Tampereella ollaan: Hamlet -rockooppera herättää teatterit horroksesta

Kuva: Kari Sunnari

Omakohtainen huomio: Tampereen Työväen Teatterin loistava Jeppe Niilonpoika katkaisi teatterikevääni. Koronarajoitusten vuoksi näytelmä jäi viimeiseksi. Melkein päivälleen puoli vuotta myöhemmin teatterivuoteni jatkuu siellä missä se päättyikin.

Tampereen Työväen Teatterin uusi rockooppera Hamlet puhaltaa Tanskan prinssin eloon. Suurena Shakespearen ystävänä suhtaudun aina hieman varauksella kotimaisiin versioihin. Meiltäkin (onneksi) löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät ja löytävät teoksista olennaisen.

Shakespearessa on monta ongelmaa. Kaunis kieli taittuu huonosti suomeksi. Kääntäjä täytyy valita tarkkaan. Ohjaajan pitäisi ymmärtää, mistä näytelmässä on pohjimmiltaan kyse. Koska teksti on satoja vuosia vanhaa ja haastavaa, väärät tulkinnat ovat aina vaarana. Tai no, vääriä tulkintoja ei ole, mutta kutsutaan niitä harha-askeleiksi. Esimerkiksi näytelmän Antonius ja Kleopatran komediallinen ulottuvuus jää usein huomaamatta.

Yksi haastavimmista ongelmista on näyttelijävalinnat. Suomessa on hienoja näyttelijöitä, mutta kaikki eivät kykene Shakespearen tekstien tulkitsemiseen. Moni kuulostaa valheelliselta ja pinnistelevältä yrittäessään lausua hänen sanojaan. Tässä päästään vielä siihen, että suomeksi se tuntuu olevan kaksin verroin vaikeampaa.

Kuva: Kari Sunnari

Tietyt sudenkuopat vältetään sillä, että sävelletään melkein koko höskä. Mukaan tuodaan myös materiaalia soneteista. Hamletin suomentaja ja dramatisoija, loistava Michael Baran, sekä musiikin sävellystyössä mukana ollut Eeva Kontu on ollut mukana myös sanoittamassa musikaalia.

Riski todella kannatti. Hamlet on hieno avaus teatterisyksylle. Mukana on asiansa osaava tekijäjoukko: ohjaaja Otso Kautto, säveltäjät Kontu, Jarmo Saari ja Varre Vartiainen, sekä "rokkikummeina" avustamassa Ismo Alanko ja Maija Vilkkumaa.

Hamletin roolissa nähdään vakuuttava Saska Pulkkinen, Ofeliana mainio Inke Koskinen. Sivurooleista kirkkaimpina mainittakoon karismaattisen Jussi-Pekka Parviaisen Laertes. Poloniuksesta saa harvoin irti paljoa, mutta Kautto on onnistunut kaivamaan Pentti Helinin kanssa paljon esiin.

Näyttelijöiden apuna liikeilmaisussa on ollut Tero Saarinen ja Satu Halttunen. Ratkaisu on ollut erinomainen, koska musiikin, äänen ja liikkeen puolesta tuntui välillä siltä, kuin olisi katsonut jotakin The Whon Tommyn ja Andrew Lloyd Webberin musikaalin rakkauslasta. Mieleen tulee David Leveauxin ja Alex Rudzinskin ohjaama Jesus Christ Superstar, jonka pikkuserkku Hamlet voisi olla.

Kokonaisuuteen vaikuttaa suuresti tietysti myös esityksen upea visuaalinen ilme. Revittelevästä, mutta johdonmukaisesta puvustuksesta vastaa Eila Jouttunpää tiimeineen. Aatu Rantasen tiimeineen rakentama lavastus antaa puitteet kaikelle. Myös äänisuunnittelu ja valot menevät nappiin.

Kuva: Kari Sunnari

Helsingin Sanomat antoi näytelmälle jopa viisi tähteä. Ymmärtäisin sen, jos olisin lähtenyt ensimmäisen puoliskon jälkeen pois. Hamlet tuntui todella hyvältä ja tuoreelta ensimmäisellä puoliskolla. Dramaturgisesti esitys toimi hyvin ja sitä oli ilo katsoa.

Sen sijaan väliajan jälkeen teos lässähti hieman. Tuntui, kuin työryhmältä olisi loppunut aika kesken. Ratkaisut, esimerkiksi Hamletin ja Laertesin taistelussa, tuntui mielikuvituksettomalta. Katsojana en jännittänyt.

Ennen tätä kohtausta käytiin pitkä dialogituokio Hamletin ja tämän äidin välillä. Aivan kuin Kautto olisi unohtanut tekevänsä rockoopperaa.

Yksi suurimmista kysymysmerkeistä on Horation hahmo. Mitä ihmettä hänen kohdallaan ajateltiin? Kun hahmoa katsoi ja yritti ymmärtää, mielessä kävi jopa että ei ajateltu: aivan kuin hänet olisi unohdettu ja lisätty jälkeen päin pakollisena pahana. Horatiolla ei ollut minkäänlaista funktiota tässä tulkinnassa ja väliajan jälkeen hahmo vieläpä tuntui täysin erilaiselta kuin ensimmäisellä puoliskolla.

Kappaleet toimivat suurimmaksi osaksi hienosti. Silloin tosin ei, kun tekijät kanavoivat sisäistä Samuli Putroaan. Pari kappaletta nimittäin tuntui tosiaan siltä, että Putro olisi ne säveltänyt ja jättänyt pöytälaatikkoonsa, koska ovat liian ilmeisiä putropop-lässytyksiä.

Kaiken kaikkiaan esitys oli kuitenkin mainio ja suositan ehdottomasti sen katsomista. Tampereen Työväen Teatteri on myös ottanut hienosti rajoitukset omakseen. Salin ovet avataan 20 minuuttia aiemmin, väliaika kestää 30 minuuttia. Muihin katsojiin pystyy pitämään väliä myös katsomossa. Kaikki vaikutti turvalliselta.

En siis epäröisi hetkeäkään teatteriin menemistä. Niin paljon on myös itsestä kiinni. Suojamaskia voi pitää katsomossa (joissakin paikoissa se on jopa pakollinen) ja kädet voi pestä ja desinfioida. Kun nämä käytännön asiat tekee, voi ottaa rennon asennon ja nauttia. Teatteri on palannut.

Kuva: Kari Sunnari