Kirjamessuilua 2016

Helsingin kirjamessut olivat ehdottomasti vuoden 2016 kohokohtia. Ohjelmisto oli jälleen monipuolinen, mutta ruokamessut jatkavat typistymistään vaarallista vauhtia.

Torstain, ja koko kirjamessut, avasi Jari Tervo. En ehtinyt paikalle, koska olin elokuvan pressitilaisuudesa, mutta loistava puhe oli jälkeenpäin luettavissa mm. Messukeskuksen sivuilta. Tervon puhe sai osakseen paljon kritiikkiä, mutta kuten kirjailija totesi hakiessani signeerausta kirjaan: aina kun sanoo jotakin, siitä syntyy meteliä. Tervon uusin teos, inkeriläisten historiaan pureutuva Matriarkka oli yksi kirjavuoden menestyneimpiä teoksia.

Muuten ensimmäinen päivä meni antikvariaattipuolta kierrellessä. Mukaan tarttui Planeetta-antikvariaattien osastolta Haruki Murakamin ensimmäinen suomennettu teos, Tammen Keltaisessa kirjastossa julkaistu Suuri lammasseikkailu, sekä Mika Waltarin klassikoksi noussut tietokirja Aiotko kirjailijaksi? uusintapainoksena.

Tavanomaisia tapauksia oli tietysti eräässä nimeltämainitsemattomassa divarissa, jossa nostan arvokirjan hyllystä ja omistaja tulee pikaisesti hakemaan sen kädestäni ja laittamaan takaisin hyllyyn. "Joo, nää on vähän arvokkaampia kirjoja", mies sanoi. Totta kai tiesin sen, omistin itse kirjojen kolmannen osan. Viime vuonna ostovoimaani vähäteltiin eräässä toisessa kojussa, jossa uskalsin tiedustella vanhojen Babar-kirjojen hintaa. "Nää on tälläsiä keräilyjuttuja." Mistä hän olisi voinut tietää, että kokoelmaani lukeutuu myös vanhoja Babareita?

Suurin osa suhtautuu asiakkaaseen onneksi kuin ihmiseen. Löysin edullisesti myös Stephen Kingin Kirjoittamisesta -muistelmat. Sosiaalinen media huomasi asian ennen minua: eräs kristillinen kirjakauppa oli pystyttänyt kojunsa luokse aito avioliitto -bannerin, mutta onneksi messujärjestäjät reagoivat asiaan nopeasti. Banneri herätti paheksuntaa kirjaystävien keskuudessa, koska ovathan muutakin kuin Raamattua lukevat ihmiset tunnetusti hieman suvaitsevampia kuin muut.

Jo ensimmäisenä päivänä alkoi joka päivä toistuva, krooninen peruutusten sarja. Eräästä keskustelusta elokuvantekijä Aki Kaurismäki jättäytyi nimittäin pois.

Perjantai oli vilkkaampi päivä, mutta presidentti Tarja Halonen, sekä näyttelijä Jukka Puotila peruuttivat omat esiintymisensä. Miika Nousiainen mainosti päälavalla uutta Juurihoito -kirjaansa, joka nähdään myös Kansallisteatterissa näyttämöversiona. Kirjaan sain signeerauksen. Signeerauksen hain myös Esko Seppäseltä, joka esitteli (jo kolmasta päivitettyä laitosta!) Mistä Suomi vaikenee? -teoksestaan.

Tämä päivä oli myös muusikkojen juhlaa siinä määrin, että kaksi kovaa oli messuilla nähtävissä. Kauko Röyhkän signeerauksen hain hänen esikoisteoksensa Tien laidalla Waterloo ensimmäiseen painokseen, joka herätti iloa kirjailija-muusikossa. "Eikä! Just eilen yks kaveri tuli baarissa heiluttelemaan tätä." Kirja ei ole ensipainoksena kovin usein nähty.

Uskaltauduin hakea myös Palefacen nimmarin Emme suostu pelkäämään 7"-sinkkuun. Herra Face tiedusteli ostinko levyn Vantaan Artsi museosta. Hetken juttutuokion aikana hän paljasti, että uutta materiaalia on pian tulossa. Palefacea kuullaan ainakin tänä vuonna julkaistavassa Perkele II! -dokumentissa.

