Voi hyvää päivää

"Tulee uusia" / Kuva: Tapio Vanhatalo

Farssi on vaikea laji. Monet yrittävät, harvat onnistuvat. Ikäväkseni täytyy myöntää, että Helsingin Kaupunginteatterin Ei makseta, ei makseta ei onnistu.

Hahmot ärsyttävät monelta osin. Tuntuu, ettei lopputuloksessa mennä niin pitkälle kuin teksti vaatisi. Rytmitys ei toimi ja näyttelijät laahaavat tekstin perässä. Suomeen sovitetusta alkuperäistekstistä vastaa italialainen nobelisti Dario Fo, joka menehtyi viime kuussa 90-vuotiaana.

En ole lukenut alkuperäiskäsikirjoitusta, mutta luulen pääpiirtein tunnistavani mikä tässä versiossa kuuluu alkuperäiseen ja mikä on sovitusta. Vain muutama Suomeen räätälöity vitsi istuu, mutta esitys on kaikkinensa liian väljä.

Ikäyleisöön upposi paikoin hyvin, mutta itselleni vain yksi lasillinen sherryä ei olisi riittänyt.

Poliisit esimerkiksi eivät naurattaneet minua (paitsi loistava kehonhallinta toisella poliisilla), sekä mainiosti näytellyt hahmot Hauturi ja Ukko. Tosin nämä kaikki olivatkin yksi ja sama näyttelijä Ville Tiihonen.

Harmittaa kun näytelmän idea on aika herkullinen: Nainen tekee sopimuksen useiden paikallisten kanssa ryöstää kauppa, osin mielenilmaisuna valtion ahneudelle ja "Euroopan kalleimmalle ostoskassille". Niitä varastettuja kasseja sitten piilotellaan kun poliisit koputtelevat ovelle, naisen ystävä toimii rikoskumppanina ja naisten miehet ovat ihan ulalla mitä tapahtuu.

Kuva: Tapio Vanhatalo

Näytelmän rakennekin on hyvä, mikä ehkä on syynä sen klassikkoasemaan. Ei makseta, ei makseta näytelmää on esitetty Suomessa myös nimellä Näillä palkoilla ei makseta. Loppu nivoutuu yhteen paremmin kuin monissa farsseissa.

Mielessäni käy monesti tiettyjä farsseja katsoessani, etteivät ne vaan istu Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Sitten muistan, että ovat ne joskus onnistuneetkin. Se vaatii vaan tarkkuutta, vauhtia ja tietynlaista herkkyyttä.

Who'll Stop the Rain / Kuva: Tapio Vanhatalo