Place to Hide: Pori Jazz perjantai (2/3)

Kandance Springs / Kuva: Riikka Vaahtera

Aurinko paistaa ja artistit laulaa - kuinka hieno päivä saapua Kirjurinluodolle. Päiväni alkoi burgerilla ja Nashville, Tennesseestä kotoisin olevan Kandance Springsin odottamisella.

Upea-ääninen soul-laulajatar on alle 30-vuotias ja julkaissut esikoisalbuminsa viime vuonna arvostetulla Blue Note -levy-yhtiöllä. Ennen keikkaa ilmoitettiin Springsin saapuvan signeeraamaan albumiaan keikan jälkeen. Mitäkö se tarkoittaa? Ryntään heti Päälavan vieressä olevan Jungle Recordsin telttaan ostamaan Soul Eyes -albumin ettei se vahingossakaan ehdi loppua.

Springs oli karismaattinen ja lunasti kaikki odotukset joita katsojilla oli. Hän istui flyygelinsä takana soittamassa albumillaan kuultavia kappaleita yhtyeensä kanssa. Juuri tämä on Pori Jazzin ydin: tuoda kuultavaksi loistavia artisteja, joista et ole koskaan aiemmin kuullutkaan. Nämä artistit saavat suurta näkyvyyttä suomalaisyleisölle Porista ja aivan varmasti kasoittain uusia faneja.

Olen jokaisena vuonna yllättynyt juuri näistä artisteista, joita en aiemmin tunne. Suurimmat yllätykset odottavat toki vielä seuraavaan päivään, mutta Kandance Springs oli tervetullut tutustuminen. Uusi ystävä.

Talk to Me, nimikappale Soul Eyes, Place to Hide, Neither Old Nor Young ja Leavin' ovat albumin kovia luita, mutta myös paikoin hyvältä Disney-kappaleelta kuulostava Too Good to Last ja mahtava Novocaine Heart tuovat väristyksiä.

Kandance Springs signeeraa / Kuva: Samuli Pentti

Keikan jälkeen jäin odottamaan Jungle Recordsin luokse, jonne oli saapunut kymmeniä nimikirjoitusta hamuavia musiikkidiggareita. Ihmiset toivat Soul Eyes -vinyyliä ja cd:tä artistille signeerattavaksi. Springs oli erittäin hyvätuulinen ja hymyili kuin Porin aurinko. "How are you?" Springs kysyi jokaiselta. "I'm good", muistelen vastaavani, ja kysyin kuinka hän itse voi. Kuinka amerikkalaiselta voi tuntua tuon kohtaamisen jälkeen? Small talkia tulevan, nousevan tähden kanssa. Can't complain.

Päivän missattu mahdollisuus oli Olli Hirvonen New Helsinki, josta ehdin kuulla vain lopun. Kun laadukkaita artisteja ja yhtyeitä on liikaa, syntyy nopeasti tilanne että uskoo maailmassa olevan vain hyvää musiikkia. Yllätysesiintymisen Lokkilavan edustalla tehnyt Sun Ra Arkestra tosin muistutti ettei kaikki välttämättä uppoa. Heidän musiikkinsa oli kuin New Orleansilasen hautasaattueen musiikkia. Tosin tämä oli vain esimakua seuraavan päivän keikasta, jota en nähnyt.

Tässä vaiheessa on hetki suorastaan hehkuttaa alueella olevaa ruokapuolta: tarjontaa löytyy enemmän kuin osaisi toivoa. Jos haluat jäätelöä suoraan Tampereen sydämestä, siellä on koju. Burgeria löytyy anniskeluteltasta. Jokilavan vieressä on oma ruoka-alueensa, josta saa falafeleja, aasialaista, salaattia, proteiinimättöä, muutaman kymmenen metrin päästä jopa sushia... Metrilakuja, you name it. On varmaa, että jokaiselle löytyi jotakin ja kaiken lisäksi kohtuu hinnoin - lähes joka kojussa kunnollisen aterian sai 10 eurolla, mikä ei ole laadukkaasta ruoasta festarihinnaksi paha.

Herbie Hancock / Kuva: Tomi Vastamäki

Illan henkinen pääesiintyjä, jazzlegenda Herbie Hancock ei esittelyjä kaipaa. 77-vuotias Hancock kuuluu jazzin uudistajiin ja Porissa vierailijoiden kärkikastiin - tämä on hänen kahdeksas esiintymisensä Jazzeilla. Hancock soitti aikanaan myös Miles Davisin kanssa, mikä on vain lisännyt hänen statustaan fuusion kruunaamattomana keisarina.

Hancock oli saanut silmämääräisesti Kirjurinluodon täyteen ihmisiä - ja huomattavan määrän nuorta kuulijakuntaa. Jazz ei katso ikää. Seisoin eturivissä ja vierelläni oli jazzdiggareita ja hiljaisia besserwissereitä. He tunsivat tuotannon läpikotaisin, mikä voitti kunnioitukseni puolelleen - ei sillä että kunnioitukseni painaisi heidän henkisiä Fazioli-koskettimiaan senttiäkään.

Jazzmestarin kuuluisimmat tunnistin itsekin: Watermelon Manista ja Actual Proofista Chameleoniin ja Cantaloupe Islandiin. Hancock ei vaikuttanut ikäiseltään hetkeäkään. Mies on lähes 80 vuotta, mutta soittaa ja esiintyy kuin puolet nuorempi veikkonen. Hänen yhtyeensä koostui maailman kiinnostavimmista muusikoista, aina Kendrick Lamarin tuottajasta Terrace Martinista, Santanan ja Stingin kanssa esiintyneisiin muusikkoihin.

Jamiroquai / Kuva: Tomi Vastamäki

Hyvä ystäväni oli myös saapunut siskonsa kanssa Pori Jazzeille - ensimmäistä kertaa koskaan. He olivat tulleet katsomaan Jamiroquaita, jota itse en tunne. Ystäväni myönsi, että vaikka on täällä ensimmäistä kertaa, hän todella haluaisi tulla uudestaan. Täällä on niin siistiä ja hyvä fiilis, hän sanoi. Se tunne todella on jotakin mitä muut tämän tasoiset festivaalit eivät tavoita.

Jamiroquai oli pimenevän illan pääesiintyjä. Musiikki oli minulle tuntematonta, mutta lavashow teki vaikutuksen. Muusikot osoittivat myös osaavansa soittaa ja laulaa - tuskimpa Kirjurinluoto olisi ollut muuten täynnä bändin faneja. Tungokseksi asti. Fanit rakastivat keikkaa ja tanssivat Jamiroquain tahtiin ties mitkä seppeleet pääässään. Yhtyeen laulajalla oli led-valaistut sarvet, jollakin katsojalla intiaanipäähine. Hattujen ja valojen juhlaa.

Lue myös reportaasini muilta päiviltä:
Pori Jazz: Päivä 1 - torstai
Pori Jazz: Päivä 3 - lauantai

Kandance Springs / Kuva: Samuli Pentti