Aho ja Heiskasen tanssikoulu

Kuva: Tapio Vanhatalo

Ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Heiskanen tekee tärkeää työtä tuodessaan näyttämölle palan suomalaista historiaa. Nykyään yleisölle tarjotaan enenevissä määrin katsauksia suurmiesten ja -naisten elämään, joilla on ollut paikka Suomen historiassa.

Heiskasta kiinnostaa selvästi Suomen suhteet, selviytyminen ja politikointi muiden suurvaltojen armolla, sillä vain pari vuotta sitten Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nähtiin Juha Vakkurin käsikirjoittama Mannerheim ja saksalainen suudelma, joka oli onnistunut katsaus Suomen ja Saksan (ja Neuvostoliiton) keskinäisistä suhteista.

Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu jatkaa tätä sarjaa. Keskiössä on tietenkin Urho Kekkonen ja hänen ensimmäinen kautensa presidenttinä. Ennen väliaikaa politikoitiin ja Väinö Tannerin johdolla ryhdyttiin luotsaamaan seuraavaksi presidentiksi Olavi Honkaa. Kekkonen ei tästä pidä ja toivoo Neuvostoliitolta apua uudelleenvalintaansa.

Neuvostoliitto antaa Suomelle nootin, jota väliajan jälkeen käsitellään. Kekkosen vastustajat antavat ymmärtää, että nootti oli tilattu - Ja oikeastaan sen myös käsikirjoittaja Heiskanen tahtoo välittää. Totuus on epäselvä, mutta tarjottu näkökulma on eittämättä mielenkiintoinen. Kekkonen vaikenee nootista Suomen kansalle, jättäen median kommentitta asian suhteen. Neuvostoliitto lupaa perua nootin, mikäli Kekkonen valitaan toiselle kaudelle. Oliko kyseessä salaisia sopimuksia ja taktista politikointia? Jopa maanpetos, kuten Tanner näytelmässä raivoaa?

Näytelmän lähtökohdat ovat hyvät, mutta toteutus jättää parantamisen varaa. Olisin suonut, että Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu olisi keskittynyt melko tiukasti ja lähinnä vain politiikkaan - naisseikkailujen tuominen näyttämölle on oman näkökulmani mukaan turhaa huomionhakuisuutta, jolla ei ole muuta sijaa kuin viihdearvo ja muutama väen vängällä kirjoitettu vitsi.

Kuva: Tapio Vanhatalo

Silloin tuntui katsovansa jotakin Seiskan näyttämöversiota, ehkä juuri siksi ettei panomies-Kekkosen esittely tuonut juurikaan kiinnostavia elementtejä. Tosin jonkinlaisia hengähdystaukoja näytelmä kaipasi, sillä kuumimmat poliittiset kohtaukset olivat puuduttavia ja jopa flegmaattisia. Myös kiinnostavia poliittisia näytelmiä on tehty, eikä noottikriisi todellakaan ole tylsimmästä päästä. Mitä siis tapahtui?

Ruusuja on annettava Mikko Virtaselle roolistaan Ahti Karjalaisena, Pertti Sveholmille mainiosta Veikko Vennamosta sekä loistavalle Marjut Toivaselle koskettavasta ja karismaattisesta tulkinnasta Sylvi Kekkosena. Toivanen oli ehdottomasti parasta koko näytelmässä.

Tuntuu pahalta sanoa, mutta tällä kertaa aihetta ei myöskään voi ohittaa: lempinäyttelijöihini lukeutuva Eero Aho epäonnistui Kekkosena. "Uhmakas äijä" Eero Aho esitti roolia "uhmakas äijä" Eero Aho. Hänessä ei ollut karvaakaan Kekkosta, paitsi ehkä ulkonäössä.

Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu näytti hampaansa oikeastaan vasta väliajan jälkeen. Silloin näytelmä alkoi saada hieman otteeseensa, mutta Kekkosen teennäiset monologit yleisölle jatkoivat vieraannuttamistaan. Aiheen rajaus itsessään oli onnistunut perinteisen kehdosta hautaan -elämäntarinan sijaan. Yleensä parhaiten onnistuukin sellaiset tarinat, jotka kohdistettuna kertovat enemmän kuin se ilmiselvin tarina.

Kuva: Tapio Vanhatalo