Kuva: Tuomo Manninen |
Edellisessä blogipostauksessani pääsin päästämään höyryjä, kun jouduin osoittamaan suurmusikaalisatsauksen totaalisen epäonnistumisen. Tämän musikaalin näin päivänäytöksessä ja illaksi riensin toiseen teatteritaloon katsoman versiointia William Shakespearen ehkä kulahtaneimmasta teoksesta: Romeo ja Julia.
Lyhyesti Romeon ja Julian populaarihistoria: muutama leffa, naamioitu musikaaliklassikko West Side Story, maailmalla muutamia kuuluisia näyttämöversioita, Suomessa pari vuotta sitten erittäin tykki-versio Lahden kansanopistossa (jossa itsekin ansiokkaasti näyttelin, sori tästä) ja niin edelleen. Tämä on todennäköisesti maailman tunnetuin näytelmä, joka isketään jo ylä-asteella nuorison päähän. Pateettista nuorta rakkautta, joka on naurettavuudessaan miltei komedia.
Rakkauteni Shakespeareen sai kuitenkin antamaan mahdollisuuden Kansallisteatterin Julia & Romeolle. Onneksi - se osoittautui yhdeksi alkuvuoden parhaista näkemistäni esityksistä, jonka listaan suurella todennäköisyydellä koko vuoden parhaimpien listalle.
Kuva: Tuomo Manninen |
Julia & Romeo on klassinen, mutta moderni Shakespeare-tulkinta, jollaisia on totuttu näkemään aiemmin vain maailman johtavilla näyttämöillä, ei niinkään Suomessa. Vaikka Suomi onkin pullollaan innovatiivista ja raikasta teatteria, liian monesti nähdään sen sortuvan apinointiin ja vanhan jo olemassa olevan kierrätykseen.
Nikkilän ohjauksesta huomaa, että hän on intohimoinen Shakespeare-mies. Hän ei ole vain lukenut alkuperäistä käsikirjoitusta, hän on opetellut sen - hän tuntee sen - varmasti luita ja ytimiä myöten. Uskon näin, sillä vain sillä tavalla Nikkilä on kyennyt löytämään tekstistä kaikki ne nyanssit ja rohkeatkin tulkinnat, jotka tekevät Kansallisteatterin Juliasta & Romeosta raikkaan.
Ja kun tehdään shakespearea, tarvitaan ensemble näyttelijöitä, jotka heittäytyvät Nikkilän tulkinnan lisäksi Shakespearen ytimeen. Repliikkejä on mahdollista pulputtaa ilman ajatusta, eikä se välttämättä aina näy yleisöön asti jos omaa tyyli- ja rytmitajua. Shakespearessa niin ei voi tehdä - ensiksikin runomitta on haastava (joskin tässä versiossa onnistuneesti käytetty valikoiden) ja toiseksi dialogi ei anna näyttelijälle varaa listata mielessään illan kauppaostoksia. Ajatuksen on oltava kirkas repliikin takana, muuten repliikit kuulostavat falskilta.
Kuva: Tuomo Manninen |
Tässä onkin valtavan hyvä roolitus, eikä niin sanottuja "heikkoja lenkkejä" löydy. Jos joitain nostoja pitäisi tehdä, niin erityisesti Jarno Hyökyvaara (karismaattinen, mutta yllättävä Tybalt), Sonja Salminen (rouhea ja letkeä Benvolio) ja Eetu Känkänen (hillitön, hillitön Paris). Kristo Salminen osoittaa olevansa (edelleen) yksi Suomen parhaista. Gloucesterin herttuan jälkeen Salminen pääsee toiseen ääripäähän - joka nauratti minua hirveän paljon. Isä Laurencen tulkinta on suorastaan nerokas.
Sanomattakin selvää, että fantastinen Julia & Romeo vaatii myös vahvan pääparin. Suorastaan loistavat Satu Tuuli Karhu ja Olli Riipinen onnistuvat rooleissaan yhtä vahvasti kuin Nikkilä tulkinnassaan. Kaikissa roolihenkilöissä on erittäin paljon huumoria, vähintään humoristisia piirteitä, mutta Karhun ja Riipisen Juliassa ja Romeossa tämä kaikki huumori kulminoituu ja korostuu - kaikessa traagisuudessaan teos on hillittömän hauska, jos tekstistä osaa poimia kaikki oikeat kohdat.
Muusikkoina (livenä) kuultavat Mila Laine ja Aleksi Kaufmann kruunaavat tämän kokonaisuuden virittelevällä ja tunnelmallisella musisoinnillaan.
Anna Viitalan dramaturgia ansaitsee täten myös aplodit seisten, kuten myös skenografiasta vastuusta ja toteutuksesta vastaavat henkilöt. Julia & Romeo on ajattomaan lavastukseen, paikoin futuristisiin valoihin ja uutta ja vanhaa yhdistävään upeaan puvustukseen nojaava kokonaistaideteos.
Kuva: Tuomo Manninen |