Sumuista hymyä

Kuva: Stefan Bremer

Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Yksi suurimmista suosikeistani on kirjoittanut ja ohjannut jälleen uuden näytelmän Kansallisteatteriin. Juha Jokelan edellinen teos Kansikseen oli 150-vuotisnäytelmä Patriarkka, joka on yksi parhaista näkemistäni esityksistä koskaan.

Sumu kertoo miesporukasta, joka lähtee kehittelemänsä tuotteen kanssa sinne missä markkinarakoa on: Venäjälle. Se on haastava paikka, miehiä varoitellaan. He lähtevät silti. Porukka koostuu hyvin erilaisista, toisiaan täydentävistä persoonista. On porukan pomo, harmiton nysvä, joka haluaa miellyttää kaikkia. On keksijä, jolla on tiukat periaatteet ja moraalikäsitys. On ärsyttävä besserwisser, jolle likainenkaan peli ei ole menestyksen tiellä mahdotonta.

Kuva: Stefan Bremer

Nämä kolme viisasta miestä ovat päättäväisiä, mutta se ei välttämättä riitä. Krimillä kuohuu, pakotteet iskevät vasten kasvoja. Kommunikointi Putinin Venäjän kanssa ei ole helppoa. Kommunikointi suomalaisten kanssa ei ole helppoa. Kommunikointi ei ole helppoa edes toistensa kanssa.

Sumu on erittäin taitavasti ohjattu, tyylikäs esitys. Timo Tuominen, Jani Karvinen ja Kari Ketonen ovat iskemätön trio, joiden keskinäinen kemia pelaa loistavasti. Tosin, loistavasti joukkoon sopii myös Elena Spirina, jonka Larisa saapuu auttamaan miehiä mäessä.

Jokelalla on uskomaton kyky saada komiikkaa tilanteisiin, jossa ei ole mitään hauskaa. Ja kuinka ratkiriemukasta se komiikka onkaan! Kaiken takana on mitä vakavimmat ja kriittisimmät aiheet, mutta huumorin siemen on löydetty ja pantu härskisti kasvamaan. Sumussa Jokela todistaa jälleen olevansa yksi Suomen parhaista näytelmäkirjailijoista.

Ja hei - eihän mikään esitys voi olla huono, joka sisältää eräänlaisen pastissin tammikuussa menehtyneelle David Bowielle.

Kuva: Stefan Bremer