisoinnin vuonna 2011 (ja Lahden Kaupunginteatteri surkean kyhäelmän vuonna en-edes-halua-muistaa). Nyt Vampyyrien tanssi ja huhtikuussa David Ivesin Venus turkiksissa, jonka Polanski-filmatisointi nähtiin 2013.

Edes Petrus Kähkönen ei pääse produktiota pakoon / Kuva: Mirka Kleemola