Ilta jolloin Espoossakin oli hauskaa

En liene ainoa kenen festarikesä on alkanut Espoon Kivenlahti Rockista. Festarista jäi kaikkineen erittäin hyvä maku, mutta loppu lässäytti ja pahasti.

Festari käynnistyi klo 16, itse saavuin festarialueelle klo 19 aikoihin.

Haahuilin festarialueella ja ihmettelin. Silmiini pisti merkittävästi kuinka hyvin Kivenlahti Rock on järjestänyt liikuntarajoitteisten ihmisten liikkuvuuden. En ole aiemmin festareilla kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota, mutta nyt asia oltiin järjestetty ainakin omiin silmiini huomattavan hyvin.

Merchendise-kojussa myytiin useiden eri artistien kamaa, mutta illan pääesiintyjällä The Boomtown Ratsilla oli oma osionsa. Mukaani tarttuikin naurettavan halpa So Modern/The Boomtown Rats Collection -kokoelma CD, bändin signeerauksilla! Vain 15 euroa legendaarisen bändin nimmareista - ja vielä musiikkia kaupan päälle!

Kuva espoolaisen bajamajan sisältä

Iloiseksi minut sai myös Alepa-auto. Festarialueilla on yleensä todella kallista, mutta Kivenlahti Rock on toisenlainen. Itämaisia festariruokakojuja oli myös, mutta hinnat olivat iha normi. Ja halvin vaihtoehto tosiaan se Alepa-auto, josta sai hakea vesi- tai limpparipullon, sämpylää, karkkia, mitä tahansa ihan normaalein hinnoin! Jo pelkästään tämä ratkaisu huokui sitä, ettei kyseessä ole mitkään riistofestarit, vaan oikeasti ja puhtaasti halutaan että kaikilla on hauskaa ja mahdollisimman viihtyisää.

Alepa-auto

Meininki oli muutenkin erittäin rentoa ja henkilökunta mukavaa. Kivenlahti Rock onkin eräänlainen Pori Jazzin pikkuserkku.

Melrose

Kun saavuin, Melrose soitti päälavalla. Melkein 35 vuotta sitten aloittanut bändi oli materiaalinsa puolesta minulle tuntematon, mutta keikan kuultuani innostuin tutustumaan tähän lähemmin. Laadukasta suomalaista rockia. Erityisesti bändin Wikipedia-sivua tarkastelleena positiivisia viboja herättää se, ettei Melrose ole tällainen nykyajan hömpötysyhtye/artisti, joka julkaisee ensimmäisen kokoelmansa jo toisen tai kolmannen levynsä jälkeen. Jo kuulemani lyhyen keikan perusteella Melrose tekee musiikkia rakkaudesta musiikkiin, ei niinkään rakkaudesta esiintymiseen.

Festarialue vähän taaempana

Mokoma

aloitti samantien Melrosen jälkeen Leppävaaralavalla, joka oltiin sijoitettu lähestulkoon päälavan viereen. Yleisö siirtyi vaivatta lavan edestä toiselle ja keikkaelämyksestä tuli sinänsä saumaton. Toisaalta Mokoman aikana Nazareth ei pystynyt tekemään soundcheckia ja festarin aikataulu petti. Siitä alkoi lumipalloefekti, mikä vaikutti erittäin surullisesti pääesiintyjiin.

Mokoman metallimusiikki on ehkä hieman liian raskasta minulle, mutta tykkäsin bändin energiasta ja laulujen teemoista. On aina kunnioitettavaa kun suomenkieltä tuodaan esiin rikkaalla tavalla, ja sen Mokoma ainakin tekee.

Keikan jälkeen Nazarethin soundcheck oli vielä pahasti kesken. Mokomasta kuului liian kova ääni, eikä Nazarethin kiertuehenkilökunta ollut ilmeisesti tottunut tekemään soundcheckiä toisen soittaessa. Siitä vastuussa ollut mies oli vaikean näköinen ja sanoi useamman kerran, että täytyy pudottaa yksi numero pois. Pian hän sanoi että jollei nyt aloiteta täytyy pudottaa kaksi. Aloitus venyi, äänten testaus pistettiin äkkiä pakettiin ja keikka alkoi. Kotiteollisuuden Jouni Hynynen huomautti omalla keikallaan Nazarethin epävireydestä, mutta siihen oli syynsä, mikäli Hynysen huomio piti paikkansa.