Lauantai lähti käyntiin Martti Ahtisaaren, Jaakko Iloniemen ja Tapani Ruokasen yhteiskirjan esittelyn tiimoilta. Miten tästä eteenpäin on Docendon julkaiseman teoksen nimi. En ole messuilla nähnyt vastaavia järjestelyjä signeeraustilaisuutta järjestettäessä. Ensinäkin jono alkoi mudostumaan jo heidän lavaesiintymisensä aikana. Heille oltiin varattu pitkä pöytä ja jono oltiin rajattu siististi nauhoilla. Turvamiehiä riitti. Kun Ahtisaari saapui porukkansa kanssa, heillä oli mukanaan suuri määrä seuralaisia. Koko porukka oli vartijoiden ympäröimä. Toisaalta hyvin ymmärrettävää, hitaan tahtinsa vuoksi he olisivat todennäköisesti joutuneet pysähtymään useasti tervehtimään messuvieraita.

Mark Levengood nauratti tarinoillaan uudesta Vasten auringon siltaa -teoksestaan. Myös näyttelijä Heikki Kinnunen kertoi kiinnostavia tarinoita, joita voi lukea hänen tuoreesta muistelmateoksestaan. Valitettavasti moni ei ollut hakemassa signeerausta näyttelijälegendalta. Hän oli yllättynyt, kun näin nuori henkilö tuli hakemaan omistetta. "Oletko kiinnostunut teatterista?" Myönsin sen, kerroin myös opiskelleeni sitä Lahdessa vuoden. "Hyvä, sitten tää on just oikea kirja sulle... Tai niin on kerrottu."

Kohtasin myös mahtavan Jörn Donnerin. Tiesin hänen saapuvan paikalle, joten olin napannut pari hänen vanhempaa teostaan mukaan. Donner kysyi, löytyivätkö nämä kirjat täältä messuilta. Eivät tietysti, lienen ainoa ihminen kuka jaksaa ulkoiluttaa omia kirjojaan messuilla. Toisaalta ne tuntuvat lisääntyvän matkalla... Haureutta.

Sunnuntai, eli viimeinen päivä. Urho Kekkosen hovitoimittajana ollut Maarit Tyrkkö kertoi kiinnostavia tarinoita uudesta Presidentti ja tomittaja -kirjastaan, joka on jatkoa Tyttö ja nauhurille. Olin nähnyt Tyrkön juttuja vain muutamaa päivää aiemmin YLE:n mainiossa dokumentissa Urho.

Myös Riku Rantala ja Tuomas Milonoff osallistuivat messuille. Tänäkin vuonna. Heidän Mad Musiciaan en ole vielä hankkinut, mutta jälleen kerran jonotin signeerausta vanhempaan teokseen. En ollut koskaan kokenut vastaavaa kohtaamista. Sitä se oli, kohtaaminen. Molemmat ottivat lämpimän katsekontaktin ja jäivät keskustelemaan jokaisen jonottajan kanssa erikseen. Kyselivät kuulumisia, ei mitenkään opetellusti, vaan aidon kiinnostuneina. Kuinka messut olivat menneet, mitä pidin kirjasta, mitä kukin tekee... Siitä jäi erittäin hyvä fiilis.

Kansallisteatteri oli järjestänyt loistavan keskustelun nimellä 400 vuotta Shakespearea. Mukana olivat mm. Kansiksen pääjohtaja Mika Myllyaho, Richard III -näytelmässä nimiroolia tekevä Kristo Salminen ja Macbethin ohjaaja Janne Reinikainen. Kiinnostavaa keskustelua teemoista ja kielestä, mutta minun oli pakko poistua ajoissa.

Sami Yaffa ja Tommi Liimatta kertoivat omasta kirjastaan, Yaffan elämäkerrasta. Keskustelu herätti varmasti halun monille kuuntelijoille lukea teos Hanoi Rocksissakin vaikuttaneesta rokkarista.

