Mahdolliset maailmat on paras valinta jonka voi tehdä

"Katso tuonne, arvosteluja!" / Kuva Stefan Bremer

Paavo Westerbergin uutuusnäytelmän, Mahdolliset maailmat, viimeinen esitys on valitettavasti jo huomenna torstaina 19.5.2016. Näin näytelmän vasta eilen, joten yritän summata näkemäni mahdollisimman nopeasti ja kompaktisti yhteen.

Annan lukijalle nyt mahdollisuuden, näytelmän hengen mukaisesti, valita haluaako hän lukea kirjoitukseni lyhyesti vai vielä lyhyemmin. Jos haluat lukea lyhyesti, lue teksti A, ja jos haluat lukea vielä lyhyemmin, valitse B.

A) Tämän näkeminen on ehdottomasti parasta mitä voit tehdä housut jalassa. En valehtele. En ole valehdellut blogissani aiemmin, enkä ajatellut aloittaa nyt. Yksi asia jonka olen aktiivisen teatteriurani aikana oppinut on ainakin se, että nimi Westerberg on laadun tae.

Kuva: Stefan Bremer

Näin Valheen kolme tai neljä kertaa, muistaakseni vuosien 2010-11 välillä. Se räjäytti nuoren näyttelijänurasta haaveilevan pojan tajunnan. En ollut nähnyt mitään vastaavaa, ja olin kuitenkin nähnyt jo jonkin verran. He eivät asu enää täällä oli toinen näkemäni originaali tuotos käsikirjoittaja-ohjaajalta, eikä pettänyt sekään. Väkevää ja henkevää draamaa alusta loppuun, huumoria unohtamatta, kuten myös Mahdolliset maailmat.

Tämä näytelmä kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja Antista. Hänellä on paha writer's block, joten hän saa tehtäväkseen ohjata uuden käsikirjoituksensa sijasta klassikon. Avioliitto ei mene toivotulla tavalla ja kaikki kietoutuu nätisti yhteen muistojen, haaveiden ja unelmien kautta.

Käsiohjelmassa muistutetaan näytelmän henkilöiden ja tapahtumien olevan fiktiivisiä, mutta esityksessä on nähtävillä huomattavasti yhtäläisyyksiä näytelmän kirjoittajaan. Niitä lienee turha lähteä purkamaan, sillä jokainen voi tarkastella teosta kuinka itse haluaa tietenkin. Siitä(kin) näkökulmasta Mahdolliset maailmat on hyvin woodyallenmainen teos. Se sekoittaa hienosti näytelmäkirjailijan näytelmän kirjailijaan - jos sekoittaa. Mikä totuus on? Yhtä totuutta ei ole koskaan.

Kuva: Stefan Bremer

"Maailma muuttuu, Eskoseni" / Kuva Stefan Bremer

Dialogi on nokkelaa, oivaltavaa - ja paikoitellen pirun hauskaa.

Eero Aho ylitti itsensä jälleen, tällä kertaa keski-ikäisenä, itsensä kadottaneena taiteilijana. Marja Salon nuoruudenkuva onnistuu uskottavuudessaan, vältellen vastaavien roolien ikiaikaisia kliseitä. Esko Salmisen näkeminen ja kuuleminen on aina ilo ja etuoikeus. Jukka-Pekka Palo on itselleni yksi tärkeimmistä näyttelijöistä, Mahdolliset maailmat muistuttii taas miksi.

Kristiina Halttu osui nappiin herkullisessa ja kiinnostavassa roolissaan. Antti Pääkkönen ja Markku Maalismaa olivat hillittömiä. Pia Andersson hallitsi mutkikkaan ja hienosti kirjoitetun roolinsa perinpohjin. Seppo Pääkkönen - huh miten hienoa. Pirjo Luoma-aho piti yleisöä hyppysissään. Leo Honkosen ilmaisu toi täydellisen säväyksen kohtauksiinsa ja Saara Kotkaniemi loi upeasti sekä herkkyyttä että voimaa. Tämä ensemble on todellinen dream team, jos ulkomaankieltä saan tässä käyttää.

Valosuunnittelu, ääni ja musiikki toimi hienosti, kamera oli parasta aikoihin. Loistava, yksinkertainen lavastus ja puvustus tukivat näytelmän pyrkimyksiä juuri kuten pitikin.

Mahdolliset maailmat on elokuvallinen, kaunis, äärimmäisen laadukas ja ajatuksia herättävä teos.

Kiitos siitä.

B) Kyllä mä ihan tykkäsin.

Kuva: Stefan Bremer