Nazareth (UK)

Nyt on legendaarista. En ollut tutustunut Nazarethin musiikkiin juurikaan ennen festareita. Tiedän suurinpiirtein vain heidän debyyttialbuminsa Nazareth (1971), joka ilmestyi kolme vuotta skottibändin perustamisen jälkeen. Yhtyeen läpimurtohan tietysti oli Hair of the Dog (1975). Bändistä tietoja lukiessani ennen keikkaa huomasin kuitenkin, että ainoa alkuperäinen jäsen on yhtyeen basisti Pete Agnew. Hänen poikansa Lee Agnew toimii rumpalina, mikä osoittaa mielenkiintoista jatkumoa yhtyeen historiassa. Carl Sentance toimii laulajana ja omiin korviini on ottanut kattavan tuotannon hienosti haltuun.

Joku aiheutti jonkinlaista häiriötä eturivissä kauempana. En tiedä mitä tapahtui, mutta viisi turvamiestä tuli siihen selvittämään tilannetta. Sentance huomasi kappaleen loppuvaiheilla tämän tilanteen ja välispiikissään pyysi josko voitaisiin olla vähän rennompia ja pitää hauskaa. Suomalaisilta festareilta kun välillä tuppaa se rentous unohtumaan, eikä syynä usein ole järjestäjät vaan Suomen kieltolaki, tai vastaavasti huonosti käyttäytyvät rönyapinat.

Yhdessä vaiheessa Sentance ihmetteli ääneen miksei yleisöllä ole juotavaa. Pian hän kuitenkin tajusi, että lavan vasemmalla puolella oleva täyteen tupattu alue on anniskelua varten. Häntä nauratti. Sentance kiitti permannolla olevia faneja ja symppasi anniskelualueen porukoita.

Toinen juttu tapahtui melko loppupuolella keikkaa. Fani pääsi ryntäämään lavalle vaaralliset kynä ja paperi kädessään. Nazarethista vastuussa oleva mies juoksi lavan toiselle puolelle salamannopeasti. Taklaus oli kova.

Seisoin eturivissä melko keskellä ja basso jytisi. En käyttänyt korvatulppia ja pelkäsin hieman. Muistin jälleen kuinka pitäisi ostaa ne joulukuusitulpat. Ensi kerralla sitten... Kuten jo ounastelinkin, suurin osa festarikansasta oli tullut katsomaan Nazarethia. Ainakin näin silmämääräisesti. Myös festareitten nettisivuilla bändi oli saanut enemmän sydämiä kuin seuraava, illan pääesiintyjä.

The Boomtown Rats (IRL)

Tätä olen odottanut. Monet eivät tunnu tietävän mikä tämä bändi edes on. Lyhyesti sanottuna legendaarinen irlantilainen uuden aallon punk-rock -bändi, joka perustettiin 1975. Nokkamiehenä toimii Bob Geldof, joka muistetaan mm. vuoden 1985 Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertin järjestämisestä. Nykymusiikin tekijöihin verrattuna Geldof on siinä mielessä harvinaisuus, että hän haluaa välittää musiikillaan sanomaa. Se saattaa joistakin lukijoista kuulostaa oudolta, mutta sellaista musiikki ennen oli. Lähes jokaisessa kappaleessa on vahva poliittinen sanoma.

Pitkin keikkaa Geldof säntäili lavan etuosaa edestakaisin - jauhaen käärmeennahkapuvussaan asenteellisesti purkkaa koko keikan ajan. Tekniikka oli kohdillaan, sillä lauluun tämä ei vaikuttanut.
Purkan syöminen saattaa vaikuttaa ylimieliseltä ajatuksena, mutta Geldof otti yleisön kyllä haltuunsa mitä pidemmälle keikka jatkui ja arvostus välittyi.

