Tabu, jota ei pidä vältellä

Mitä oli Kansallisteatterin Tabu?

Se oli elämys. Se oli Taideteos isolla t:llä. Se oli visuaalinen mestarinäyte. Se oli smedsiä.
Mutta se sai vihaiseksi.

Miksi esitykset ovat jo loppu? Ymmärrettävää on toki se, että esitys vaati erityislaatuisia ponnisteluja toteutuakseen. Siksi esityksiä ei ollut kuin kerran, ehkä pari viikossa. Sunnuntaisin, pyhänä. Ilman väliaikaa.

Kuva: Ulla Jokisalo

Kristian Smedsin Tabu sai minut inhoamaan itseäni, koska en ehtinyt nähdä Mental Finlandia tai Palsaa. Onnekseni Tuntematon sotilas ei aikoinaan mennyt ohi. Se taisi itseasiassa olla kolmas näkemäni esitys Kansallisteatterissa.

Mr Vertigo toteutettiin niin, että yleisö istui lavalla. Myös Tabussa oli erityinen ratkaisu (jonka saanen kertoa kun esitykset ovat jo loppu) ja suuren näyttämön sali saatiin täysin pimeäksi. En ole koskaan ollut tilassa, jonne ei pääse valoa mistään. Myös exit-kyltit olivat poissa. Oli pilkkopimeää, musiikkia ja tulta.

Esitys ei olisi todennäköisesti ollut näin vahva ilman mahtavaa Seela Sellaa ja Tero Jarttia. Tai ilman valaistusta, josta kiittää saa Teemu Nurmelinia. Tai ilman loistavaa Markus Schaffteria.

Tabussa kamppailivat uskonnot ja kansat keskenään, pitkin historiaa toisiaan murhaten, voittoa tavoitellen. Pyhä on henkilökohtaista ja toiselle uhkaavaa. Pyhyys saa murhaamaan, tai ainakin oikeuttamaan hirmutekoja - siitäkin huolimatta ettei sillä ole todellisuuden kanssa osaa eikä arpaa.

Tämä esitys on erityisen vaikea pukea sanoiksi. Osin siksi, että sen visuaalisuus on niin suuressa osassa. Ja tietenkin musiikki. Vaikka dialogia ei ole, esitys on tärkeä kuulla.

Kuva: Ulla Jokisalo

Tabu tarjoaa paljon ajatuksia, mutta jättää viisaasti tarjoamatta vastauksia. Sitä teatteri parhailmmillaan onkin: ajatusten herättämistä.

Erityisen hienoa tässä on mielestäni se, että tämä on täysin suomalainen juttu. Tekijät ovat suomalaisia ja ennen kaikkea teksti johon esitys perustuu on suomalainen. Kuinka paljon upeaa taidetta Suomesta löytyy, jota ei vielä olla hyödynnetty? Taide ei tule loppumaan koskaan, sitä täytyy vain osata etsiä.

Tämä kotimainen esitys voisi hyvinkin edustaa sitä suomalaista teatteria, josta olen kuullut puhuttavan. "Suomalainen teatteri on arvostettua maailmalla", joku on sanonut. Jos se on tällaista, en ihmettele.

Esitys pohjautui Timo K. Mukan Tabuun. Hieno, omanlaisensa kunnianosoitus.

Kuva: Ulla Jokisalo