Messujen paras tarina liittyy ehdottomasti Claes Anderssoniin ja Hiljaiseloa Meilahdessa -teokseen. Anderssonin oli tarkoitus saapua kustantajan osastolle signeeraamaan teostaan (joka on muuten yksi viime vuoden parhaista kirjoista), mutta häntä ei näkynyt. Kirja kertoo vanhuudesta, kuolemasta, rakkaudesta ja elämästä yleensä. Se on tavattoman kaunis teos. Odotin kärsimättömänä kustantamon hollilla, kun signeerauspöydän edessä alkoi järjestäytyä arviolta 7-13 vuotiaiden tyttöjen ryhmä.

Välillä tyttöjä käytiin kaitsemassa, ilmeisesti Antti Tuiskun faniklubi tai jotakin. Odotin Anderssonia Hiljaiseloa Meilahdessa käsissäni. Tytöt alkoivat mennä muodostelmaan signeerauspöydän eteen, vitutti suunnattomasti. Anderssonia ei näy, hänen piti olla paikalla viisi, pian 10 minuuttia sitten. Tytöt saavat muodostelmansa valmiiksi. Tuiskun Keinutaan alkaa soida (aivan liian kovaa) ja tytöt (aivan liian nuoret) alkavat heiluttaa lanteitaan seksuaalisesti tanssien. Ei saatana. Flashmob. Nojaan betonitolppaan ja kiroan elämääni.

Siinä tytöt keinuvat ja porukkaa alkaa tulla meidän ympärillemme. Ihmiset kuvaavat tyttöjä kamerakännyköillään ja nauravat ilosta. Olin paraatipaikalla, suoraan tyttöjen edessä. Pian innostuneet ilmeet osuvat minun suuntaani ja yhä useampi kaivaa kännykkänsä esille. Pian tajuan katsoa vierelleni. Siinä heiluu Antti Tuisku. Kaikki kuvaavat Antti Tuiskua, joka hymyilee kuin haljennut nauris, ja minä seison vieressä vihaisena Claes Anderssonin katoamisen johdosta.

Tiedostaen kymmenet kuvaavat kännykät, suoristan ryhtiäni hieman ja yritän hymyillä (mutta vain vienosti, en halua että kukaan luulee minun tulleen tätä varten). Tämän show'n jälkeen tunnelma oli raukea. Kaikki saivat mitä halusivat, minä en. Raiskattu olo. Sain palkintoni puolen tunnin päästä, kun menin kuuntelemaan Anderssonin haastattelua. Suosittelen teosta jokaiselle.

Päivän kohokohta oli kuitenkin yllätys. Aivan yllättäen, ennakkotiedoista poiketen, Vesa-Matti Loiri saapuu Timo Kiiskisen kanssa kertomaan Pyhät tekstit -kirjasta ja albumista. He intoutuvat jopa laulamaan laulun yhdessä. Kuuntelijoita on todella vähän, koska tapahtumaa ei oltu mainostettu missään. Edellisenä iltana luin sattumalta heidän saapuvan, joten osasin varautua. Myös Loiri kohtasi jokaisen ihmisen erikseen. Mikä Taiteilija. Tärisin. Ja niin tärisivät kaikki muutkin jotka näin juttelevan hänelle. Sain signeerauksen loistavaan Ennen viimeistä maljaa -vinyyliin, sekä Pyhät tekstit -kirjaan.

Kaiken kaikkiaan messut olivat tänäkin vuonna erityiset. Seuraavia odotellessa. Noottia saa ainoastaan ruokamessut, jotka olivat säälittävämmät kuin koskaan ennen. Hyvä ja samalla kyseenalainen muutos edellisiin vuosiin oli se, että alaikäisten pääsy oli estetty kokonaan tekemällä koko ruokapuolesta anniskelualue. Samalla nerokasta ja helpotus, mutta toisaalta aika kurjaa. Nuoret tosin terrorisoivat metelillä ja näytteiden maistelulla. Maistiaiset olivat tosin tänä vuonna surkeammat kuin koskaan.

Ruokapuoli oli sekava, eikä siellä ollut mitään mainittavia ruokapaikkoja. Ylihintaista ruokaa, joka ei tarjoa edes mitään erikoista. Paras päätökseni oli ottaa eväät mukaan. Ruokamessuille käy luultavasti muutaman vuoden päästä sama kuin musiikkimessuille. Ne tukehtuvat omiin ongelmiinsa. Ensin toiminta supistuu, sitten se loppuu kokonaan.

Kirjamessut kuitenkin elävät ja voivat hyvin.