 |
| Ingela Brimberg ja Valter Borin Kuva: Heikki Tuuli 2012 |
Ooppera siis kiinnostaa. Omalla kohdallani kaikki lähti varmaan liikkeelle Luciano Pavarottista (en tiedä onko se oikeiden oopperaihmisten keskuudessa jotenkin noloa). Eläessään Pavarotti teki kuitenkin palveluksen koko ooppera-skenelle, ja popularisoi sitä. Hän lauloi kuuluisimpien oopperoiden suuria aarioita tuoden ne kaikkien korviin. Oopperapuristit eivät olleet kovin innoissaan siitä, ainakaan Pavarottin omaelämäkerran mukaan, mutta näin jälkeenpäin tarkasteltuna siitä oli varmasti hyötyä kaikille.
Italialaisen Giacomo Puccinin Tosca tulee olemaan ensimmäinen näkemäni esitys.
Kokemattomuuteni saikin minut hyvin hermostuneeksi kun astuin Suomen Kansallisoopperan sisäänkäynnistä. Muut katsojat olivat kohteliaita ja mukavia, henkilökunta reipasta ja asiallista.
Kun olin lunastanut lippuni, menin narikalle. "V-voiko tähän jättää jos on permanto... Permannolla paikka", taplailin kauniille narikkatytölle samalla heiluttaen käsiohjelmaa ja lippua.
Kävelin upean rakennuksen poikki toiselle puolelle, jossa on sisäänkäynti omalle katsomopaikalleni. Toisaalta aikaa oopperan alkuun on vielä puoli tuntia, ehkä käyn vessassa. Näin muutaman, ketkä olivat pukeutuneet samankaltaisiin siisteihin vaatteisiin kuin minä, mutta silti koin olevani alipukeutunut kaikkien niiden pukujen ja hameiden loisteessa. Jokainen askel oli yhtä toscaa, tarkoitan tuskaa, sillä minusta tuntui että kaikki olisivat siellä katsomassa minua kuin väliaikanumeroa. Todistamassa kun nöyryytän itseäni.
 |
| "Siis kävikö Kulttuurishokki katsomassa?" Kuvassa Ingela Brimberg ja Valter Borin. Kuvaaja Heikki Tuuli, 2012 |
Sali oli hieno ja penkit hyvin mukavat. Kun jonkun oli päästävä ohitseni, he hymyilivät lämpimästi, katsoivat silmiin ja kiittivät kuuluvasti - tällaista ei tapahdu teatterissa kovin usein. Teatterissa monesti vain tunkeudutaan nopeasti läpi, oopperassa se ei ole big deal, päin vastoin. Huomasin, että tunnelma onkin oikeastaan rento.
Tosca alkoi ja orkesteri oli sanalla sanoen vakuuttava. Musiikinjohdosta vastaa Modestas Pitrenas. Ja niin oli lavastuskin. Esityksessä on kolme näytöstä ja jokaiseen vaihtuu lavasteet erikseen. Näihin näkymiin on panostettu, vaikka mitään turhaa rekvisiittakrääsää lavalla ei olekkaan: siellä on pelkästään kaikki tarpeellinen.
Tämän kyseisen oopperan tarina ei ollut tuttu aiemmin, mutta sen ehkä kuuluisin aaria E lucevan le stelle on hyvinkin tuttu kappale. Toscan tarinahan on melko yksinkertainen, traagista loppua kohden: on maalari ja hänen rakastettunsa, tulee pahis jolla on valtaa ja vangitsee maalarin, haluaa saada tämän rakastetun.
Tosca oli itseasiassa viimeinen ooppera, jossa Pavarotti esiintyi. Se oli vuonna 2004 ja rooli oli maalari Cavaradossi.
Esiintyjät olivat hyvin vahvoja ja karismaattisia, mikä toisaalta ei vähääkään yllättänyt. Cavaradossia tässä versiossa hienosti ja miellyttävästi tulkitsi Najmiddin Mavlyanov. Myös ikävän miehen roolissa nähty Lucio Gallo teki vaikutuksen Scarpiana.
Miehet tekivät hyvin, mutta oma suosikkini oli upea Claire Rutter nimiroolissa Toscana. Aivan hengästyttävä ääni. Rutter on aivan huippu, nautin suuresti hänen esiintymisestään - ja niin nautti muukin yleisö. Aplodeissa hän saikin suurimmat kiitokset. Se oli hienoa, koska en mennyt havaintoideni kanssa ihan metsään.
Hieno esitys kaiken kaikkiaan. Muu yleisö tuntui nauttivan myös - tuskinpa eräs rouva olisi varastanut käsiohjelman selailukappaletta narikkojen luota jollei olisi nauttinut esityksestä.
Ooppera on korkeakulttuuria, mutta sitä voi harrastaa kaikki. Kyllä, paniikin hetkiä saattaa tulla, mutta hei, aina on eka kerta. Toivonkin, että tarinani rohkaisee uusia kasvoja nauttimaan oopperasta.
Se on oma maailmansa, mutta kaikille avoin.
Toscaa on esitetty Kansallisoopperassa yli 100 kertaa ja se sai ensi-iltansa 20 vuotta sitten - ei hassumpi tapa tutustua.
 |
| Arvostelut olivat kiittävät. Kuvassa Jyrki Anttila, kuvaaja Heikki Tuuli 2008 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti