Cats the Musical |
Ahdasta ja epämukavaa. Kädestä puuttui vain hot dog ja paidattomat suomenlippunaamaiset ukot. Viereeni istui karski englantia puhuva keski-ikäinen ukkeli. Hänen haara-asentonsa oli tähtitieteellinen.
Ostin käsiohjelman ennen esityksen alkua hieman yli vuoden takaisen Tinder-matchin näköiseltä tytöltä. Olen oppinut keräilemään niitä - käsiohjelmia siis. En jätä koskaan hankkimatta niitä näkemästäni esityksestä. Aloitin tavan vuonna 2008 ja olen sen jälkeen nähnyt melkein 200 esitystä. Tästä tavasta kiitos kuuluu oikeastaan, sen lisäksi että olen keräilevä sielu, ystävälleni Janne Jämsälle, joka on muuten Cats -musikaalin ykkösfani.
Minulle Cats ei ole musikaalina koskaan merkinnyt mitään. Näin sen Lahdessa melkein 10 vuotta sitten, mutta en jaksanut innostua siitä hirmuisesti. Siinä versiossa nähtiin mm. Sinikka Sokka ja Fredi. Tällä hetkellä West End ja Broadway -klassikko nähdään myös Tampereen Teatterissa.
Kun areena pimeni ja musikaalin ensitahdit alkoivat, aloin kuitenkin jännittää. Areenaa käytetään hienosti hyväksi. Musiikki kuulostaa helvetin hyvältä. Kylmiä väreitä niin väkevän kuuloisesta musiikista, kuin näyttelijäntyöstä. Hienot koreografiat, loisteliaat tanssijat... Ja mikä puvustus!
Haaramies ei taputtanut kappaleiden välissä ja päätti lähteä ennen väliaikaa.
Tällaisiako musikaalit oikeasti ovat? Cats ei merkitse minulle paljoa vieläkään, mutta en ole koskaan aiemmin pidätellyt näin montaa kertaa itkua. Osin siitä puhtaasta onnesta, kun näen oikeasti täydellisesti tehtyä teatteria. Siis, esityksen ei tarvitse olla edes mieleinen, kun se vaan on tehty tarpeeksi hyvin. Intohimo näkyi jokaisesta esiintyjästä. Suomessa tämä näkyy myös, mutta ammattitaito hapuilee useammin.
Cats the Musical |
Kun ei keskitytä mihinkään tiettyyn, pudotaan väliin. Pudotaan keskinkertaisuuden kuoppaan. Suomessa on harvassa ne erinomaiset ja poikkeukselliset kyvyt, koska kannustetaan siihen tiettyyn muottiin. Toki vika ei ole pelkästään näyttelijöissä, vaan myös ohjaajissa ja käsikirjoittajissa. Ennen kaikkea varmaan rahoittajissa ja riskiä pelkäävissä johtajissa, jotka ajattelevat tietävänsä mitä yleisö haluaa nähdä. Yleisölle pitää näyttää sitä, mitä se ei tiedä haluavansa nähdä.
Väliajan jälkeen Haaramies oli istunut taakseni, jossa oli muutama tyhjä penkki. Parempi näin, kaikilla on väljempää. Musikaalin kuuluisin kappale Memory on kaunis laulu. Se ei ole kuitenkaan saanut minua itkemään. Tässä kohtaa en kuitenkaan pystynyt enää pidätellä - murruin. Upea tulkinta.
Haaramies ei taputtanut kertaakaan esityksen aikana, mutta kuulin hänen itkevän ja näin hänen pyyhkivän kyyneliä hihaansa sivusilmällä. Machoman taitaakin rakastaa musikaaleja ja laulaa niitä yksin kotona.
Catsin cast sai vuolaat suosionosoitukset, yleisö nousi jopa seisomaan. Toivon, että tästä tulisi trendi ja maailman parhaiten tehtyjä musikaaleja nähtäisi myös toiste kiertueella täällä Suomessa. Esimerkiksi Billy Elliot olisi vastaus kaikkien rukouksiin. The Book of Mormon tai Hamilton? En uskalla edes uneksia. Kiitos LiveNationille tämän elämyksen järjestämisestä. Uskon ja toivon, että kysyntää löytyy.
Cats the Musical |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti