tiistai 12. heinäkuuta 2016

Black Sabbath on heavyn The Beatles

Black Sabbath 1970-luvulla
Onko jutun otsikko liioiteltu? Mielestäni ei.

Vuonna 1969 perustettu Black Sabbath on luonut kokonaisen musiikkigenren, innoittaen satoja, ellei tuhansia muusikoita ja yhtyeitä koko sen pitkäkestoisen uran varrella. Black Sabbathin loppu on kuitenkin käsillä. The End -kiertue alkoi Pohjois-Amerikasta vuoden alusta, päättyen ensi vuoden alussa kahteen finaalishow'hun bändin syntysijoilla Birminghamissa.

Olisi ollut suuri vääryys mikäli Suomi, maailman metallipääkaupunki, olisi jäänyt ilman Sabbathin viimeistä keikkaa. Kaisaniemen Monsters of Rock -tapahtuman pääesiintyjää edelsi kolme kovaa bändiä, jotka olisivat aivan hyvin voineet olla taitojensa puolesta myös pääesiintyjiä. Metalli on tuntematon genre minulle (Black Sabbathinkin miellän enemmän raskaaksi rockiksi kuin metalliksi).

Rival Sons/LiveNationFI: Lasse Arkela
Suomalainen Amorphis ja ruotsalainen Opeth saivat yleisöltä suuret suosionosoitukset. Opethin solistin välispiikit olivat eritoten rautaa. Ymmärsin yhtyeiden tekniset saavutukset, mutta luulen edelleen pitäväni etäisyyttä heidän musiikkiinsa.

Illan toinen "lämppäri" sen sijaan sai molemmat peukaloni ylös, ja todennäköisesti uusimman vinyylin hyllyyn: amerikkalainen Rival Sons saapui lavalle Hyvät, pahat ja rumat -tunnarin soidessa, esittivät vaikuttavaa rockiaan ja saaden paljon uusia faneja. Kuulopuheiden mukaan ainakin. Heidän musiikkinsa oli aivan uusi tuttavuus minulle, mutta sitäkin parempi. Myös tapahtuman juontaja Jone Nikula ilmoittautui heidän fanikseen. Yhtyeen musiikissa oli todellista voimaa, jota suosittelen jokaisen rockin ystävän testaamaan. Itseasiassa bändin bookkasi jokaiselle The End -kiertueen keikalle Ozzy Osbourne itse.

Jokainen edeltävä bändi teki selväksi olevansa paljon velkaa Black Sabbathille omasta musiikkidiggailustaan. Amorphiksen solisti pukeutui Sabbath-paitaan, Opethin herra sanoi bändin tulevan osuutensa jälkeen innolla katsomoon muiden joukkoon. Black Sabbathin vaikutus on todella niin suuri. Kaikki kolme yhtyettä olivat kiitollisia saadessaan mahdollisuuden esiintyä ennen heitä, jotka itse lämmittelivät aikoinaan mm. Led Zeppeliniä.

Sabbathin keikka alkoi jännittävällä videolla, joka tuo koko Black Sabbathin yleisön eteen. Ja jotta dramaturgia menisi mahdollisimman oikein, keikka alkaa ensimmäisen albumin ensimmäisellä biisillä: Black Sabbath. Kellot soivat ja Tony Iommin klassinen riffi kajahtaa ilmoille. Jo ensimmäinen biisi välittää yleisölle sen mitä kaikki toivoivat: koko bändi on hienossa vireessä.

Tony Iommi / Kuva: Live Nation Finland fb-sivu
Monille Iommi on Black Sabbath, sillä kokoonpanoa ilman Iommia on mahdoton kuvitella. Sabbathilla on ollut useita solisteja Ozzyn jälkeen. Moni pitää Ronnie James Dioa parhaana, mutta itse en ole hänen aikaisesta tuotannostaan ollut koskaan kiinnostunut. Se ei ole minun Black Sabbathini. Se on Dio + Sabbath. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluu Ozzy, Tony, Geezer Butler ja Bill Ward.

Ward ei valitettavasti ole kiertueella mukana (syyt ovat ilmeisesti terveydelliset), mutta ennakkopelkojeni mukaan se ei vaikuttanut negatiivisesti keikkakokemukseen. Korvaavana rumpalina oli viimeistään upeassa Rat Saladissa paikkansa lunastanut Tommy Clufetos, joka on esiintynyt myös Ozzyn kanssa Scream -kiertueella.

Keikalla kuultiin vain 14 kappaletta, joista jokainen oli kiistaton klassikko. Sabbathin melko tuoreelta ja viimeisimmältä pitkäsoitolta 13 ei valitettavasti kuultu kappaleen kappaletta. Settilista on staattinen jokaisella keikalla, mikä on harmi. Minkäänlaisia yllätyksiä ei ole luvassa. Ainoa harvinaisuus, jonka yleisö pääsee kuulemaan on Hand of Doom. Settilistan staattisuus ei kuitenkaan loppupeleissä haittaa, sillä jokainen biisi on erittäin toivottu ja tervetullut.

Geezer Butler / Kuva: Live Nation Finland fb-sivu
Viimeiselle rundille olisi tietysti toivonut myös diehard -faneille jotakin erityistä herkkua, kenties full album -keikka (esimerkiksi Paranoid -albumi soitetaan kokonaan vain Electric Funeralia ja Planet Caravania lukuun ottamatta). Ymmärrän tietysti, että alkuperäisjäsenten ikä on kaikilla lähes 70, mutta ei se kaikkia ole aikaisemminkaan estänyt. Toisaalta Iommin terveydentilan vuoksi tämä viimeinen viimeinen kiertue ilmeisesti järjestetäänkin.

Kaisaniemen keikka ei antanut viitteitä Ozzyn, Tonyn eikä Geezerin huonosta voinnista. Ozzy lauloi (Ilta-Sanomien toimittajan kummallisista huomioista huolimatta) hienosti. Tonya ei turhaan kutsuta yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista kitaristeista, legendaariset riffit kuulostivat juuri niin hyvältä kuin pystyi kuvitella. Geezerin bassosoolo oli erityislaatuista herkkua kuulijoille.

Ozzy Osbourne / Kuva: Live Nation Finland fb-sivu
Jostakin tietysti aina kuulee sora-ääniä: "miksi vanhat miehet vieläkin soittavat tällaista musiikkia", tai "eikö olisi aika jo haudata koko juttu, aika kultaa muistot." Mielestäni ei. Black Sabbath (tai mikä bändi hyvänsä) on useimmiten muusikoidensa elämäntyö. Lähes kaikki menestyneet muusikot tai taiteilijat rakastavat työtään. Miksi siis jättää tietyn iän jälkeen kaikki taakseen? Taidetta tehdään intohimosta, eikä satunnaiset epävireydet tai "vääryydet" todellista menoa haittaa.

Päinvastoin: itse olen vain tyytyväinen kun pääsen todistamaan legendojen mahdin livenä. Siitä syystä varmasti sijoitin myös vain keikoilla myytävään The End -ep:hen, jossa on kolmen alkuperäisen Sabbath -muusikon signeeraukset. En voinut vastustaa, ja toisaalta miksi olisi pitänyt? Ovathan herrat elämää suurempia järkäleitä, joiden musiikki tulee elämään kauan heidän jälkeensä.

Voiko Black Sabbathia verrata The Beatlesiin? Kyllä molempien yhtyeiden nimet on kirjattu tukevasti, tummennetuin kirjaimin maailman musiikkihistorian sivuille.

Keikka päättyi tietenkin Paranoidiin, tuohon Sabbathin Yesterdayhin, joka sai satunnaisessa sateesta kastuneen yleisön täysin mukaansa. Kappaleen jälkeen bändi kumarsi viimeistä kertaa Suomessa. Screenit julisivat isolla ainoastaan sen jonka me kaikki tiesimme joskus koittavan:

The End.


Settilista:

1. Black Sabbath
2. Fairies Wear Boots
3. After Forever
4. Into the Void
5. Snowblind
6. War Pigs
7. Behind the Wall of Sleep
8. N.I.B.
9. Hand of Doom
10. Rat Salad
11. Iron Man
12. Dirty Women
13. Children of the Gave

14. Paranoid

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Neil Youngin intiimi luomurock-show Helsingissä

Kreikassa 2016
Neil Young + Promise of the Realin Hartwall Arenalle saapunut Rebel Content -kiertue tarjosi elämyksiä intiimistä country-fiilistelystä valtaisaan
rock-show'hun.

Legendaarista lauluntekijää oli paikalle katsomaan saapunut noin 8 000 kuuntelijaa. Moni heistä oli pukeutunut ruutupaitoihin tai Neil Young & Crazy Horsen aikaisiin kiertuepaitoihin. Lierihattu tai stetson lukeutui myös monen katsojien varustukseen. Olin iloinen nähdessäni kentällä myös Bruce Springsteenin tuoreen The River -kiertueen hupparin.

