Kulttuurishokki: Viimeinen laiva on mestariteos

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Tänä vuonna teatterissa käynti on ollut melko tyhjänpäiväistä hommaa. Ehkä olen kyllästynyt aina toinen toistaan keskinkertaisimpiin juttuihin. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että ennen niin varmat tekijät ovat väsyneet teatteriin. Tekemisen palo tuntuu puuttuvan. Useimmat tänä vuonna näkemäni esitykset ovat vajonneet syvyyksiin, kuten Titanic.

Jos joku omaa itsessään samanlaisia ajatuksia, kannattaa tehdä reissu Turkuun. Kävin ensimmäistä kertaa Turun Kaupunginteatterilla 30. syyskuuta. Siellä esitetään suuresti ihailemani muusikko Stingin musikaali Viimeinen laiva (The Last Ship). Eikä tämä laiva viimeinen ole mikään Titanic.

Minulla oli pelkoni. Laulut ovat minulle tuttuja alkukielellä, enkä tiennyt kuinka ne saadaan luontevasti käännettyä suomeksi. Pelko osoittautui täysin aiheettomaksi, jopa asiattomaksi, sillä Mikko Koivusalo on tehnyt upeaa käännöstyötä. Pelkäsin myös sen tiedon varjossa, että Broadwayllä esitys ei menestynyt kovin hyvin. Ilmeisesti siksi musikaalia ei olla vielä nähty Englannissa tai muuaalla Euroopassa.

Mutta miksi pelko? Käsiohjelman ohjaajan sanan mukaan Mikko Kouki näki kolme vuotta sitten, että musikaalin on soitava Turussa koska se on luonnollinen esityspaikka tälle teokselle. Viimeisen laivan nähtyäni en kyseenalaista mitään mitä Kouki sanoo - niin vaikuttavan esityksen näin.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Viimeinen laiva kertoo miehestä, joka palaa kotikaupunkiinsa 16 vuotta myöhemmin. Hän kohtaa taaksensa jääneen rakastettunsa, tämän uuden miehen, kuolleen isänsä saappaat, sekä suuren joukon työttömiä laivanrakentajia. Teollisuus on lakkautettu kaupungista ja työttömyys vaivaa kaikkia entisiä tuttavia. Teemat tasapainottelevat kolmiodraaman, perhesuhteiden, sekä teollisuuden ja työllisyyden rajapinnoilla.

On ihailtavaa nähdä kuinka tyylipuhtaasti ja uskottavasti näinkin suuri tarina ollaan saatu toteutettua, pieniä yksityiskohtia käyttäen ja suorastaan hengästyttävän hienolla lavastuksella. Näyttämöllä ei ollut mitään turhaa, vaan kaikki oli yksinkertaisen tyylikästä. Kiitos siitä, lavastaja Jani Uljas.

Stingin musiikki soi upeasti tämän hetken vahvimman ensemblen esittämänä. Tätä karismaa ei Helsingistä löydä. Pääroolissa suorastaan loistaa Olli Rahkonen, joka tulee sekoittamaan Anna Victoria Erikssonin ja Jussu Pöyhösen hienosti näyttelemän pariskunnan soppaa. Rakentajien pomona nähdään äärimmäisen karismaattinen ja lavapreesensissään miellyttävä Jonas Saari. Tärkeässä roolissa nähdään myös pappi, jona Taneli Mäkelä tekee yhden parhaista näkemistäni rooleistaan.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Jokaikinen näyttelijä tekee mieleenpainuvan ja hienon työn, siitä suuret aplodit jokaiselle, yhdessä ja erikseen. Myös kapellimestarille ja orkesterille. Broadway-produktion heikkous lienee ollut se, ettei heillä ollut tätä työryhmää käytössään. Toinen vaihtoehto on tietysti myös siinä, että aihe ei ole ollut tarpeeksi mediaseksikäs New Yorkin viileille asukkaille.

Viimeinen laiva on mielenlaadultaan hyvin suomalainen. Sen huomaa satunnaisista tapauksista, jotka joko ovat kuuluneet John Loganin ja Brian Yorkeyn alkuperäiseen käsikirjoitukseen tai ei. Useimmiten nämä kohtaukset tapahtuvat kapakassa, mikä tuo hyvin paljon mieleen suomalaisten kanssakäymisen... Silti, myös kapakan ulkopuolella Kouki on ymmärtänyt teoksen hengen ja ytimen, tavoittaen esityksellä jotakin poikkeuksellista.

Musikaalissa on kantava ja kiinnostava tarina, mutta dramaturgiasta löytyy sen ainoa heikkous. Ensimmäinen osio ennen väliaikaa sujuu mutkattomasti, vyöryen eteenpäin, mutta väliajan jälkeen tarina ei pidä otettaan yhtä vahvasti. Toisella puoliskolla keskitytään enemmän suhteisiin ja eikä siinä tunnu olevan tarpeeksi vastusta, vaikka sinänsä suuria asioita tapahtuukin.

Kuva: Jesse Raatikainen

Siitäkin huolimatta Viimeinen laiva on yksi vuoden hienoimpia esityksiä, jota varten kannattaa matkustaa myös pidempi matka.

Näkemässäni esityksessä paikalla katsomossa oli myös Sting itse. Myönnän, että suunnittelin reissuni Turkuun hieman esityspäiviä ja keikkapäiviä yhteen ynnäillen. Sting saapui katsomoon ujon oloisena, neljän penkkirivin päähän minusta. Kun hän saapui saliin, yleisö antoi hänelle aplodit seisten.

Kun esitys loppui, Sting antoi valtaisat suosionosoitukset esiintyjille. Lopuksi myös hän itse astui lavalle, piti lyhyen puheen ja esitti nimikkokappaleen The Last Ship akustisena versiona. Hän kumarsi näyttelijöiden ja bändin mukana ja poistui työryhmän mukana. Tämä jää varmasti kaikkien paikalla olleiden mieleen ikuisesti.

Myöhemmissä (tosin suhteellisen heikoissa) haastatteluissa Sting kertoi olevansa liikuttunut esityksestä. Alussa, keskikohdassa ja lopussa. Hän kertoi myös olleensa yllättynyt kuinka hyvältä suomi kuulostaa laulettuna. Tässä esityksessä se todella kuulostikin.