Oli hienoa kuulla kaikki suurimmat hitit. Ne nousivatkin keikan kohokohdiksi, mainittakoot vaikka klassikot Like Clockwork, I Don't Like Mondays, Banana Republic ja Rat Trap. Jälkimmäinen biisi päättikin koko konsertin. Joku fani saattaa nyt heristää korviaan ja kysyä "Rat Trap päätti keikan?" Kyllä juuri näin. Encore nimittäin jäi kuulematta.

Bändi poistui taakse ja heidän kiertuehemmonsa tuli virittämään kitaraa. Hän oli hämmentynyt kun juontajat ryntäsivät lavalle keskeyttämään huvin, olihan kello jo 00:00.
"Suomen lainsäädännön vuoksi täytyy tältä illalta päättää festarit tähän, mutta huomenna meille esiintyy mm. Robin, Haloo Helsinki! ja pääesiintyjänä Sleepy Sleepers! Nähdään huomenna!"

Pääesiintyjä The Boomtown Rats ehti soittaa reilun tunnin. Pettymys oli suuri faneille ja varmasti yhtyeellekin. He ovat tulleet kaukaa esittämään settinsä, ja yhtäkkiä ilman mitään tietoa kaikki keskeytetään eivätkä he enää pääse lavalle hyvästelemään yleisöä. Yleisö lähti nujerrettuna koteihinsa, itse jäin järkyttyneenä seisomaan lavan eteen.
"Can I have a set list?", huusin eräälle roudarille. "No!", hän huusi ja nauroi. Hän irrotti Bob Geldofin settilistan ja ojensi sen minulle! Olin tosi iloinen, sillä tämä oli ensimmäinen settilista jonka olen onnistunut saamaan (en tosin ole yrittänytkään kuin pari kertaa aiemmin). Kiitos tästä!

Settilistasta näkee, että kolme biisiä jäi kokonaan soittamatta. Me and Howard Hughes, Diamond Smiles, sekä se mitä itse odotin kaikkein eniten, mieletön liveralli The Boomtown Rats. En syytä tästä Kivenlahti Rockia järjestäjänä. Tiedän myös, että soittoajat ovat melko tarkkoja, mutta mikäli bändi olisi vetänyt edes yhden lisäbiisin olisiko se ollut niin vaarallista? Kivenlahti Rock hoiti asian siististi (eikä sentään vetänyt esim. virtoja pois), mutta näin fanin näkökulmasta keikka lässähti pahasti. Pääesiintyjän keikka. Näen jopa sen, että pian maailman tähtiartistit eivät tule Suomeen keikalle, kun kieltolainsäädäntö on suoraan Neuvostoliiton tasoa.

Mikä keskellä kaupunkia silloin tällöin (tässä tapauksessa varmaan vain kerran kesässä) pidetään joku tapahtuma, joka kaikenlisäksi tuo kaupungille rahaa, miksei voida tehdä poikkeusta? Melu ei ole niin kova että se häiritsisi liikaa - ja jos häiritsee niin so what. Onko sillä väliä kestääkö konsertti kahteentoista vai kymmentä yli kahteentoista. Jos keikka jää kesken, sitä voi melkein verrata siihen että katsoo leffaa, josta jää loppu näkemättä. Tai lukee kirjaa josta puuttuu viimeiset sivut. Tai se Star Wars -figuuri jolta puuttuu valomiekka. You get the point.

Molemmat pääesiintyjät, Nazareth ja The Boomtown Rats, ovat ehkä hieman marginaalissa yhtyeinä. Mainitsin aiemmin Kivenlahti Rockin nettisivujen sydämmet - Kaamealla Haloo Helsingillä on enemmän tykkäyksiä kuin molemmilla legendoilla yhteensä. Kertooko se sivujen kävijäkunnasta vai suomalaisista yleensä? Mene ja tiedä.

Kaiken kaikkiaan Kivenlahti Rock oli erittäin positiivinen kokemus. On todellinen kulttuuriteko tuoda The Boomtown Ratsin kaltainen yhtye, kuten myös Nazareth, Suomeen. Tämä saattoi olla ensimmäinen kertani kun nautin Espoossa olosta, mutta mikäli Kivenlahti Rockiin on meneminen, ei varmasti viimeinen.