Jari Tervo: Revontultentie (2014)

Revontultentie (WSOY, 2014)

Tässä tulee ensimmäinen kirjakirjoitukseni! Jostain syystä tätä on erittäin hankala aloittaa...

Voisin aluksi kertoa omasta suhteestani kirjailijaan, Jari Tervoon. Henkilökohtaisesti pidän häntä Suomen mahdollisesti hauskimpana miehenä. Uutisvuoto toi hänet minulle ensimmäisen kerran tutuksi, melkein 10 vuotta sitten. Sitä hyvää aikaa, jolloin vielä Tabermann oli vastajoukkueen kapteeni.

Tervon kirjallisuus aukeni minulle vasta pari vuotta sitten, kuten kirjallisuus yleensä. Nähkääs, olen aina lukenut elämäkertoja ja muistelmia - ne on ollut mulle se juttu. Ala- ja yläasteen aikoihin lukeminen oli minulle pelkästään pakkopullaa, jotain mitä pitää tehdä. Ja kaikkihan tietää, jos jotain pitää tehdä, pakotetaan tekemään jotakin, kaikki ilo on tiessään. Ysillä tapahtui kuitenkin jotain: luin Agatha Christien jännärin (jonka alkuperäinen nimi on pannassa, en siis mainitse koko kirjan nimeä, sillä nykyinen nimi spoilaa oikeastaan kaiken. Vähän niinkuin The Shawshank Redemption -leffan suomennos). Rakastin sitä, ja tähän päivään asti pidän sitä yhtenä parhaista lukemistani kirjoista. Nykyään luen huomattavasti enemmän, vaikka täytyy myöntää että aina voisi lukea enemmänkin.
Väitän silti olevani intohimoinen kirjojen lukija ja keräilijä. Kun sähkölaskut jäävät maksamatta ja katto viedään pääni päältä, kirjoja riittää vaikka pieneksi taloksi asti. Kaksi huonetta ja keittiö.

Ensimmäinen lukemani Tervo oli Layla (2011). Kirjan ja ruusun päivän Jarrusukka (2013) tuli luettua ilmestyessään. Esikoisen (2013) ehdin ostaa, mutta toistaiseksi en ole ehtinyt sitä vielä lukea. (Tämä saattaa kohauttaa useita lukijoitani, ottaen huomioon, että aion kirjoittaa lukemastani Esikoisen "itsenäisestä jatko-osasta", kuten takakansi lupaa.)

Nautin lukukokemuksesta.

Kuva: Veikko Somerpuro

Revontultentie osoitti jälleen, kuinka taitavasti Jari Tervo kynäänsä käyttää. Tervo on koomikko, mutta ilman vitsejä. Siksi varmasti hänen juttunsa minuun niin kovasti iskevätkin: hän kertoo asian, mutta niin loistavasti että se saa räjähtämään nauruun.
Esikoisen tavoin kirja on Jari-nimisen lapsen päiväkirjamerkintöjä '70-luvun alun Rovaniemeltä. Teos on fiktiivinen romaani, joka ammentaa tai on ammentamatta todellisista tapahtumista kirjailija Jari Tervon nuoruusvuosilta. Silti voisin verrata tätä eräänlaiseksi humoristiseksi suomalaiseksi Knausgård-sarjaksi (ksi, ksi, ksi, ksi. Useiden muiden tavoin oletan, että kolmas osa on tulossa).
Ja vaikka nyt sanoinkin, että kirja on huomiristinen, en tarkoita että se olisi komedia. Kutsuisin tätä ennemmin kevyeksi ja hauskaksi teksti-ikkunaksi nuoren pojan elämään 70-luvun Lapissa, ajassa ja paikassa jolloin Timo K. Mukkaa saattoi vielä seurata kotiovelle asti.

14-vuotias päiväkirjailija Jari ryhtyy marxismin vahvaksi lähettilääksi, käy kondomiostoksilla, astuu Marlon Brandon askelissa Wounded Kneen intiaanien puolelle, ja viettää aikaansa hienon Cassette Recorderinsa parissa, kuunnellen tarinoita Erkki-sedän sotavuosilta. Jarin mielessä alkaa hahmottua mahdollinen ura kirjailijana…

Revontultentiellä (ja toisinaan vähän kauempanakin) seikkailevat mm. pikkusisko Maija, pikku-Lenin, äiti ja isä, isovanhemmat Esme ja Erkki, opettaja Orankivaara, suuri rakkaus Irene, intiaaneja, sekä show'n varastava pikkuveli Unto Abraham.
Unto Abraham nousi suosikikseni: hänen kohelluksensa olivat minulle takuuvarmoja naurun hetkiä.

Jari Tervo: Revontultentie
WSOY 2014. 312 sivua.