And Now for Something Completely Same

Kuva ei tarvitse hauskaa kuvatekstiä / Kuva: Tanja Ahola

Ryhmäteatterin tuotos nähtiin jälleen Suomenlinnan kesäteatterissa. Ohjelmisto valitaan yleensä todella hyvin: viime vuonna nähtiin harvemmin nähty de Laclosin Valheet ja viettelijät, tänä vuonna Shakespearen klassikko Kesäyön uni (A Midsummer Night's Dream) Lauri Siparin käännöksellä.

Shakespeare on haastavaa jo itsessään, eikä suomenkieli tuo ainakaan helpotusta asiaan. On aina ilo nähdä Shakespearen teoksia. Myös tässä tapauksessa, kun itse näytelmä ei ole omia suosikkejani. Itseasiassa Kesäyön uni tai unelma on mielestäni tylsin Shakespearen näytelmä.

Eikä Esa Leskisen ohjaama versio tuonut teokseen mitään uutta. Jos Suomenlinnan esitystä pitäisi kuvata vain kahdella sanalla, ne olisivat ilmeinen ja keskinkertainen. Teosta ei tuotu mihinkään, se pysyi staattisesti paikkallaan saaden välillä hymyn suupieleen.

Minna Suuronen: Ta daa! Taikaruississa on sitä jotakin / Kuva: Tanja Ahola

Lavastus oli erinomainen, mutta (esimerkiksi HS:n) ylistämä puvustus ei ollut erityisen mahtava. Muutamia hyviä juttuja oli (jalopeuran asu! Aasin pää!), mutta siihen se jäi. Myös Titanian asu oli omasta mielestäni ihan hieno.

Näyttelijät puhuivat ihan hyvin Siparin Shakespearea. Näyttelijöistä puhuttaessa voin kertoa, että esimerkiksi Minna Suurosen ja Sari Mällisen työskentelystä nautin aina. Itselleni uudet tuttavuudet Mikko Penttilä ja Pyry Äikää tekivät hillittömät roolit Valentin Vankkana ja Helenana. Superb!

Kesäyön unihan kertoo lyhykäisesti siitä, että kaksi pariskuntaa - kohellusta ja taikuutta, fantasiaelementtejä ja niin edelleen - rakastuvat ihan metsään ja sekaisin. Samalla keijut häärii ja näin. Näytelmällä on hieno sanoma rakkaudesta ja siitä kuinka houkuttelevaa ruoho on aidan toisella puolella. Aiheet puhuttelevat minua kyllä, mutta näytelmä ei.

Tämä Ryhmiksen versio oli luotu ajattomaksi, mutta tuntui silti olevan syvällä menneisyydessä. Esitys olisi kaivannut jotain nerokasta kulmaa, jotakin. Sitä jotakin! Esitys oli parempi kuin odotin, mutta teatterin kaikkeudessa niin kovin, kovin keskinkertainen. Ja kuinka niin halusin pitää tästä.

Olen tuohtunut.

Anna-Riikka Rajanen - suoraan tunteeseen / Kuva: Tanja Ahola