Kun olin siemaillut 3,5 euron lähdeveteni, rupesin etsimään paikkaani katsomossa. Helpommin sanottu kuin tehty: Pelaaja-aitio 1. Naiset ovat heikkoina urheilijoihin, erityisesti jääkiekkoilijoihin, ja tämä on luultavasti lähinnä kiekkoilijaa mitä minusta koskaan tulee. Keikalta mukaan ei tarttunut kuitenkaan naista vaan erittäin vakuuttuneet tuntemukset siitä, että 70-vuotias Neil Young on ikinuori eikä ikä näy muusikon äänessä tai kitaran soitossa millään negatiivisella tavalla. Päin vastoin: ääni kuulostaa loistavalta.

Keikka kesti kolme tuntia, kattaen kovimpia klassikoita ja uudempia helmiä.
Kaikki alkoi hengästyttävän upeasti Youngin sooloilulla: After the Gold Rush pianolla, Heart of Gold ja The Needle and the Damage Done kitaralla, Mother Earth (Natural Anthem) uruilla... Usean kappaleen kestäneen soolosetin jälkeen The Promise of the Real liittyi mukaan.

Bändin kanssa aloitettiin yhdellä suosikkiklassikoistani, From Hank to Hendrix. Jo tämän kappaleen jälkeen pystyi toteamaan yhtyeen olevan juuri oikea Youngin kiertueelle. Kovatasoista porukkaa, vaikka en muuta odottanutkaan. Human Highway, Only Love Can Break Your Heart, Mansion on the Hill, Walk On, Country Home ja niin edelleen.

Itselle suuria kohokohtia olivat myös Alabama (jota ensimmäinen lauluopettajani joskus pisti laulamaan), sekä noin 20 minuuttia kestäneet Down by the River ja Love and Only Love... Keikalla jamiteltiin kunnolla, eikä kitarasooloja puuttunut. Ja olihan siellä suorastaan perkeleen kova Words (Between the Lines of Age). Monsanto Years ja Wolf Moon edustivat tuoreempaa katalogia, upoten mukaan settiin loistavasti.

Kreikassa 2016
Myös dramaturgisesti keikka oli hieno. Young tunnetusti vannoo luomun ja geenimanipuloimattoman ravinnon puolesta. Ennen After the Gold Rushia lavalle saapui henkilöitä heittelemään ilmeisesti siemeniä ja kastelemaan kukkia. Soolosetin jälkeen säilöntäaineiden lisääjät tai jotkut geenimanipuloijat saapuivat häiritsemään luonnon tilaa saasteillaan. Välissä syötiin myös kirsikoita, joista pari onnekasta yleisön edustajaakin sai osansa.

Näiden muutaman "ohjelmanumeron" jälkeen keskityttiin pelkästään musiikkiin, mikä oli ehkä jopa sääli. Moni on kanssani eri mieltä, mutta itse olisin ehkä toivonut valistusta jopa enemmän.
Arenan aulassa löytyi luomukojuja ja ovathan Youngin bändipaidat 100 % orgaanista puuvillaa.
Voisi melkein sanoa Youngin edustavan yhä harvemmaksi käyvää luomuartistien joukkoa: artistien, jotka soittavat, laulavat ja tekevät kappaleensa itse.

Suureksi yllätykseksi encoressa kuultiin kaksi kappaletta. Settilistoja selatessa huomasin, että Suomen keikka oli siinä suhteessa poikkeuksellinen, koska kahden kappaleen encore näyttää hyvin harvinaiselta. Hieno ja melko harvinainen Cinnamon Girl aloitti encoren, When You Dance, I Can Really Love päätti konsertin.

Jossakin vaiheessa Young lausui Suomesta positiivisia sanoja: "Thank you for taking care of your country!" Asiat eivät ehkä niin hyvällä tolalla ole kuin Kanadan konkari ajattelee, mutta helppo siinä oli hymyillä ja pulahtaa mielessään Havis Amandalle.

Kiitos keikasta Neil, POTR, sekä LiveNation Finland!

Loppuun vielä settilista kokonaisuudessaan:

1. After the Gold Rush (solo)
2. Heart of Gold (solo)
3. The Needle and the Damage Done (solo)
4. Comes a Time (solo)
5. Mother Earth (Natural Anthem) (solo)
6. From Hank to Hendrix
7. Unknown Legend
8. Hold Back the Tears
9. Only Love Can Break Your Heart
10. Human Highway
11. Old Man
12. Words (Between the Lines of Age)
13. Walk On
14. Alabama
15. Down by the River
16. Mansion on the Hill
17. Everybody Knows This is Nowhere
18. Country Home
19. After the Garden
20. Monsanto Years
21. Seed Justice
22. Wolf Moon
23. Love and Only Love

24. Cinnamon Girl
25. When You Dance, I Can Really Love

  1. Play Video