Seela Sella on Adolf Hitler pakahduttavan hienossa näytelmässä

Kuva: Kari Sunnari / TTT

Kun Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto Hitler ja Blondi ilmoitettiin, olin innoissani. Korona pilasi kuitenkin orastavan esityskauden, enkä uskonut näkeväni esitystä. Toki siitä tarjottiin striiminä, mutta en erityisemmin lämpeä niille jos on kyse suomalaisesta esityksestä.

Esitys kuitenkin palasi Kansallisteatteriin nyt lokakuussa. En voi kyllin vahvasti painottaa, että tämä on nähtävä ennen kuin se on ohi. Oikeastaan on suuri pettymys, että näin mestarillinen esitys ei näytä toistaiseksi jatkuvan Kansallisteatterissa. Marraskuun alussa nähdään pari esitystä Tampereella, ja sitten se näyttää olevan siinä.

Vetoan tekijöihin ja tuottajiin: antakaa sen jatkua. Hitler ja Blondi on jotakin poikkeuksellista. Se ei ole vain hyvä esitys, se on tärkeä. Se on kaunis, kaikin puolin upeasti kirjoitettu ja valmistettu. Seela Sella tekee suurella varmuudella yhden uransa hienoimmista rooleista, eikä Tampereen Työväen Teatterin loistava Verneri Lilja jää näyttelijälegendan varjoon.

Sella näyttelee natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitleriä ja Lilja tämän saksanpaimenkoiraa Blondia. Hitler ja Blondi on nykyteatteria parhaimmillaan, vaikka ei varsinaisesti riko rajoja. Tai no, laadun rajoja kyllä, mutta nykyteatteriksi esitys on jopa melko perinteinen. Silti se tuo mieleeni Kristian Smedsin Mr Vertigon noin kymmenen vuoden takaa. En osaa oikeastaan sanoa edes miksi, ehkä se aiheutti niin suuren tunne-elämyksen.

Vuoden hienoimmasta näkemästäni lavastuksesta (ja puvustuksesta) vastaa Tarja Simone, valoista Eero Auvinen, äänistä Kyösti Kallio. Yhdessä he ja moni muu nostavat Michael Baranin teoksen täyteen loistoonsa.

Esityksessä kuullaan paljon musiikkia saksalaiselta avantgarde-säveltäjä Karlheinz Stockhausenilta, jonka pianoteoksia soittaa vuoroin Mariola Aniolek ja Niina Ranta.

Sanoin samaa Baranin toisesta mestariteoksesta Tyttö joka käveli mitä aion sanoa nyt Hitleristä ja Blondista: tässä on kansainvälistä potentiaalia. Näen paremmin kuin hyvin, että esitys kiertäisi maailmaa tällä kokoonpanolla, mutta myös sen että teksti jäisi klassikoksi. Kuvitelkaa kuinka hienoa olisi, jos näytelmän Hitler-roolista tulisi samanlainen kuin vaikka Kirsikkatarhan Firsistä tai Kuningas Learin nimiroolista: rooliin etsittäisi paikallinen ansioitunut (tässä tapauksessa nais-)näyttelijä, ja rooli olisi sulka ansioituneen taiteilijan hattuun.

Vaikka tiesin aiemmin kuinka monipuolinen ja merkittävä näyttelijä Sella on, muodonmuutos tuntui mahdottomalta. Siinä katsojien silmien edessä tämä 84-vuotias nainen muuttuu aikamme kylmäverisimmäksi murhaajaksi. Sella kuitenkin toi rooliin lämpöä, ja lähestyi hirmuhallitsijaa ymmärryksellä. Hän rakensi Hitleristä ihmisen, eikä turvautunut psykopaatin maneereihin.

Vierailin kuukausi sitten Lontoossa ja Windsorissa, ja näin kaksi näytelmää jotka sattumalta yhdistyvät omalla tavallaan Hitlerissä ja Blondissa. Theatre Royal Windsorissa katsoin Hamletin, jossa 82-vuotias Ian McKellen näytteli, perinteisesti nuoren miehen, Hamletin roolin. Lontoon Wyndham's Theatressa sen sijaan pyöri Tom Stoppardin natsi-Saksan nousua viennalaisten juutalaisten näkökulmasta kuvaava Leopoldstadt. Baranin näytelmä toimi näiden kahden näytelmän vastaparina mainiosti.

Tämän esityksen kohdalla tähdet ovat olleet oikeassa asennossa. Tämän esityksen pitäisi jatkua ikuisesti.

Kuva: Kari Sunnari / TTT