Kulttuurivuoteni 2014

Toivon, että vuosi 2015 nostaa elämän feenikslintuna uusiin sfääreihin. En varsinaisesti tee uuden vuoden lupauksia, mutta olen sopinut itseni kanssa että pyrin olla parempi ja aikaansaavempi ihminen, sekä että katson loput leffat joita en ole nähnyt IMDb:n top 250 -listalta. Vuosi alkaa siis 55 näkemättömällä listan elokuvalla. Lupaan nyt tänä vuonna myös yrittää kirjoittaa elävämmin ja monipuolisemmin.
Kävin myös 100 päivän karkkilakkoon. Viina ei ole elämässäni iso osa, joten se haaste olisi ollut turha. Toisaalta, jos näet minut syömässä vaikka suklaata jossain, pääsemme varmasti jonkinlaiseen sopimukseen.

Mutta palataan vielä viime vuoteen. Yritin laittaa nyt paljon kuvia, jotta teksti ei tuntuisi liian raskaalta.

Ensimmäinen vuoden puoliskoni meni Lahden Kansanopiston teatterikoulutuksen jälkipuoliskolla. Luokkamme pääproduktio sai ensi-iltansa maaliskuussa. Kyseessä oli Shakespearen mahdollisesti kuuluisimman tragedian versiointi, Romeo vs. Julia. Opettajamme Timo Raidan ohjaama näytelmä oli menestys: jopa puolet esityksistä oli loppuunvarattuja. Näyttelin esityksessä Julian isää, Capuletia. Kyseessä oli ensimmäinen Shakespeare-näytelmä jossa olen saanut esiintyä - toivottavasti ei viimeinen.

Romeo vs. Julia (2014, Lahden Kansanopisto)
Kuva: Janne Pappila

Luokkamme, opettajamme, kanssaopiskelijamme ja koko henkilökunta teki vuodesta Kansanopistossa ikimuistoisen. Elämäni paras lukukausi/vuosi. Ei tarvi edes sanoa mitään kummempaa siitä, kyllä te tiedätte. <3 <- Blogin ensimmäinen sydän on teille, Ali, Elias, Ola, Anssi, Tytti, Anni, Helinä, Joonas, Tuukka, Magnus, Saara, Pauli, Ella, Pihla, Suvi, Juho, Aliisa, Elina, Minttu ja Timo.

Syksyllä pääsin Castbook Finlandille tekemään haastatteluvideoita. Ensimmäisessä osassa haastattelin Roope Salmista, videoita alkaa tulla lisää pian.

Syksyllä ensi-iltansa sai myös Sons of Lumiéren tuottama lyhytelokuva Me ei vietetä joulua, jonka käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa loistava Khadar Ahmed. Näyttelin sivuosaa elokuvassa, jonka keskiössä on Aapo Puustin liidaama kaveriporukka.

Myös blogini lähti rullaamaan hyvin ja nopeasti. Olen saanut tehdä myös kolme hienoa haastattelua blogini nimissä, herrat Michael Booth ja Klaus Klemola, sekä neiti Jessica Oreck.

Vuoden parhampia teatterikokemuksiani oli
Vanja-enot Kansallisteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.
Kansallisteatterin Pohjalla oli yksi vuoden parhaita esityksiä.
HKT:n komediat Otetaas toiset! ja Ladykillers olivat erityisen nautittavia.

Vanja-eno (2014, Helsingin Kaupunginteatteri)
Kuva: Tapio Vanhatalo

Vanja-eno (2014, Suomen Kansallisteatteri)
Kuva: Stefan Bremer

Luetuista kirjoista on mainittava ehdottomasti Antti Holman Järjestäjä (kirjoitus kirjasta luvassa lähipäivinä), sekä Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet. Asko Sarkolan ja Esko Roineen elämäkerrat kannattaa ehdottomasti lukea.

Kunnostauduin muutenkin lukijana paremmin 2014. Rupesin keräämään 60 vuotta täyttänyttä Keltaista kirjastoa ja tutustuin klassikoihin. Luin mm. Hemingwayn Vanhus ja meri, uuden käännöksen Salingerin Sieppari ruispellossa, Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, sekä Capoten postuumin Kesän taittuessa.

Musiikkivuotena 2014 ei ollut erikoinen. Vuoden alussa Bruce Springsteenilta tuli (ainakin omaan tasoonsa nähden keskinkertainen) High Hopes. Hyvin vähän julkaistiin mitään erikoista. Vain elämää -albumit oli jees, sanokaa muut mitä sanotte. Vuoden paras albumi on kuitenkin selvästi ja reilusti paljon polemiikkiakin aiheuttanut U2 uusin, Songs of Innocence. 5/5. Vuoden yliarvostetuin levy puolestaan on ehdottomasti Pepe & Saimaa. En tajua.

Kävin vain kolmessa konsertissa, toinen Elton Johnin ja toinen Stevie Wonder. Ensimmäisestä keikasta on tulossa kirjoitus vielä (parempi myöhään…) Myös Anssi Kela tuli nähtyä Elias Kaskisen vetämällä Alasti-klubilla Klubiteatterissa.

Tove Janssonin 100-vuotisnäyttely Ateneumissa ja Hanna Kanton Unknown Land Korjaamo Galleriassa jäävät taidemuistiini pitkäksi aikaa.

Tuntuu, että hyvin monelle kaverilleni ja tuttavalleni tämä vuosi on ollut yksi surkeimmista. Myös minulle. Hyviä asioita on tapahtunut, mutta huonoja ja elämääni muuttavia liian paljon.
Enoni Tommin kuoleman johdosta tuntuu hieman väärältä surra tässä kohtaa ihmisiä keitä en tuntenut henkilökohtaisesti. Taiteilijoina he kuitenkin merkitsivät minulle ja maailmalle paljon.

Philip Seymour Hoffman (Doubt, 2008)

Järkyttävimpinä tietenkin Philip Seymour Hoffmanin ja Robin Williamsin ennenaikaiset kuolemat.
Muita suuria menetettyjä legendoja ovat mm. ohjaajat Mike Nichols ja Richard Attenborough, näyttelijät Eli Wallach, Lauren Bacall ja Bob Hoskins, lapsitähtinä aloittaneet näyttelijät Shirley Temple Black ja Mickey Rooney, muusikot Pete Seeger ja Joe Cocker, suomalainen näyttelijäikoni Tea Ista, sekä elokuvahistoroitsija ja monitoimimies Peter von Bagh.

Robin Williams

Mietin pari päivää mihin tämän koonnin voisi päättää. Tänään ymmärsin, että paras tapa on palata alkuun. Meillä oli pieni luokkakokous tänään Lahden porukan kanssa. Katsottiin pari pätkää Romeo vs. Juliasta. Ne kylmät väreet pysyy kehossa aina, eivätkä ole katoamassa minnekään. Elämän ylä- ja alamäet eivät häviä, mutta ei myöskään hyvät muistot, saatika rakkaat ihmiset. Toivottavasti eivät hekään, ketkä merkitsevät vielä enemmän. Tunteiden näyttäminen on elämän suurin haaste. Aina sille ei löydy aikaa eikä paikkaa, mutta sen aika koittaa.
Ainakin näin haluan uskoa, ja leikkiä optimistia.

Loppujen lopuksi mihinkään ei ole kiire. Älä ota elämää liian vakavasti, itse pyrin olemaan ottamatta.
Tervetuloa mahdollisuuksien vuosi 2015.